sunnuntai 15. maaliskuuta 2020

Contagium vivum fluidum

Jos perheessä on lapsia, on onneksi pakko ajatella muutakin kuin maailmaa valloittavaa pandemiaa. Kahden viimeisimmän päivän aikana lastenkin elämä tosin on muuttunut. Kaikki harrastukset pysähtyivät kuin seinään. Turnaukset ja konsertit peruttiin, samoin matkat Pietariin ja Barcelonaan. Soittotunnit ja harjoitukset loppuivat ja kokoontumisia pyydettiin välttämään. Tämä näkyi naapurustossa ja puistoissa heti. Metsässä juoksi kahdeksan pientä poikaa leikkimässä. Siitä on aikaa kun vastaavaa on päässyt todistamaan, koska kaikki harrastavat koko ajan jotain. Nyt kenenkään ei tarvinnut pelätä treeneistä myöhästymistä.
Perjantaina oli kulunut 80 vuotta talvisodan päättymisestä. Jotenkin se tuntui osuvalta kun katselin tyhjiä hyllyjä ruokakaupassa. Oli helppo todeta mitä ihmiset ovat vessapaperin lisäksi hamstranneet koteihinsa: pastaa, nuudeleita, näkkäriä, kauraryynejä, saippuaa ja lihaa. En uskonut huhuja, ennen kuin näin itse. Ihan oikeasti. Pulaa elintarvikkeista ei ole ollut seitsemäänkymmeneen vuoteen. 
Tarve hamstrata johtuu kahdesta asiasta. Ensin on turvallisuuden tunteen järkkyminen. Iskee alitajuinen pelko siitä miten me selviydymme, jos maailma muuttuu. Syöminen ja jo ruoan ajatteleminen helpottaa stressiä. Niin eläimetkin tekevät hermostuessaan, tyydyttävät perustarpeita. Stressi nostaa elimistön kortisolitasoa. Toiseksi on kyse laumahysteriasta. Joku on kuullut joltain toiselta, että nyt kannattaa toimia näin. Iske
Sain somen kautta linkin videoon, jossa romanialainen tartuntatautien erikoislääkäri kertoi, miten epidemiaan pitäisi reagoida. Osa asioista oli kuultu jo, mutta osa poikkesi siitä, mitä Suomessa on sanottu. Kyllä, virus elää myös elottomilla pinnoilla usean päivän, mutta ilmassa vain pari tuntia. Paras ase virusta vastaan on natriumhypokloriitti eli kloori – ei tietenkään sisäisesti nautittavaksi. Mutta lääkärin mukaan veden juominen on tehokas keino välttää sairastumista, koska vesi huuhtoo viruksen nielusta vatsalaukkuun, jossa se ei selviydy vatsahappojen kanssa. Koronavirus tosin on nopea ja sairastuttaa äkkiä lisääntymällä nielussa, toisin kuin Sars, jonka piti päätyä ensin keuhkoihin asti.
Tohtorin ohjeet sairastumisen välttämiseksi olivat siis yksinkertaiset: pysy kotona ja juo paljon. Näin on siis toimittu toistaiseksi. Sen lisäksi meillä pestiin ikkunat ja katsottiin Totoroa, sekin tuntui voimaannuttavalta. Myös koulussa oli aiheesta keskusteltu, usein huolestuneiden oppilaiden aloitteesta. Yläasteen historian tunnilla keskustelun vihelsi poikki opettaja toteamalla verkkaisen lakonisesti, että historiassa näitä epidemioita on ollut ennenkin. Kuten vaikkapa musta surma ja espanjantauti.
Opettajan kommentti ei tainnut rauhoittaa kenenkään mieltä, mutta oikeassahan hän silti on. Tämäkin epidemia menee ohi. Vaikka seuraukset olisivatkin vakavia enkä vähättele toisten pelkoa, kaikilla kriiseillä on aina positiivisiakin vaikutuksia. Korona pakottaa jokaisen tekemään omia valintojaan elämässä. Talouden ja lentoliikenteen notkahdus tekee vain hyvää ilmastolle. Muuten niihin kipeisiin ilmastopäätöksiin eivät ihmiset ole pystyneet. Matkailusta suostutaan luopumaan vasta kun se uhkaa omaa henkeä. Pysyvä tapojen muuttaminen vaatii äärimmäisiä olosuhteita ja henkilökohtaisia seurauksia.
Olin ajatellut tehdä paluun aikamatkustajan kapseliini pitkän tauon jälkeen kertoakseni Irlanninmatkastamme. Palataan siihen myöhemmin. Todettakoon että matkustimme juuri oikeaan aikaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti