Vettä ja donitseja

Irlannissa pomoni, joka väänsi vitsin mistä tahansa asiasta, otti myös auttamatta pyöristyvän keskivartalonsa vastaan huumorilla. Hän ilmoitti aina viikonlopun jälkeen aloittavansa ankaran ‘kuri ja kärsimys’-dieetin: pelkkää vettä ja donitseja. Minulle on tapahtumassa sama. Paidan alle on lupaa kysymättä asettunut kummallinen kumpu, jolla ei ole aikomustakaan poistua. Sen on täytynyt tapahtua Irlannissa ja sen täytyy olla ahkeran kulttuurivaihdon syytä. Muuten olen keskimäärin säilyttänyt oman identiteettini, mutta keskivartaloni on ehkä pysyvästi irlantilaistunut.

Huolestumisen yksi syy on terveyskeskuksen itsepalvelupiste, jossa voi omatoimisesti mitata verenpaineen. Ajattelemattomuuttani tein niin kuin lapussa sanottiin. Lukemat eivät ole huolestuttavan korkeat, mutta keski-ikää lähestyvän kuuluu huolestua niistä silti. Seuraavaksi googlasin, miten verenpainetta voi alentaa. Viisas vastaus neuvoi liikkumaan enemmän ja syömään terveellisemmin. Keski-ikäistymiseen kuuluu sekin, että itsestäänselvyyksiä alkaa pitää suurina viisauksina. Voisin silti pudottaa painoa muutaman kilon – ehkä irlantilaisuus sittenkin vielä lähtisi minusta.

Laihdutuskuurin ajatteleminen on jo varma merkki siitä, että alkaa olla keski-iässä. Se on päätös, jota ei peruta; matka, jolta ei palata; dieetti on pysyvä olotila, joka jatkuu elämän loppuun asti. Siitä ei pääse ikinä eroon. Kirotut sanomalehteen käärityt öljyiset perunat, joiden päälle ripoteltiin kourakaupalla suolaa. Emme enää tapaa. Ei niin, että olisin chipsejä erityisen paljon koskaan syönyt, mutta joku syyllinen ongelmiin on oltava, muuten joutuisi syyttämään itseään. Olen tullut siihen tienhaaraan, jossa Guinness vaihtuu Benecoliin. Seuraavaksi alan ajatella maastoautoja tai moottoripyöriä ja ostan lipun Deep Purplen konserttiin.

Olen jo itse asiassa paikallistanut yhden tekijän, josta tämä ongelma kiistatta johtuu. Niin kauan kun pelasin aktiivisesti, mitään kumpua ei ollut. Ei ollut muillakaan samassa sulkapalloseurassa, koska pelitempo oli armoton, mistä piti huolen se, että mukana oli kansallisen tason kilpapelaajia. Sen sijaan porukan tapa harrastaa urheilua oli perin irlantilainen. Kahden tunnin hikoilun jälkeen käveltiin suoraan viereisen golf-klubin pubiin oluelle. Yksi pelikavereista – sattumalta juuri se joka näytti kaikkein kovakuntoisimmalta – kävi pelin keskelläkin muutaman erän välein röökillä.

Mutta entä nyt? Suomalaisittain pitäisi aloittaa heti dieetti, laskea kaloreita, tehdä suunnitelma, olla äärimmäisen vakava ja laittaa tavoitteet sinitarralla jääkaapin oveen. Sitten pitäisi heittää jääkaapista pois kaikki mikä on hyvää ja ilmoittautua vesijumppaan. Irlantilainen tapa suhtautua samaan asiaan olisi paljon lunkimpi. Voisi ensin tuskailla asiaa kaikille kavereille puhelimessa ja sopia samalla tapaamisen lähimmässä pubissa. Siellä tulisi kertoa tuoppi kädessä kaikille kuuloetäisyydelle osuville juuri alkaneesta uudesta kymmenvaiheisesta tasapainodieetistä. Kymmenen kohdan ohje kun on helppo muidenkin oppia: aamulla yksi lautasellinen puuroa, illalla yhdeksän tuoppia olutta.