Olen lukenut toimitusehdot

Onneksi olkoon! Olet siis hankkinut itsellesi ulkomaalaisen puolison. Ja olette sitten muuttaneet Suomeen, kun jossakin on pakko asua. Puoliso ei osaa suomea? No, kukapa osaisi. Hän haluaa kuitenkin kokea tämän eksoottisen maan, jossa kukaan hänen ystävistään ei ole edes käynyt. Niinpä olette tehneet ikäänkuin yhteisen päätöksen. Suomeen ei muuteta ilmaston, verotuksen, eikä kuuluisan vieraanvaraisuuden houkuttelemina. Tänne muutetaan vain äärimmäisessä hädässä, työn pakottamana tai rakkaudesta. Järkeviä syitä muuttamiseen ei ole, ei teillä eikä meilläkään, eikä rakkautta lasketa niihin. 

Ulkomaalaisen kannattaa alussa antaa ihan rauhassa totutella uuteen kotimaahansa. Älä neuvo liikaa, älä tuputa omia käsityksiäsi, koska niitä ei kuitenkaan uskota. Anna mieluummin hänen toikkaroida kaupungilla, eksyä vääriin paikkoihin, pujotella itse byrokratian viidakoissa ja tavata kummallisia ihmisiä. Kommelluksista riittää koko perheelle naurunaiheita vuosiksi eteenpäin. Voit tarvittaessa myös neuvoa ulkomaalaisen tarkoituksella eksyksiin sikäli kun liikkuma-alue on turvallinen. Ja vaikka väittäisitkin jotakin kaupunginosaa turvattomaksi ulkomaalainen tuskin ottaa sinua vakavasti. Maailmalla “bad neighborhood” tarkoittaa ihan jotain muuta kuin Suvelaa tai Korsoa, joissa ulkomaalainen saattaa tuntea olevansa kuin kotonaan. 

Seuraavaksi ulkomaalainen puoliso osallistuu kielikurssille. Suomea siellä ei opi, mikä on omalla tavallaan hyvä, mutta hän saa kuitenkin tukevan tietopaketin suomalaisuuden tyypillisimmistä kliseistä. Suomalainen perinneruoka tarkoittaa karjalanpiirakkaa. Niinpä ulkomaalainen haluaa opetella leipomaan piirakoita päästäkseen lähemmäs suomalaisen sielua. Kun sitten anoppi tai joku muu mummo on leivontakurssin pitänyt, ulkomaalainen tarjoaa piirakoitaan suomalaisille. Niitä ihastellaan silmät pyöreinä. Piirakantekotaito ei kuitenkaan tuo häntä lähemmäs suomalaisia, koska kukaan muu ei osaa enää tehdä piirakoita. Ulkomaalaista pidetään siis eksoottisena. 

Suomalainen kulttuuri tulee tutuksi. Se on sitä, että ollaan hiljaa, huolehditaan omista asioista, ei katsota ihmisiä silmiin ja syödään lautanen tyhjäksi. Kannattaa keksiä kaikille kummallisuuksille jokin lyhyt ja naseva selitys, koska ulkomaalainen vaatii sinua esitelmöimään perusteellisesti tavoista, joita et itsekään ole koskaan ymmärtänyt. Suomalaisista ruoista ei kannata sen enempää puhua, mutta makaronilaatikkoa voi suositella. Tekemällä sen suomalaisittain ilman mausteita ja tomaatteja, ulkomaalainen pääsee suomalaisten lasten varauksettomaan suosioon koko loppuelämäkseen. Appivanhemmat sanovat hänen kotoutuneen. 

Tutustuttuaan paikalliseen kulttuuriin ulkomaalainen haluaa kuitenkin parannella sitä. Suomalaiset voisivat esimerkiksi kyläillä enemmän, puhua enemmän ja kosketella toisiaan. He voisivat olla sukurakkaampia ja tutustua naapureihinkin. Teoriassa nämä ovat tietysti kauniita ajatuksia. Käytännössä suomalaiset eivät osaa mitään näistä eivätkä aio kokeilla, koska he eivät pidä siitä, että ulkomaalainen yrittää opettaa heitä, vaikka se tapahtuisi hienovaraisestikin. Suomessahan osataan jo kaikki mikä on osaamisen arvoista. Jos ulkomaalainen kuitenkin välttämättä haluaa, kannattaa hänen antaa rikkoa suomalaisuuden tabuja soittelemalla ovikelloja niin paljon kuin ehtii. Se virkistää ja järkyttää suomalaisia – mutta antaa kaikille osapuolille kahvipöytäkeskustelun aiheita pitkäksi aikaa. 

Vuoden kuluessa on väistämättä edessä kesä. Kesällä suomalainen on mielestään eniten suomalainen ja voi näyttää todellisen luontonsa. Näin ainakin suomalainen itse uskoo. Kesä on niin lyhyt, että hulluudet täytyyy aloittaa aikaisin keväällä, grilli kaivetaan esiin ennen kuin lumi on sulanut maasta. Ulkomaalainen viedään mökille ja saunomaan, jossa kaikki toimet suoritetaan joko liian kylmässä tai liian kuumassa. Ihanuuden kruunaa seremonia, jossa riisutaan kaikki vaatteet vieraiden ihmisten edessä ja syödään jauhosta tehtyä makkaraa. Toiset kestävät tulikokeen silmääkään räpäyttämättä, toiset pakkaavat tavaransa ja palaavat kaupunkiin eivätkä halua koskaan enää kokea sitä “mjokkielämä” uudestaan. 

Lopulta ulkomaalainen kuitenkin myöntää jääneensä Suomeen asumaan, koska täältä on pitkä matka muuttaa mihinkään muualle ja omituisuuksiinkin on alkanut tottua. Hän on saanut suomalaisen ystävän. Ystävä lähettää ulkomaalaiselle suomeksi pitkiä ja vaikeaselkoisia kirjeitä, jotka sinä saat kääntää sanasta sanaan, ymmärrät niitä tai et. Yrität selittää, että tämä on suomalaista byrokratiaa ja että Kela lähettää kaikille samanlaisia korulauseita eikä hän odota niihin vastausta. Ulkomaalainen ei usko sinua vaan yrittää etsiä Kelaa, jossa voisi lahjoa virkailijan suklaalla ja kahvipaketilla saadakseen tältä helpommin ymmärrettäviä kirjeitä. 

Lopulta perheeseesi liittyy pitkin hampain ulkomaalainen anoppi, joka on menettänyt toivonsa, että lapsi palaisi järkiinsä. Anopin kanssa saat aloittaa alusta kaiken, minkä olet käynyt läpi ulkomaalaisen puolisosi kanssa sillä erotuksella, ettet koskaan tiedä aikooko anoppi jäädä teille vai palata joskus kotiinsa, eikä anopilla ole aikomustakaan opetella puhumaan suomea. Anopin kanssa on vaikea elää, mutta positiivinen asenne auttaa, koska sovinnollisia vaihtoehtojakaan ei ole. Voi hyväksyä esimerkiksi anopin näkemyksen siitä, että kaikki inhimillisen elämän ongelmat on ratkaistavissa sitruunalla, vodkalla, ruokasoodalla ja Coca-Colalla. Siten elämä on helpompaa.