Moottoritie on kuuma

Etelän ja pohjoisen yhdistävää moottoritietä on suunniteltu hartaasti Romaniassa. Niin kauan, että moni on ehtinyt jo luopua toivosta, että se joskus valmistuisi. Meiltä matka pääkaupunkiin vie 7 tuntia, joten nopeampi tie haukkaisi matka-ajasta melkein puolet pois. A7-moottoritieksi ristitty hanke aloitettiin 2013 ja kolmen vuoden päästä piti alkaa rakentaminen. Tietä ei kuitenkaan ole. Ensin vaihtui urakoitsija, sitten pettivät aikataulut, nyt on kuulemma vaikeuksia löytää työntekijöitä. Ideaa ei kuitenkaan ole kuopattu, vaikka tiestä on kymmenen vuoden aikana valmistunut vain 16 kilometriä, sekin vuosia sitten. Tekemättä on 453 kilometriä. Nykyvauhdilla loppuosa valmistuu noin 280 vuodessa. 

Mutta tänä vuonna A7 on nimetty virallisesti kehitettävän infrastruktuurin ykköshankkeeksi maassa. On aikakin. Tieverkosto ei ole edes naapurimaiden tasolla Romaniassa. Protesteista ja mediahuomiosta huolimatta paljon ei ole saatu aikaan. Yksi julkisuutta saaneista protesteista oli metrin moottoritie, jonka rakennutti liikemies Stefan Mandachi ihan omilla rahoillaan. Tietä tosiaan tehtiin metrin pätkä ja se on edelleen Kaakkois-Romanian ainoa motari. Kyse on tietysti vitsistä, mutta samalla voi näyttää päättäjille, että asvalttia syntyy vain tekemällä. 

Paikalliset kertovat aina mielellään mielipiteensä asioiden hoidosta ja päättäjistä. Romaniassa ajatellaan usein, että vallalla on ns. "kyllä se välttää" -mentaliteetti, jonka seurauksena myös teiden rakentamisen laatu on niin heikko, että vastavalmistunut pikitiekin on kuprulla jo seuraavana kesänä. Romanialaiset eivät ole toiveikkaita projektien ja varsinkaan niiden toteutumisen aikataulujen suhteen. Kokemus opettaa. Kyyniset pohtivat kannattaako niitä edes aloittaa. Tavallisin kommentti kuuluu "ei minun elinaikanani”. Tai Pelle Miljoonan sanoin: “sä olet mulle unelmaa, mutta maailma on totta". Unelma elää silti. 

Myös omaan pikkukaupunkiimme on piirretty mahtipontinen ohitustie, jonka toteutumiseen kukaan paikallinen ei usko. Tarvetta kyllä olisi, koska läpikulkuliikenne tukkii kaupungin perusteellisesti päivittäin. Tuohan se vieraita keskustaan, mutta samalla aiheuttaa käsittämättömän määrän melua, saastetta ja onnettomuuksia. Suunnitelma on haastava, toisin kuin A7 joka kulkee tasamaalla, täällä tie pitäisi nostaa betonijalkojen varassa joen päälle ja hivellä sen lisäksi jyrkkää vuorenrinnettä. Mutta on vastaavia rakennettu Välimeren kallioisilla rannoillakin jo vuosikymmeniä. Miksei täälläkin? Pyytäkää italialaiset neuvomaan. 

Samaan aikaan myös tapahtuu vaikka mitä. Yhtäkkiä kaupungin kouluja on alettu remontoida, useampia samaan aikaan, uusi sairaala on rakennettu ja jopa anopin kerrostaloa kunnostetaan. Kuulemma hankkeiden rahoituksesta saa kiittää EU:ta, jo viidentoista vuoden jäsenyyden jälkeen. Suuri puistomme, josta olen kertonut aikaisemminkin, näyttää myös olevan osa suurempia suunnitelmia. Pusikoita on nyt raivattu 30 vuoden laiminlyönnin jälkeen, siis ensimmäistä kertaa sitten vallankumouksen. Ja eron todella myös huomaa; puita on kaadettu, raivaussaha on laulanut ja jopa roskia kerätty pois, ei tosin kovin huolellisesti, mutta sekin on melkein vallankumouksellista. Kävely- ja juoksureitit ovat tuplaantuneet. Hylätty leirikeskuskin aiotaan ilmeisesti purkaa, koska mustalaiset on häädetty sieltä muualle. 

Tämä ei tietysti mitenkään liity siihen, että kaupungin pormestarin tyttärellä oli juuri suuret häät, joita vietettiin osittain myös puiston reunalla olevassa juhlapaikassa. Eikä mikään varmasti liity siihenkään, että tänä vuonna käydään paikallisvaalit, joissa myös pormestarin paikka on jaossa. Iloitsemme silti yllättävästä siivousinnosta, magnolioiden istutuksesta ja ehkä jopa risat penkitkin vaihtuivat vielä ehjiin. Päivittäiset rukouksemme on jossain kuultu. Olemme kuitenkin tehneet koiran kanssa pyhiinvaelluksen puistoon lähes joka päivä jo kahden vuoden ajan. 

Nopeampia ajoväyliä odotellessa mutkittelen edelleen kyläteitä ja ilahdutan itseäni samalla maailman parhaalla radiokanavalla. Romaniassa on nimittäin mainio kanava nimeltään Radio Cultural, jonka olen itse päättänyt julistaa maailman parhaaksi. En ole ikinä aikaisemmin löytänyt kanavaa, jossa soitetaan vain hyvää musiikkia. Mielipide on tietysti täysin subjektiivinen. 99 %:n varmuudella pidän siitä, mitä Cultural soittaa ja usein se on myös jotain, mitä en ole koskaan kuullutkaan. Musiikkia kuunnellessa matkan pituus menettää merkityksensä. Tärkeintä on matka, ei se koska saavutaan perille.