Aikamatkustajan blogi

Saimme vieraita Romaniasta. Kapsäkkeineen kylään tupsahtivat heinäkuussa anoppi ja kaksi serkkutyttöä, jotka eivät ole ennen käyneet Suomessa. Oli ehkä jo aikakin. Visiitti oli monella tavalla kovasti toivottu ja odotettu. Sitä en osannut kuitenkaan ennakoida, että isoäiti matkustaisi kuin Venäjän Federaation presidentti, bagaaz täynnä ruokia. Vaatteiden ja runsaiden tuliaisten seasta kaivettiin pitkiä ja lihaisia makkaroita, porsaanpaistia, kinkkua, savujuustoa sekä lukuisia pussukoita yrttejä ja mausteita. Erittäin romanialaista.   Meillähän eletään jonkinlaisessa kahden kulttuurin kuplassa, jossa tavat ja ruokalajit ovat vuosien varrella iloisesti sekoittuneet. Itse emme enää huomaa koko asiaa. Niinpä vieraiden ruokahuolto aiheuttikin suurimman yllätyksen. Tarjosimme tietysti karjalanpiirakoita ja ruisleipää, joita maistettiin varovasti näykkien. Sen sijaan omien lasten suuri herkku, omatekoiset pinaattiletut herättivät kauhunsekaista pelkoa. Samoin lohikeitto, jota kump...

Ihmettelin aina nuorempana sitä, miten ikääntyvät ihmiset sinnikkäästi toistelevat mantraa, jonka mukaan ikä on vain numero. He painokkaasti kiistävät vanhenevansa, vaikka numerot ja naama kertovat ihan muuta. Miksi valehdella? Kaikkihan sen näkevät kun vanhenee eikä sitä voi peitellä. Ei kukaan usko kuitenkaan. Kun nyt tiedän totuuden, aion paljastaa sen muillekin. Silläkin uhalla etteivät kaikki usko.  Kolmekymppisenä aavistaa jo hiukan siitä mitä on edessä, epämääräisenä tunteena, että nuoruus on katoamassa muistoihin ja valvotun yön jälkeen aamulla väsyttää. Ei ole kuitenkaan syytä huolestua, koska edessä oleva matka on pitkä. Tai siltä se tuntuu. Vastahan sitä on kaksikymppisenä iloinnut, että on vihdoin aikuinen ja saa tehdä mitä itse haluaa. Aikuisuuden paradoksi on siinä, että kun vihdoin saa tehdä mitä vain, ei tiedäkään mitä haluaa.  Neljäkymppisenä pääsee sitten jo maistamaan ikääntymisen kitkerää hedelmää. Viimeistään tässä vaiheessa suurin osa pelästyy ...

No niin, uusi vuosi on taas alkanut ja on jo aika lailla palattukin arkeen. Käydään vielä vähän perheyrityksen tilannetta läpi näin yhteisesti jos kaikki malttavat istua hetken paikoillaan. Tämä ei vie kauan. Vuosi on uusi, mutta haasteet pitkälti samoja kuin viime tilikaudellakin. Talous- ja markkinatilanne ovat hankalia, vaikka pientä syytä toiveikkuuteen onkin ilmassa. Investointeihin ei kuitenkaan ole nyt varaa, vaikka esimerkiksi tabletteja ja konsolipelejä on kovasti toivottu. Samalla henkilöstöllä mennään eikä muutoksia ole tiedossa. Ymmärrän kuitenkin hyvin henkilöstön huolen siitä, että suurimmat haasteet liittyvät edelleen nuoreen toimitusjohtajaamme ja hänen käytökseensä. Toivon kaikilta edelleen malttia ja kärsivällisyyttä. Tiedän, ettei tämä ole helppo juttu, mutta perheyrityksen johtaminen on herkkä taitolaji ja kokemus opettaa.  Toimitusjohtajasta voisin sen verran vielä sanoa, että hän on viime vuoden aikana oppinut paljon toimialan sanastoa ja osaa nyt ilmai...

Isä kannusti minua lapsena syömään ruokani. Se tapahtui lauseella: joko syöt tai itket ja syöt. Mieluummin söin, koska kehotus ei kuulostanut vitsiltä. Työttömiä aiotaan motivoida ensi vuonna paremmin työnhakuun, kertoo hallitus. Kuulostaa...hmm kannustavalta. Kun kaikki kortit ovat konsulttien kädessä, työllistän nyt itseni kirjoittamalla ohjeet kuinka haasteet ratkaistaan ja motivointi tapahtuu.  1. Itketys. Työttömiä on tarkoitus konsulttien toimesta haastatella kolmen kuukauden välein, mutta on syytä saada heidät ensin ymmärtämään tilanteen vakavuus ja olemaan aidosti pahoillaan omasta työttömyydestään. Kun syötävää ei ole, jää vain itku jäljelle. Entisaikojen itkijänaisen tilalle sopii parhaiten iskelmälaulaja, joita on tässä maassa enemmän kuin on kenellekään hyväksi. Nyt heille on töitä. On sama itkeekö kuulija laulun sanoille vai myötähäpeästä, lopputulos ratkaisee. On parempi maksaa osaaville laulajille laulamisesta kuin osaamattomille konsulteille tyhjänpuhumisest...

Puhelimeni kertoo, että olen tänään soittanut jalkapallovalmentajalle, papille, tutulle Espanjaan ja kaksi kertaa tädilleni Savonlinnaan. Eilen soitin autokorjaamoon ja tyttäreni ystävälle. Toissapäivänä lentoyhtiöön, joka on jo lopettanut toimintansa sekä opiskelukaverille, jota en ole nähnyt vuosikymmeneen. Aika aktiivista sosiaalisuutta näin introvertille ihmiselle. Paitsi etten oikeasti ole soittanut näihin numeroihin. Luuriin tuli ensin sellainen vika, että se vääntäytyi itsekseen ääniohjaukselle. Sitten se alkoi lupaa kysymättä soitella numeroihin, jotka se kaiveli kontakteistani jos en muistanut sulkea puhelinta. Keskellä yötä hinausfirmaan ja aamuyön tunteina entisille työkavereille. Se oli sen verran kiusallista, että vehje oli pakko kesyttää ottamalla siltä sim-kortti pois. Silti se tekee lähestymisyrityksiään, tai yrittää tehdä, ymmärtämättä että on kastroitu. Tätähän teknologian kanssa eläminen on. Takuuaika menee umpeen, sitten laitteeseen ei saa enää päivityksi...

Amerikassa tapahtuu kummia. Arvaamaton ja vaarallinen liehutukka on lyönyt kaikki ällikällä ja tuntuu vastustajien kauhuksi kulkevan voitosta voittoon. Kukapa olisi uskonut? Kaikki vain jotenkin onnistuu. Yllättävät laukomiset ja liukkaat käännökset eivät ole olleet nekään haitaksi. Mutta ei nyt sotketa Patrik Lainetta ja jääkiekkoa enempää tähän juttuun, kun oli tarkoitus kirjoittaa vanhuksista.  Nimittäin demokraattisissa vaaleissa voittaa tietenkin, jos siis oletetaan että äänet on laskettu oikein, se ehdokas joka saa vähemmän ääniä. Hänestä tulee presidentti, ainakin Amerikassa. Ehdokkaaksi pyrkiville on monenlaisia vaatimuksia kuten esimerkiksi vaikeammin määriteltävä nuhteettomuus ja helpommin määriteltävä 18 vuoden alaikäraja, mutta yläikärajaa ei ole jostakin syystä koettu tarpeelliseksi määritellä. Olisikohan harkinnan paikka.  Meidän myös jääkiekkoileva presidenttimme täyttää kahden vuoden kuluttua kunnioitettavat 70. Ja kas, samana vuonna ovat vaalit, joi...

Kukaan tutuista ei ole vaihtanut Facebookissa profiilikuvaansa punaiseen lippuun sen jälkeen kun turkkilaiset ampuivat alas venäläisen hävittäjän, joka lensi Turkin ilmatilassa. Tosi outoa! Eikä muuten vaihtanut Malin lippuunkaan edellisen terrori-iskun jälkeen. Kaikki ovat sen sijaan Ranskan ystäviä, koska Isis hyökkäsi Pariisiin ja nyt Ranska hyökkää Syyriassa. Turkki taas taistelee sekä kurdeja että Isisiä vastaan. Kurdit taistelevat Isisiä ja Syyrian presidenttiä vastaan. Isis taistelee kaikkia vastaan ja Venäjä aseistaa Syyrian presidenttiä, jota kaikki muut vastustavat. Turkin presidentin palatsissa on 1100 huonetta. Tuliko kuvio selväksi?  Onneksi on omiakin ongelmia. Onhan meilläkin ollut ilmatilaloukkauksia, vaikka niitä ei niin pahalla kai muistellakaan. Vai muistellaanko ollenkaan? Tietenkään Suomi ei koskaan ampuisi venäläistä lentokonetta alas, vaikka se kaartelisi Helsingin yllä koko päivän. Tilannetta pahoiteltaisiin ehkä radioteitse. Lähetettäisiin sä...