Korpikansaa

Mitä ne meistä oikein ajattelee? Miksi meitä suomalaisia aina niin paljon kiinnostaa se, mitä ulkomaalaiset tietävät Suomesta? Olen kuullut aika monta vastausta tähän. Keskustelu alkaa harvoin saunasta ja Sibeliuksesta. Se alkaa lähes aina metallimusiikista tai ilmastosta, joiden ilmeisesti uskotaan myös liittyvän toisiinsa. Ensin maailmalle ovat lompsineet HIM, Nightwish ja Apocalyptica. Sen jälkeen perässä ovat tulleet Mokoma, Stamina, Korpiklaani ja Amorphis. Kaksi viimeistä mainitaan usein Romaniassa ahkeran keikkailun ansiosta. Koska paikallisten bändien taso on myös korkea, ei menestys täällä ole tullut helposti. Se, että lauletaan suomeksi ei ilmeisesti ole häirinnyt, mistä aplodit romanialaisille kuuntelijoille. Synkkä estetiikka ja raskas soundi tuntuu purevan hyvin. Myös ruotsiksi laulava Finntroll kelpaa hyvin. 

Mielikuva Suomesta syntyy monelle musiikin kautta. Ilmasto sen sijaan ei ole ihan niin ankara kuin musiikista voisi päätellä. Olen kohteliaasti kertonut etten erityisesti pidä kaamoksesta enkä valoisista kesäöistäkään, mutta minua tuskin uskotaan. En viitsi edes kertoa, etten muista nähneeni koskaan revontulia. Ilmastosta pitäisi ilmeisesti osata kertoa jännittäviä selviytymistarinoita. Vähän aikaa sitten juttelin kaikki ilmastovyöhykkeet nähneen merikapteenin kanssa. Hän alkoi ensimmäiseksi kehua Sisu-elokuvaa. Karski merimies oli liikuttavan samaistunut Akseli Korven ristiretkeen pahaa maailmaa vastaan. Sisu-leffan olen itsekin nähnyt, mutta Juho Kuosmasesta tai Kaurismäestä en ole vielä päässyt keskustelemaan. Sen sijaan sairaalassa tapasin hoitajan, joka oli ihastunut Sorjoseen ja katsonut sarjan kaikki kaudet Netflixistä. 

Usein mainittu isänmaan ystävä on myös tarkka-ampuja Simo Häyhä, jota ehkä Suomessa ei niin innokkaasti nosteta maabrändin ykköslähettilääksi. Fanit ovat poikkeuksetta miehiä. Yksi historiafriikeistä ja Simo-faneista on osan ajastaan USA:ssa asuva naapuri, joka tietää talvisodasta ja Mannerheimistakin enemmän kuin minä. Tiesi senkin, että Mannerheim oli johtanut tsaarin armeijan joukkoja Romaniassa ensimmäisessä maailmansodassa. Sama naapuri on kiertänyt maailmaa ranskalaisen Circ du Soleil´n mukana ja työskennellut Las Vegasin kasinoilla, joten kunnioitan hänen elämänkokemustaan. Onkohan matkailunedistämiskeskuksessa otettu varmasti parhaat mahdolliset tyypit Suomi-kuvan mannekiineiksi? Suomessa uskotellaan Marimekon olevan kansainvälinen brändi, mutten ole koskaan kuullut kenenkään mainitsevan sitä. Talvisota on paljon tunnetumpi, mutta mukeja ei myydä Kiasmassa. 

Elinikäisenä muumien ystävänä nostan synkkien aiheiden vastapainoksi usein puheeksi muumit, mutta muumilaakson tuntevia tapaa vähemmän. Japanilaisia animaatioita ei välttämättä yhdistetä Suomeen lainkaan. Romaniassa lapset tuntevat paremmin Findus&Pettsonin (Viiru ja Pesonen) maalaisseikkailut. Suomessa kyllä ollaan ylpeitä muumeista ja ruotsinkielisestä Tove Janssonista, mutta ehkä kannattaa muistaa, ettei Muumi-sarjakuvaa kukaan halunnut alunperin edes julkaista. Siksi Jansson myi sen englantilaiseen Evening Newsiin ja maailmanvalloitus alkoi suoraan maailmalta. Alallaan menestyneitä suomalaisia kyllä on paljonkin, mutta kaikki eivät ole kaivanneet julkisuutta, kuten ei Janssonkaan. Linus Torvaldsista ja Thomas Sandholmista olisi aihetta puhua enemmän. Linux pyörittää kuitenkin maailman matkapuhelimia ja Sandholmin Libratus-tekoäly on voittanut maailman pokeriammattilaiset näiden omalla kotikentällä. 

Oman kokemuksen mukaan tunnetuin Suomeen liittyvä aihe on koulu, jonka uskotaan olevan maailman paras. Minkäänlaisesta opetussisällön tai tulosten kriisistä ei muualla ole kuultu. Eikä siitä, että nuoret voisivatkin itse asiassa huonosti ylisuurissa luokattomissa lukioissa. Koululaitos on saavuttanut myyttiset mittasuhteet ylivertaisuudessaan. Varmasti systeemi on hyvä, mutta onko se ylivertainen, sitä on vaikea sanoa. Ongelmiakin on, eikä nuoriso varsinaisesti kiittele ilmaista kouluruokaa tai ilmaisia kirjoja, ne kun ovat aina olleet tarjolla. Onko kyse siitä, että on totuttu liian hyvään? Itse uskon, että suomalaisessa koulussa opetetaan erittäin arvokkaita, ehkä korvaamattomia taitoja: itsenäistä ajattelua ja omatoimisuutta. Kaikkialla muualla niin ei tehdä. Taidoista on kiistatonta hyötyä kaikkialla maailmassa. Muutama vuosi ulkomailla auttaa ymmärtämään tämän, ehkä myös karsimaan turhaa vaatimattomuutta. Ongelma koulun suhteen on tulosten mittaamisessa: ne, jotka ovat menestyneet myös maailmalla, eivät usein viihtyneet siellä koulussa lainkaan.