Aikamatkustajan blogi

Onneksi olkoon! Olet siis hankkinut itsellesi ulkomaalaisen puolison. Ja olette sitten muuttaneet Suomeen, kun jossakin on pakko asua. Puoliso ei osaa suomea? No, kukapa osaisi. Hän haluaa kuitenkin kokea tämän eksoottisen maan, jossa kukaan hänen ystävistään ei ole edes käynyt. Niinpä olette tehneet ikäänkuin yhteisen päätöksen. Suomeen ei muuteta ilmaston, verotuksen, eikä kuuluisan vieraanvaraisuuden houkuttelemina. Tänne muutetaan vain äärimmäisessä hädässä, työn pakottamana tai rakkaudesta. Järkeviä syitä muuttamiseen ei ole, ei teillä eikä meilläkään, eikä rakkautta lasketa niihin.  Ulkomaalaisen kannattaa alussa antaa ihan rauhassa totutella uuteen kotimaahansa. Älä neuvo liikaa, älä tuputa omia käsityksiäsi, koska niitä ei kuitenkaan uskota. Anna mieluummin hänen toikkaroida kaupungilla, eksyä vääriin paikkoihin, pujotella itse byrokratian viidakoissa ja tavata kummallisia ihmisiä. Kommelluksista riittää koko perheelle naurunaiheita vuosiksi eteenpäin. Voit tarvittae...

Sattuipa niin, että vanhemmat tapasivat kesällä entisen oppikoulun opettajansa. Kuten ikäihmisillä on tapana, he muistelivat vanhoja aikoja ja isä tuli kysyneeksi opettajalta mitä mieltä tämä on nykypäivän koulukurista. Opettaja kertoi esimerkin. Hän oli puhumassa kerran salilliselle oppilaita ja jostain kuului ylimääräistä pulinaa. Niinpä opettaja oli keskeyttänyt puheensa ja nostanut sormensa pystyyn. Koko sali hiljeni, koska sellainen oli opettajan auktoriteetti siihen aikaan. Muistan omasta kouluajastanikin, että monia opettajia pelättiin ja rehtoria vielä enemmän. Ajat ovat kuitenkin muuttuneet. Yhtenä päivänä ekaluokkalaisemme tuli itkien koulusta ja kertoi saaneensa vähän höykytystä. Asiaa päädyttiin selvittelemään kovakouraisen luokkakaverin vanhempien kanssa. Keskustelua seuranneessa viestissä he totesivat, ettei heidän poikansa muista mitään tapahtuneen. Ehkä syyllinen onkin ollut joku muu, he epäilivät. Jos kuitenkin, kaikesta huolimatta, asialla oli heidän poikansa, ...

Myönnän syyllisyyteni. Olen katsonut televisiosta kovasti parjattua Vain elämää -ohjelmaa, niin juuri sitä jossa kyynelehditään ruokapöydässä kun toiset laulavat. Olen näyttänyt sitä myös lapsilleni, vaikka he eivät ymmärräkään miksi aikuiset itkevät. Formaatti voi olla melodramaattinen ja korni, mutta tunteet ovat sittenkin aitoja. Kyllä, siinä koetaan aitoa empatiaa ja joukko ihmisiä oppii tuntemaan toisensa, ja samalla yleisö saa tutustua heihin. Ja lauletaan. Se koskettaa, siinä ei voi olla mitään pahaa. Ei, en ole itkenyt sitä katsoessani, mutta eihän sitä vielä tiedä.  On äärettömän arvokasta, jos ympärillä on ihmisiä, joihin voi luottaa ja jotka ovat samalla puolella ja samassa pöydässä. Parhaassa tapauksessa on jopa niin, että niiden ihmisten ansiosta voi tuntea olevansa paljon hauskempi, viisaampi ja kauniimpi kuin onkaan. Työelämän valintojakaan ei pitäisi tehdä sen perusteella, missä saa parasta palkkaa, vaan sen mukaan minkälaisten ihmisten kanssa voi viettää ...

Ei ole kiire. Ja vaikka välillä tuntuisikin siltä, että on, tuskin  sitä kehtaisi sanoa. Ihminen saa olla kiireinen vain jos tekee töitä. Jos tekee tärkeitä töitä, kuuluukin olla kiireinen, muutenhan se ei vaikuttaisi lainkaan tärkeältä. Mutta kun en enää tee oikeita töitä, olen huomannut hämmentävän nopeasti ettei terve sielu työtä kaipaa. Ei se kaipaa kiirettä eikä tärkeältä kuulostavia tapaamisia, matkoja, titteleitä tai kokousmuistioitakaan. Se lepää oikein mielellään. Kun nyt on tällainen aikakin.  Uusi aika on ollut merkillinen tuttavuus. Se on kuin valuutta, jonka arvo on yhdessä yössä romahtanut. Taskut ovat täynnä seteleitä, joilla ei saa mitään. Ei ole mitään syytä hakea nopeinta reittiä perille tai kävellä vaihdikkaasti.  Miksi tehdä tänään se, minkä voi yhtä hyvin jättää tekemättä huomennakin.  Se on vapauttava, huumaava tunne. Ei tarvitse priorisoida. Voi pysähtyä, katsella ja kuunnella, olla jouten. Voi tuijotella muita ihmisiä, jotka juoksev...

Amerikkalainen serkun mies vieraili vaimoni siskon kotona Romaniassa kesällä. Leppoisasti hän asteli sisälle kengät jalassa, oli kuin kotonaan. Tiedoksi lukijoille, että Romaniassa riisutaan kengät ovella niin kuin meilläkin. Vastineeksi tuputetaan, kuten kaikkialla Itä-Euroopassa, sisätossuja tai rantasandaaleja. Ja tiedoksi niille, jotka aikovat vierailla vaimoni siskon luona, että hän suhtautuu siisteyteen erityisen tiukkapipoisesti. Vierailu synnytti siis kauhua, traumoja ja laskimotukoksia. Lattioita kuurataan varmasti vieläkin.  En ole koskaan ymmärtänyt miksi amerikkalaiset ja yleensä englanninkielisistä maista tulevat kävelevät sisällä kengät jalassa. Irlannissakin se oli täysin normaalia. Paikalliset tulivat keittiön ovesta, pihan puolelta sisään kengät jalassa ja poistuivat samaa tietä. Meitä huvitti ja kauhistutti loputtomasti katsoa miten he loikkivat kuraisilla kengillä kokolattiamattoja pitkin yläkertaan ja asettelivat  sneakersinsä yöksi ikkunan ulkopuo...

Jo alkukesästä meille tunki kesäkylään isoja mustia koppakuoriaisia. Niitä möngersi alakerran vierashuoneen sohvan takaa ja yläkerran makuuhuoneen ylänurkista. Viikon verran vieraita katseltuani hain kaupasta pullon Raidia. Kuoriaispopulaatio hiljeni kerrasta, mutta hyönteismyrkky herätti rakkaiden lapsuusmuistojen metamorfoosin. En tarkkaan tiedä mitä mieleen tulvahti, mutta tuoksut eivät koskaan unohdu. Pistävän turvallinen Raidin tuoksu on koteloitunut pysyvästi tajuntaan. Siitä tuli mieleen kesä ja ötökät, jossain kaukana toisessa ajassa.   Meteorologi Asko Hutila määritteli kesän perusteella ilmastomme kaoottiseksi ja arvaamattomaksi. Vaikka tilastollisesti päästiinkin ääri-ilmiöiden kanssa tekemisiin, on meillä todellisuudessa aika tasainen ja turvallinen ilmasto. Kaoottinen ja arvaamaton tarkoittaa minusta sitä, että tehdään kolme lasta ja sitten lasketaan ne ilman kenkiä ulos koko kesäksi. Sen jälkeen vanhemmat voivat rentoutua terassilla pakastepussi ja laastarip...

Viime matkalla Romaniassa päädyin pitkän junamatkan aikana juttelemaan ystävällisen vanhan herran kanssa. Tämä kovin nuhjuisen näköinen, mutta herttainen vanhus kertoi olevansa 86-vuotias ja menevänsä pääkaupunkiin myymään puusta veistämiään ikoneita. Ja pitävänsä kovasti lapsista. Sitten hän totesi muina miehinä, kaivaessaan virttyneestä kassistaan ikonia näytettäväksi, viettäneensä nuorempana 25 vuotta vankilassa. En ollut ihan varma, olinko kuullut oikein. Ihan niin kuin Mandela . Epäilin, haluaako vanhus muistella sellaista kokemusta. Hän kertoi oikein mielellään.  Elettiin vuotta 1945. Kommunistit olivat ottaneet vallan. Sotilaat tulivat kotiin pidättämään perheen isää, joka oli kuulunut oikeistolaisiin legioonalaisiin. 17-vuotias Silviu hyökkäsi isäänsä puolustaakseen sotilaiden kimppuun ja sattui puhkaisemaan silmän yhdeltä. Niinpä sekä isä että poika lähtivät vankilaan. Isä kituutti hengissä neljä vuotta, poika istui kaikissa mahdollisissa pakkotyölaitoksissa...