Tekstit

Elämäni isokenkäisenä

Kuva
En tiennytkään olevani isokenkäinen. Nuorena kengännumeroksi vakiintui neljäkymmentäkolme ja ostin jääräpäisesti samannumeroisia kenkiä sattumatta koskaan kokeilemaan isompia. Nyt ostan kaksi numeroa suurempia ja elämä on muuttunut ihan erilaiseksi – isokenkäisemmäksi. Olen tuskaillen kulkenut vuosikausia liian pienissä kengissä! Voi tietysti olla, että jalkakin on painunut askeltaessa lättänämmäksi, kuka tietää.  Kesälukemisena olen ahminut Alexander von Schönburgin kirjan Tyylikkään köyhäilyn taito . Se ei ollutkaan trendikäs opaskirja, joka kertoo miten vähällä rahalla voi elää paremmin. Se on viisas teos, joka hämmästyttää loputtomasti siksi, että kirjoittajalla on niin paljon omakohtaista ymmärrystä rikkaudesta ja köyhyydestä. Kovin moni meistä ei tunne rahaa. Sitä vain kuuluu haluta lisää ja kuuluu uskoa, että sillä voi tehdä itsensä onnelliseksi. Ei tietenkään voi, mutta vasta kreivi von Schönburg on onnistunut yksinkertaistaen kertomaan miksi.  Ainutlaatu...

Rakkaat naapurit

Kuva
Ruotsalainen serkkuni vieraili kesämökillämme vuosia sitten. Sosiaalisena ja uteliaana nuorena miehenä hän käveli rantaan ja asteli tietä pitkin naapurin pihaan saakka. Hämmentyneenä serkku kertoi palattuaan, miten naapurin rouva oli huitoen ajanut hänet pois pihasta. Suomalaiseen mökkikulttuuriinhan kuuluu olennaisena piirteenä primitiivinen reviiriajattelu, johon en ole koskaan oikein päässyt sisälle. Serkkuni oli ehkä onnekas, ettei häntä ammuttu hänen kokeillessaan uskaliaasti suomalaisen suvaitsevaisuuden äärimmäisiä rajoja.  En ole itsekään viidentoista vuoden aikana tutustunut kyseisiin mökkinaapureihin. Isä on - valitettavasti - riitojen merkeissä. Olen nähnyt naapuriperheen kerran sinä ensimmäisenä kesänä kun olimme ostaneet talon. Sehän on siis maalaistalo, ei mikään mökki, isäni korjaisi. Naapurit ajoivat autolla pihamme poikki ja tuijottivat, kukaan heistä ei tervehtinyt. Sitten he tekivät oman tiensä ja me rakensimme tonttien rajalle korkean aidan patinoituneis...

Syvällä metsässä

Kuva
Olen töissä mainostoimistossa. Hakeuduin sinne suoraan koulusta, kun en muutakaan keksinyt. Otin Helsingin seudun puhelinluettelon, katsoin kohdasta mainostoimistot ja aloin soitella niihin, joiden nimi on painettu paksummilla kirjaimilla. Oletin, että ne ovat  jotenkin ehkä tärkeämpiä. Yhteen niistä pääsin heti ja nyt olen nähnyt monta muutakin. Hei vaan niille, jotka ovat joutuneet samaan noidankehään. Tästä tuli ammatti, vaikka sen piti olla vain väliaikaista huvittelua – matkalla johonkin muuhun. Nykyisellä toimistolla menee huonosti. Mikäli vielä yhtään huonommin menee, se tulee myös julkiseksi ja asiakkaatkin saavat tietää. Henkilökunta on puolittunut vuodessa ja jännitämme joka kuukausi saadaanko jäljelläoleville maksettua liksat. Sukulaiset luulevat, että mainostoimistoissa on umpihauskaa ja kieritään rahoissa. Voin vakuuttaa ettei ole. Syykin on selvä, miten tähän on tultu. Jos toimiston johto ei tiedä, mitä henkilökunta osaa ja mitä heidän pitäisi osata pystyäkseen t...

Käki kukkuu!

Kuva
Kävin parturissa, sain palvelua ja maksoin laskun. Niin kuin asiakkaan kuuluu tehdä. Kävi ilmi, että tyttö, joka saksi tukkaani, oli harjoittelija. Totesin, ettei leikkaus onnistunut kovin hyvin, mutta koska tyttö oli niin kaunis ja ystävällinen, jätin kritiikin kertomatta. Maksoin kuitenkin palvelusta 30 euroa, mikä on tämän ylellisyyden käypä hinta nykyään. Huonomminkin on joskus leikattu, ei tämä katastrofi ole, mutta onko silti reilua, että maksan täyden hinnan siitä, että joku harjoittelee ammattiaan väistelemällä minun korviani?  Maksaisin mieluummin hyvin tehdystä työstä. Ymmärrän taas mainostoimiston asiakkaita entistä paremmin. Meillä, kuten niin monessa toimistossa, on ammattitaitoinen työvoima korvattu taloudellisiksi haasteiksi nimitettyssä etnisessä puhdistuksessa niillä harjoittelijoilla. Vuosikymmenten kokemus on vaihdettu koulunpenkiltä kiskottuihin finninaamoihin ja itse itsensä keksineisiin kaikkien alojen konsulentteihin. Kumpikaan ei tiedä mitä tekee, eikä ...

Etsimisen ilo

Kuva
Avasin murukahvipurkin ja koin uuden elämyksen. Avaamista varten oli entisen rikottavan folion sijaan kehitetty vetoläppä, johon tarttumalla kansi aukeaa siististi ja kokonaisena. Olin pettynyt. Yksi vetäisy ja purkki oli auki. Liian helppoa. Ennen kannen sai rikkoa lusikalla, katsoa miten se repeää joka kerta eri tavalla. Piti nyppiä folionpalaset reunoista ja joskus kaikki eivät edes irronneet. Siinä oli sekä jännitystä että haastetta, mutta ei liikaa vaikeusastetta turhauttaakseen. Tietenkin pitäisi arvostaa suunniteltua elinympäristöä ja suunnittelijoiden arkisten asioiden helpottamiseksi tekemää työtä. Minäkin olen suunnitellut pakkauksia. Tämähän on kuin kusisi omiin muroihinsa. Mutta kun en ole lainkaan vakuuttunut siitä, että arkisten askareiden kuuluu olla aina vain helpompia. Sitä paitsi suunnittelu ei johda siihen, että tekisimme mitään nopeammin. Ihminen ei edes pyri siihen, koska evoluutio ei ehdi tulla perässä. Me kaipaamme yksinkertaisia pikkuaskareita, puuhastelu...

Seksiä, valheita ja mammutteja

Kuva
“Nuorille pitää kertoa seksistä” , tuumasi Väestöliitto ja päätti tehdä koululaisille sopivan seurapelin aiheesta. Luin jutun hiukan hämmentyneenä, kuten varmaan moni muukin. Ehkä juttukaan ei ollut ansiokas, mutta se taatusti lisäsi epäluuloa koulujen seksuaalikasvatusta kohtaan. Muutkin vanhemmat ovat olleet huolissaan, myös me suomalaiset. Miksi puhutaan vekottimista, miksei puhuta tunteista? Mihin rakkaus on seksin yhteydestä kadonnut? Entä avioliitto? Onko seksi harrastus, joka ei enää liitykään parisuhteeseen? Pohdin vähän samoja asioita, kuin kirjoittaja  Hesarin mielipide-palstalla, kaivatessaan hiukan laajempaa seksuaalisuuskäsitystä ja kokemusta turvallisemmasta kasvuympäristöstä. Tässä “narsistis-pornografisessa” yhteiskunnassa voisi tosiaan olla tilaa myös viattomuudelle ja aitoudelle. Takajaloilleen ponnistanut Väestöliitto ryntäsi nuoren tytön kimppuun kolmen lääkärin voimin argumentoiden, etteivät vanhemmat osaa puhua näistä asioista lainkaan. Jonkun on kerrot...

En herne igen

Kuva
Hernekeitto on perinteinen kansallisruoka, jossa on herneitä ja savulihaa. Toisten mielestä sekaan laitetaan myös sinappia. Aina jonkun mielestä sattumia on joko liikaa tai liian vähän. Syystä, jota en tiedä, hernekeittoa tarjotaan aina torstaisin. Maahanmuuttajatuttuni, jolla on Helsingissä oma ravintola, tekee samoin. Jälkiruoaksi lounaslistalla on pannukakkua ja hilloa ja olen ihan varma, ettei hänkään tiedä miksi juuri torstaisin. Hän toimii kuten maassa on tapana. Se alkoi lottovoitosta, jatkui herneellä ja prinsessalla ja appelsiinilla ja yhtäkkiä meillä on keitettynä aikamoinen soppa. Aihe - rasismi Suomessa - on ikävä ja todellinen ja siitä pitäisi keskustella vakavasti. Kuitenkin se mitä on syntynyt on valtaisa julkinen väittely siitä, onko Umayya Abu-Hanna keksinyt kurjat kokemuksensa itse, onko Ulla Appelsin poterosuomalainen ja miksi Ruben Stiller puolustaa palestiinalaista, vaikka on itse juutalainen ja onko Hollanti muka parempi maa. Huhuu? Mihin se alkuperäinen o...