Luin lehdestä, mitä Helsingissä
tapahtuu torstaina. Seurasaaressa soi. Hienoa! Balladeja, polskaa, rekilaulua, kannelta ja muita vanhoja kansansoittimia. Valitsin menopalstan vinkeistä ensimmäisen ja ajoin lasten kanssa sinne. Kuulosti sopivan jännittävältä ja eksoottiselta, mutta olin kuitenkin hiukan skeptinen tapahtumisen suhteen, joten otimme mukaan pussillisen pähkinöitä oraville heiteltäviksi, mikä osoittautui oikeaksi ratkaisuksi. Seurasaaressa ei todellakaan soinut.
Olimme liikkeellä ihan liian myöhään, ei kansanmusiikkia esitetä illalla. Oma vika, kun en tullut etsineeksi ohjelmaa tai aikataulua. Ehkä tapahtumia ei olekaan tarkoitettu paikallisille, jotka haluaisivat seikkailla kotikaupungissa turistina työpäivän jälkeen. Olen kyllä monesti miettinyt, kenelle matkailunähtävyydet oikein on tarkoitettu. Vai onko niitä ajateltu kenellekään? Turistit tosin ovat outoja ja arvaamattomia kuin humaltuneet sukulaiset ja pimeät elokuun illat. Japanilaisiakin kiehtovat kauppatorin lokit, eduskuntatalon portaat ja nippu yhteenhitsattuja metalliputkia keskellä kaunista puistoa. Yritä sitten arvata mistä ne seuraavaksi innostuvat.
Maailmalla matkaillessa olen useimmiten eksynyt tapahtumiin sattumalta, festivaaleille tai ilmaiskonsertteihin väkijoukon tai musiikin houkuttelemana. En ole koskaan varannut lippuja etukäteen netistä tai tulostanut aikatauluja ja karttoja. Olen vain ajautunut karnevaaliin, eksynyt, tutustunut hauskoihin ihmisiin ja elämä on ollut jännittävää. Suomessa niin ei voi tapahtua ja jos voisi, se epäilemättä kiellettäisiin järjestyssäännöllä. Suomessa kuuluu varata, jonottaa, suunnitella ja olla ajoissa. Jos on myöhässä, saa jäädä teltan ulkopuolelle kun lakisääteinen määrä tuoleja on jo täytetty.
Ulkomaalaiset tutut kommentoivat aina samalla tavalla matkojaan merkillisessä maassamme. Hiljaista, mutta kaunista oli. Mitään ei tapahtunut eikä ketään näkynyt missään. Jännittävää ja eksoottista oli siksi, että he eivät ymmärtäneet mitään kun opasteet oli kirjoitettu vain suomeksi ja ruotsiksi. He eivät tiedä missä linnassa kävivät tai mikä se kaunis rakennus oli siinä matkalla. Saati kuka siinä asui, kenen kanssa ja mitä he tekivät pimeinä iltoina kun ulkona puhalsi hyytävä viima ja villasukat jäätyivät kiinni koleaan lankkulattiaan. Suomessa osataan kertoa vain vuosilukuja, ei tarinoita. Maamme on kaunis, mutta tylsä.
Jari Tervo
kirjoitti sattuvasti tänään, että
Suomi on sattumaa, ei satumaa. Se mikä jää mieleen, ei ole suunniteltua ja tarkoituksellista. Unohtumaton turistielämys syntyy siitä, kun viimeinen bussi ajaa ohi, yksikään kauppa ei ole auki ja kaikilla on helvetin kylmä. Okei, tänä kesänä ei ole ollut kylmä, päinvastoin. Ranskalaiset turistit kaatoivat televisiossa pullotettua lähdevettä päällensä kun heillä oli liian kuuma Suomessa. En tiedä mitä ranskalaiset täältä hakevat, mutta eivät paikallisetkaan tienneet mitä minä etsin ukrainalaisissa maalaiskylissä. He olettivat, että etsin bussia, jolla pääsee pois.
Kun kohtaat turistin, Tervo kirjoittaa,
muista, ettei hän kaipaa kosketusta paikalliseen väestöön, vaan etsii vessaa.
Mitä muuta kaupungissa olisi
tapahtunut torstaina? Tietokonepelitapahtuma, merikadettipäivät, belgialaista videoperformanssia ja petankkiturnaus menovinkkien mukaan. Kyllä
Seurasaari, jossa ei tapahdu koskaan mitään, oli ehdottomasti näistä kaikkein jännittävin kohde. Oravat söivät kädestä ja tapasimme samassa puuhassa mukavan puolalaisperheen. Draamaa saatiin kun isompi lapsi oli kaikessa hiljaisuudessa lapponut oraville korvamerkittyjä herkkuja myös omaan mahaansa ja siitä seurasi se mitä ahneudesta usein seuraa eli hirveä vatsakipu, joka hellitti vasta myöhään yöllä.
Lapsi oppi retkellä, ettei pähkinöitä kannata syödä liikaa. Isä oppi vahtimaan tarkemmin lapsen edesottamuksia. Turistit taas oppivat, ettei saaressa ole mitään tekemistä. Jos haluttaisiin tehdä jotain toisin, vaikkapa
länsinaapurista löytyy paljon hienoja esikuvia siitä, miten perinteet ja nykyaika saadaan yhdistettyä ja kaikille kivaa. Sinne vain oppimaan. On elokuu ja koko muu Euroopa lomailee nyt. Täällä kerätään jo muovituoleja varastoon. Juhlat on juhlittu, makkarat syöty ja ovet kiinni. Jos matkaelämykset eivät ole aina vain tahattoman tragikoomisia sattumuksia, niihin on helpompi myydä lippuja.
Kommentit
Lähetä kommentti