Aikamatkustajan blogi

Ja sitten tuli pimeää. Tuli pimeää ja hiljaista. Sähköt menivät. Sitä ei enää tapahdu kovin usein ainakaan Espoossa. Eikä yllättäen ja keskellä perjantai-iltaa. Hetken hortoilimme ympäri taloa kylpien puhelinten turvallisessa keinovalossa. Hämmennyksestä toivuttuamme löysimme pari kynttilää, tikut ja yhden led-lyhdyn, joka näyttää vanhanajan kaasulampulta. Ja pudotimme puhelimet käsistä. Kokoonnuimme yhteen. Koko naapurusto oli pimeänä. Lapsia hiukan pelotti outo tilanne, he pohtivat jopa oliko tämä terrorismia. Sitten keksimme kaivaa hyvän lautapelin esiin. Aloimme pitää uudesta hiljaisuudesta ja hämärästä tunnelmasta. Onhan kynttilän valossa pelaaminen ihan eri juttu sekä lasten että aikuisten mielestä. Pelasimme pelin loppuun kynttilöiden valossa, vaikka sähköt tulivatkin takaisin. Lapset toivoivat, että sähkökatkoja olisi useammin. Hiljaisuuden voimaa ajattelin oikeastaan vasta jälkeenpäin. Miksi se tuntui niin rauhoittavalta? Koska hiljaisuus oli täydellinen – tai niin ...

Suomen kielessä on hyviä yleistoivotuksia, kuten paljon onnea , parane pian ja pitäkää tunkkinne, mutta yksityiskohtaisempia ilmaisuja jää monessa tilanteessa kaipaamaan. Pohdin tätä kun tuttavaperhe odotti lasta. Raskaana olevalle äidille voi tietysti toivottaa arkisesti onnea , mutta romanialaiset toivottaisivat  helppoa synnytystä . Synnytyksen jälkeen toivotaan lapselle  hengissä pysymistä ja terveyttä . Kun joku kertoo mitä tahansa lapsistaan, on tapana sanoa eläköön lapsenne eli selviytyköön hengissä eli pyyköön terveenä.  Onneksi meillä on kuitenkin terve . Se on universaali ja historiallinen toivotus, joka juontaa  luultavasti juurensa katolilaiseen rukoukseen Ave Maria eli terve Maria. Voisi olettaa, että terveyttä on toivotettu ja toivottu läpi ihmiskunnan historian. Silti terve on hukkunut pikkuhiljaa ruotsinlaivalla saapuneen lyhyemmän ja kevyemmän hein jalkoihin, joka ei tarkoita mitään muuta kuin iloisuutta. Hej tomtegubbar slå i glasen ....

Vuosi sitten liityin vastarintaliikkeeseen. Velvollisuus kutsui ja asetin itselleni tavoitteen. Olin päättänyt kaataa Amerikan presidentin, koska jonkun se olisi tehtävä. Ainakin olisi monta hyvää syytä yrittää, koska yhtä vaarallisen pölhöä presidenttiä en ollut ikinä nähnyt eikä siitä voisi seurata mitään hyvää. Viimeisessä ainakin olin oikeassa, sen voi jo varmuudella sanoa. Sen sijaan presidentin saaminen viralta Twitterin avulla – no, se ei olekaan ihan niin yksinkertaista. Harvoin politiikassa tuntee olevansa niin ehdottoman varmasti oikeassa. Hyvältä tuntui myös se, että mukana oli paljon muitakin, samaa pahaa vastaan. Suurin osa oli amerikkalaisia, jotka olivat epäuskoisia ja pettyneitä siihen, että heidän omat maanmiehensä olivat kaiken järjen vastaisesti valinneet maan johtoon sivistymättömän tollon, joka tuntui halveksivan kaikkea sitä mitä on pidetty demokratian mallimaan peruskivinä. Oli hurmoshenkeä, oli jättimäisiä mielenosoituksia, oli yhteenkuuluvuuden tunnett...

Ylpeys ja tyhmyys ovat ylimpiä ystäviä, kulkevat usein käsi kädessä. Toinen kutsuu toista luokseen. Tästä sain muistutuksen kirjallisuuden kautta. Luin nimittäin tänä vuonna kolme hienoa kirjaa, joihin en aikaisemmin ole onnistunut tarttumaan, vaikka niitä on innokkaasti minulle suositeltu. Tai juuri siksi. Minuahan ei tarvitse neuvoa, löydän kyllä itsekin kirjani. Kiitos vain avusta. Näin ylpeys on kutsunut tyhmyyden luokseen.   Kesällä kahlasin ensin Niilin kaislikoihin Sinuhen kanssa. Elämys oli voimakas, imin itseeni kaikki maut ja hajut. Rakastuin Nefer Neferiin, pesin ruumiita, vietin väärän kuninkaan päivää ja ystävystyin jopa Kaptahin kanssa. Unohdin täysin että kirja on käännetty 40 kielelle, siinä on yli 700 sivua ja sen kirjoittaja on sattumalta tullut maailmankuuluksi. Siinä juuri niitä syitä, miksi en koskaan tullut Sinuhea lukeneeksi. Nyt oli vain sopivasti aikaa ja tarina ja se vei minut mennessään. Uskomaton tarina.   Syksyllä luin Pessin ja Illusian...

Saimme vieraita Romaniasta. Kapsäkkeineen kylään tupsahtivat heinäkuussa anoppi ja kaksi serkkutyttöä, jotka eivät ole ennen käyneet Suomessa. Oli ehkä jo aikakin. Visiitti oli monella tavalla kovasti toivottu ja odotettu. Sitä en osannut kuitenkaan ennakoida, että isoäiti matkustaisi kuin Venäjän Federaation presidentti, bagaaz täynnä ruokia. Vaatteiden ja runsaiden tuliaisten seasta kaivettiin pitkiä ja lihaisia makkaroita, porsaanpaistia, kinkkua, savujuustoa sekä lukuisia pussukoita yrttejä ja mausteita. Erittäin romanialaista.   Meillähän eletään jonkinlaisessa kahden kulttuurin kuplassa, jossa tavat ja ruokalajit ovat vuosien varrella iloisesti sekoittuneet. Itse emme enää huomaa koko asiaa. Niinpä vieraiden ruokahuolto aiheuttikin suurimman yllätyksen. Tarjosimme tietysti karjalanpiirakoita ja ruisleipää, joita maistettiin varovasti näykkien. Sen sijaan omien lasten suuri herkku, omatekoiset pinaattiletut herättivät kauhunsekaista pelkoa. Samoin lohikeitto, jota kump...

Ihmettelin aina nuorempana sitä, miten ikääntyvät ihmiset sinnikkäästi toistelevat mantraa, jonka mukaan ikä on vain numero. He painokkaasti kiistävät vanhenevansa, vaikka numerot ja naama kertovat ihan muuta. Miksi valehdella? Kaikkihan sen näkevät kun vanhenee eikä sitä voi peitellä. Ei kukaan usko kuitenkaan. Kun nyt tiedän totuuden, aion paljastaa sen muillekin. Silläkin uhalla etteivät kaikki usko.  Kolmekymppisenä aavistaa jo hiukan siitä mitä on edessä, epämääräisenä tunteena, että nuoruus on katoamassa muistoihin ja valvotun yön jälkeen aamulla väsyttää. Ei ole kuitenkaan syytä huolestua, koska edessä oleva matka on pitkä. Tai siltä se tuntuu. Vastahan sitä on kaksikymppisenä iloinnut, että on vihdoin aikuinen ja saa tehdä mitä itse haluaa. Aikuisuuden paradoksi on siinä, että kun vihdoin saa tehdä mitä vain, ei tiedäkään mitä haluaa.  Neljäkymppisenä pääsee sitten jo maistamaan ikääntymisen kitkerää hedelmää. Viimeistään tässä vaiheessa suurin osa pelästyy ...

No niin, uusi vuosi on taas alkanut ja on jo aika lailla palattukin arkeen. Käydään vielä vähän perheyrityksen tilannetta läpi näin yhteisesti jos kaikki malttavat istua hetken paikoillaan. Tämä ei vie kauan. Vuosi on uusi, mutta haasteet pitkälti samoja kuin viime tilikaudellakin. Talous- ja markkinatilanne ovat hankalia, vaikka pientä syytä toiveikkuuteen onkin ilmassa. Investointeihin ei kuitenkaan ole nyt varaa, vaikka esimerkiksi tabletteja ja konsolipelejä on kovasti toivottu. Samalla henkilöstöllä mennään eikä muutoksia ole tiedossa. Ymmärrän kuitenkin hyvin henkilöstön huolen siitä, että suurimmat haasteet liittyvät edelleen nuoreen toimitusjohtajaamme ja hänen käytökseensä. Toivon kaikilta edelleen malttia ja kärsivällisyyttä. Tiedän, ettei tämä ole helppo juttu, mutta perheyrityksen johtaminen on herkkä taitolaji ja kokemus opettaa.  Toimitusjohtajasta voisin sen verran vielä sanoa, että hän on viime vuoden aikana oppinut paljon toimialan sanastoa ja osaa nyt ilmai...