Aikamatkustajan blogi

Avasin murukahvipurkin ja koin uuden elämyksen. Avaamista varten oli entisen rikottavan folion sijaan kehitetty vetoläppä, johon tarttumalla kansi aukeaa siististi ja kokonaisena. Olin pettynyt. Yksi vetäisy ja purkki oli auki. Liian helppoa. Ennen kannen sai rikkoa lusikalla, katsoa miten se repeää joka kerta eri tavalla. Piti nyppiä folionpalaset reunoista ja joskus kaikki eivät edes irronneet. Siinä oli sekä jännitystä että haastetta, mutta ei liikaa vaikeusastetta turhauttaakseen. Tietenkin pitäisi arvostaa suunniteltua elinympäristöä ja suunnittelijoiden arkisten asioiden helpottamiseksi tekemää työtä. Minäkin olen suunnitellut pakkauksia. Tämähän on kuin kusisi omiin muroihinsa. Mutta kun en ole lainkaan vakuuttunut siitä, että arkisten askareiden kuuluu olla aina vain helpompia. Sitä paitsi suunnittelu ei johda siihen, että tekisimme mitään nopeammin. Ihminen ei edes pyri siihen, koska evoluutio ei ehdi tulla perässä. Me kaipaamme yksinkertaisia pikkuaskareita, puuhastelu...

“Nuorille pitää kertoa seksistä” , tuumasi Väestöliitto ja päätti tehdä koululaisille sopivan seurapelin aiheesta. Luin jutun hiukan hämmentyneenä, kuten varmaan moni muukin. Ehkä juttukaan ei ollut ansiokas, mutta se taatusti lisäsi epäluuloa koulujen seksuaalikasvatusta kohtaan. Muutkin vanhemmat ovat olleet huolissaan, myös me suomalaiset. Miksi puhutaan vekottimista, miksei puhuta tunteista? Mihin rakkaus on seksin yhteydestä kadonnut? Entä avioliitto? Onko seksi harrastus, joka ei enää liitykään parisuhteeseen? Pohdin vähän samoja asioita, kuin kirjoittaja  Hesarin mielipide-palstalla, kaivatessaan hiukan laajempaa seksuaalisuuskäsitystä ja kokemusta turvallisemmasta kasvuympäristöstä. Tässä “narsistis-pornografisessa” yhteiskunnassa voisi tosiaan olla tilaa myös viattomuudelle ja aitoudelle. Takajaloilleen ponnistanut Väestöliitto ryntäsi nuoren tytön kimppuun kolmen lääkärin voimin argumentoiden, etteivät vanhemmat osaa puhua näistä asioista lainkaan. Jonkun on kerrot...

Hernekeitto on perinteinen kansallisruoka, jossa on herneitä ja savulihaa. Toisten mielestä sekaan laitetaan myös sinappia. Aina jonkun mielestä sattumia on joko liikaa tai liian vähän. Syystä, jota en tiedä, hernekeittoa tarjotaan aina torstaisin. Maahanmuuttajatuttuni, jolla on Helsingissä oma ravintola, tekee samoin. Jälkiruoaksi lounaslistalla on pannukakkua ja hilloa ja olen ihan varma, ettei hänkään tiedä miksi juuri torstaisin. Hän toimii kuten maassa on tapana. Se alkoi lottovoitosta, jatkui herneellä ja prinsessalla ja appelsiinilla ja yhtäkkiä meillä on keitettynä aikamoinen soppa. Aihe - rasismi Suomessa - on ikävä ja todellinen ja siitä pitäisi keskustella vakavasti. Kuitenkin se mitä on syntynyt on valtaisa julkinen väittely siitä, onko Umayya Abu-Hanna keksinyt kurjat kokemuksensa itse, onko Ulla Appelsin poterosuomalainen ja miksi Ruben Stiller puolustaa palestiinalaista, vaikka on itse juutalainen ja onko Hollanti muka parempi maa. Huhuu? Mihin se alkuperäinen o...

Lapioidessani metrin lumikinosta parvekkeelta, johon pääsin enää vain ikkunan kautta kiipeämällä, muistin osuvasti talven ensimmäisen lumimyrskyn. Otin sen vastaan euforisesti kaulaliina hulmuten, koska olen luonnoltani talvi-ihminen, lämpimässä autossani. Naureskelin töihin ajaessani, että nykyihmisen ja luonnon kohtaamisessa suurin haaste on se, kun farmariautolla pitäisi päästä jalkakäytävälle kasaantuneen lumitöyrään yli lämpimään eiralaiseen autotalliin, jonka ovi avautuu kaukosäätimellä. Sitten kaikki muuttui. Viivat osoittivat, että odotamme kolmatta lasta. Alkoi pyryttää, jääkaappiin muutti mörkö ja tuttu pahoinvointi alkoi. Pyöritettyäni taloutta yksin pari viikkoa, tiesin jo, että omat eväät eivät riitä tähän. Lapset alkoivat nopeasti turhautua huomion puutteeseen, kun äiti makaa sängyssä ja isä desinfioi keittiötä. Oksentamisen välissä minua kiellettiin ankarasti pyytämästä ulkopuolista apua, vaikka sellaistakin olisi saanut. Jos yksi kärsii, on solidaarista, että kaikk...

Kuten jo edellisellä kerralla paljastin, tämä blogi on jäänyt määrittelemättömäksi ajaksi tauolle. En ole koskaan halunnut olla kovin ehdoton, enkä polttaa siltoja tai paiskoa ovia takanani, joten kenties aikamatkustajan tarina joskus jatkuu. Nyt tuntui siltä, että teemaan liittyvät aiheet on kaikki käännelty ja taputeltu notkeiksi eikä muuta sanottavaa ole. Aikamatkustajan arkistot jäävät avoimiksi, joten kirjoitetut tekstit pysyvät luettavissa ja kiertävät loppumatonta rataansa kuin avaruusromu, ikuisesti tai toistaiseksi. Ehkä niistä syntyy joskus jotain muuta mielenkiintoista. Sillä välin keskityn uusiin  luoviin harrastuksiin ja kulutan aikaani bittiavaruudessa mm. valokuvablogin päivittämiseen. Kiitos kaikille vierailijoille ja tervetuloa mukaan uusiin seikkailuihin. 108min.wordpress.com

Tapasin Romaniassa junassa eläkeläispariskunnan, joka oli jättänyt kotitalonsa pohjoisessa ja roudasi  Cadillacin kokoisia matkalaukkuja kohti Kanadaa. Siellä kun on jo koko perhe, lapset ja lapsenlapset. Kysyin tulevatko he takaisin, mutta he eivät tienneet. He olivat hyvin hyvin murheellisia. Oma tarinani Romanian kanssa alkoi kolmetoista vuotta sitten. Kolmentoista vuoden ajan olen kiihkeästi toivonut, että maa kehittyisi ja muuttuisi paremmaksi paikaksi asua ja elää. Olen joka kerta sinne matkustaessani odottanut näkeväni uudistuksia, jotain innostavaa – ja joka kerta olen saanut pettyä.  Maa räpiköi skandaaleissa ja köyhyydessä, koska kaikki varallisuus katoaa kauniiden ja röyhkeiden taskuihin. Poliittinen järjestelmä on tragedia, jossa poliitikot vaihtelevat puolueidensa nimiä ja yrittävät järjestää kilpailijansa vankilaan tai mullan alle. Kaikki keinot ovat sallittuja eikä mikään liian mielikuvituksellista, kuten tämä kesä on osoittanut. Presidentti yritettiin...

Paljastan heti aluksi, että olen luonnostani säästeliäs matkailija. En shoppaile juuri lainkaan, ostan vain välttämättömyyksiä. Välttelen kalliita ravintoloita, cocktail-baareja ja ykkösluokan matkalippuja, useimmiten. Olen huono hankkimaan jopa matkamuistoja. Siksi ilahduin balkanilaisesta hintatasosta ja kävin moneen kertaan parturissakin, ihan huvin vuoksi. Romaniassa tukan lyhennys maksoi kaksi euroa, Serbiassa enää puolitoista. Palvelu on tuntunut tähänkin asti kalliilta Suomessa. Helsingissä maksamallani kertahinnalla kävisin serbialaisella parturilla seitsemäntoista kertaa eli seuraavat puolitoista vuotta.  Kirjasin matkabudjetin jälkitarkastelua varten ylös muitakin Romanian hintoja. Kaulaketjun korjaus maksoi kolme euroa, patterin vaihto kelloon kaksi euroa paristoineen. Kenkien korjaus oli saman verran, olut terassilla tai päivälippu metroon vei puolitoista euroa. Päivä uima-altaalla irtosi kolmella, pizza neljällä eurolla. Halvin jäätelö maksoi 20 senttiä, sam...