Kuninkaallinen sivukirjasto

Matkailun pitäisi olla aidointa silloin kun se tapahtuu riittävän hitaasti. Ja jos matkustaa liian nopeasti, ei ehdi lukea matkalla kirjoja. Siksi päätimme matkustaa poikien kanssa Istanbuliin (tai Konstantinopoliin) turkkilaisella yöjunalla. Hidasta se ainakin oli. Juna Bukarestista kolkutteli matkalla 24 tuntia. Kahdelta yöllä koputettiin hytin oveen ja komennettiin ulos passien ja laukkujen kanssa. Rehellisesti sanottuna se hiukan harmitti kaikkia, koska olimme jo onnistuneet nukahtamaan tasaiseen junan kolinaan. Kokemus Turkin rajalla oli kuitenkin aito ja elämyksellinen. Makuuvaunu oli myös miellyttävä ja palvelu ystävällistä, tosin ei ehkä kuitenkaan Orient Express -tasoa. Luulen, että juna saattoi hyvinkin olla sama kuin edellisellä matkallani, joka tapahtui 25 vuotta sitten. 

Istanbul oli yhtä sekava ja kiehtova kuin ennenkin ja otti meidät avosylin vastaan. Löysimme Kumkapin sivukaduilta hikipajoja, joissa merkkivaatteet tehdään, rannasta maailman parhaan kalakebabin ja paljon inspiraatiota historian tutkimiseen. Kaikki meni muuten hyvin, mutta paluumatkalla nuorempi pojista unohti puhelimensa junaan. Kun huomasimme onnettomuuden, oli juna jo ehtinyt siirtyä asemalta varikolle. Aseman päivystävä poliisi ei vaikuttanut motivoituneelta ratkaisemaan ongelmaamme. Aamuyöllä heräsin kuitenkin oivallukseen: puhelimen sijainninhan näkee sovelluksesta. Se oli edelleen junassa, luultavasti penkin alla. Meidän piti jatkaa matkaa toisella junalla, joten soitin matkalla aseman poliisille ja selvitin tilanteen. Sitten seurasimme livenä puhelimen matkaa, juna oli lähtenyt aamulla paluumatkalle kohti Turkkia. 

Seuraavaa käännettä en osannut odottaa. Poliisi oli soittanut rajavartijoille ja suureksi hämmästykseksi huomasimme, että Oppo alkoi lähestyä uudelleen Bukarestia, käytyään Bulgarian rajalla kääntymässä. Bukarestista poliisi lähetti luurin meille kotiin kuriirilla, joten loppu oli onnellisempi kuin olisin odottanut. Vaatihan se tosin muutaman puhelinsoiton, joilla onnistuin sekä selvittämään monimutkaista tilannetta romaniaksi ja motivoimaan poliisin toimintaan. Positiivista oli myös se, että ainoa, joka matkalla eksyi oli puhelin. Oppo saapui lopulta kotiin ehjänä, mutta akku tyhjäksi uupuneena. Muotoilimme vielä Gara de Nordin poliiseille virallisen kiitoskirjeen, koska poikani oli sitä mieltä, että he tuskin saavat työstään kovin paljon positiivista palautetta. 

Kotimaan matkailussa olemme suosineet vieläkin hitaampaa liikkumista ja kulkeneet kävellen. Se sopii erityisen hyvin Transilvanian vanhoihin saksalaiskyliin tutustumiseen. Kylät ovat syrjässä, hiljaisia ja äärettömän hurmaavia erivärisine taloineen ja mutkittelevine kylteineen. Maisematkin ovat kuin Toscanassa. Kävellen kulkiessa tuntee kunnioittavansa historiaa oikealla tavalla. Kuljimme kukkuloiden yli kuin kuninkaat. Tunnetuin kylistä, joka reitille osui, on Viscri, joka on paljolti nykyisen Englannin kuninkaan ansiosta sekä suosittu matkailukohde että myös Unescon suojelema. Charles III hankki Viscristä itselleen talon kaksikymmentä vuotta sitten ihastuttuaan Transilvaniaan ja kuninkaan perustama säätiö on rahoittanut alueen arkkitehtuurin ja historian suojelua. Kiinnostukseen oli myös henkilökohtainen syy, onhan kuningas todistetusti Vallachian prinssi Vlad Tepesin jälkeläinen. Molemmat ovat kirjoittaneet nimensä Romanian historiaan, tosin hiukan eri tavoin. 

Koska en ollut paikkaa aikaisemmin nähnyt, en osannut oikeassa mittakaavassa kunnioittaa hänen ylhäisyytensä tekoja. Sitähän ei voi mitenkään arvostaa liikaa. Mikään yksittäinen teko ei ole ollut yhtä merkityksellinen tämän alueen imagon, suojelun ja matkailun kannalta meidän elinaikanamme. Kuulemma kuningas ei ole itse ollut muutamaan vuoteen kylässä – jututimme hänet tavanneita – mutta hänen sinisessä talossaan pääsee vierailemaan. Sen sijaan moni muu on alueen kyliin muuttanut viime vuosina kaupungeista, perustanut uusia yrityksiä, avannut ravintoloita ja löytänyt maalaiselämän mukana tasapainon ja rauhan ennen niin hektiseen arkeen. Osaan samaistua siihen. Kuninkaan kylässä on myös pieni ja sympaattinen kirjasto, jossa on hyvä valikoima. Jos siis satut käymään Viscrissä, kirjaston hyllystä löytyy yksi suomenkielinenkin teos – Aikamatkustajan opaskirja.