Yön ainoa valopilkku

Paljastan heti aluksi, että olen luonnostani säästeliäs matkailija. En shoppaile juuri lainkaan, ostan vain välttämättömyyksiä. Välttelen kalliita ravintoloita, cocktail-baareja ja ykkösluokan matkalippuja, useimmiten. Olen huono hankkimaan jopa matkamuistoja. Siksi ilahduin balkanilaisesta hintatasosta ja kävin moneen kertaan parturissakin, ihan huvin vuoksi. Romaniassa tukan lyhennys maksoi kaksi euroa, Serbiassa enää puolitoista. Palvelu on tuntunut tähänkin asti kalliilta Suomessa. Helsingissä maksamallani kertahinnalla kävisin serbialaisella parturilla seitsemäntoista kertaa eli seuraavat puolitoista vuotta. 

Kirjasin matkabudjetin jälkitarkastelua varten ylös muitakin Romanian hintoja. Kaulaketjun korjaus maksoi kolme euroa, patterin vaihto kelloon kaksi euroa paristoineen. Kenkien korjaus oli saman verran, olut terassilla tai päivälippu metroon vei puolitoista euroa. Päivä uima-altaalla irtosi kolmella, pizza neljällä eurolla. Halvin jäätelö maksoi 20 senttiä, saman verran kuin auton renkaiden tasapainotus korjaamolla. Kuppi espressoa maksoi joka paikassa saman verran - aina 50 senttiä ja kaikkialla se oli erinomaisen hyvää. 500 kilometriä junassa taittui 17 eurolla. 

Kuten voitte arvata, emme vie Suomessa mitään korjattavaksi ellei ole ihan pakko. Me odotamme seuraavaa matkaa. On hämmentävää vertailla niitä palveluja, joissa näkee työn hinnan - kuten suutarilla. Manuaalisesti tehtävä työhän on meillä hinnoiteltu niin, ettei sitä ole järkevää enää teettää. On yleensä halvempaa ostaa uudet kengät. Kukaan tutuista ei myöskään enää palkkaa maalaria tai putkimiestä jos suoriutuu hommasta itsekin. Tosin koko ajan säädetään lakeja, jotka estävät tekemästä remontointia itse. Väistämätön seuraus tästä on, että pian kukaan ei korjaa mitään - joko se on kiellettyä tai siihen ei ole varaa.

Me elämme yhteiskunnassa, joka synnyttää loputtomasti kieltoja ja sääntöjä ja väittää, että ne ovat meidän parhaaksemme. Ennen naureskeltiin neuvostobyrokratialle, mutta ei isoveli-meiningissä tänä päivänä enää ole mitään huvittavaa. En ihmettelisi, jos vanhojen tavaroiden korjaaminen tai jopa käyttäminen kiellettäisiin lailla. Siis siinäkin tapauksessa, että joku korjaa omaksi ilokseen ilman, että se on taloudellisesti järkevää. Mitä kaikilla kielloilla saadaan lopulta aikaan, on järjestelmä, joka tuottaa valtavasti jätettä, vielä enemmän byrokratiaa, kuluttaa luonnonvaroja sekä aiheuttaa terveydelle haitallisen määrän yleistä onnettomuutta. Balkanilla pärjätään oikein hyvin ilman tiukkapipoisia sääntöjäkin, eikä kukaan näytä onnettomalta. 

Sekä matkan alku että loppu olivat surullisia. Lähtiessä ajoimme taksilla lentokentälle (60 €), palatessa kentältä kotiin (60 €). Taksimatkat maksoivat siis yhteensä 120 euroa. Matka ei ole kovin pitkä, polttoainekuluihin riittäisi yhteensä vitonen. En tiedä, enkä ehkä haluakaan tietää, mistä se se loppu tulee. Näin meitä vedätetään ilman S-etukorttiakin. Olen liikkunut kuudessa Balkanin maassa ja ajellut takseilla kaikkialla. Yhteenlaskettu loppusumma kaikista kuukauden aikana ajetuista taksimatkoista ei yllä samaan. Mitään ongelmia ei ollut ja kukaan ei yrittänyt rahastaa liikaa tai ajaa ylimääräisiä mutkia. Ryöstetyksi tulin vain Suomessa - kahdesti.