Aikamatkustajan blogi

“Aikuiset ei ymmärrä yhtään lasten juttuja” , kuului kolmevuotiaan tarkka huomio yhtenä päivänä. Hyvin suurella varmuudella hän on myös oikeassa. Sukupolvien välinen kuilu on jo olemassa, eikä sen ylittäminen ole helppoa. Aikuisena en ymmärrä myöskään lasten suhdetta tonttuihin ja joulupukkiin. Tämä on harmillista, koska haluaisin kovasti. Hiukan kadehdin lasten mutkatonta tapaa uskoa. Lapset kun eivät erottele asioita satujen ja reaalimaailman lokeroihin. Päästäkseni jyvälle alkeista kyselin lapsilta hiukan perusasioita. Joulupukki kulkee tietysti porolla, mutta jos ei ole lunta, porot lentävät. Lentoonlähtö tapahtuu juoksemalla lujaa. Joskus joulupukki lähettää lahjoja myös postissa, kuten Romaniasta, koska kaikki paketit eivät millään sovi samaan säkkiin. Romaniassa on tietysti myös oma joulupukki. Lisäksi joulukuun kuudentena Mos Nicolae tuo meille lahjoja kenkiin, tavallisesti karkkia ja sukkia. Lasten maailmassa ei ole mitenkään epäloogista, että sama kaveri ei käy Suomessa...

Hämmentävän moni ulkomaalainen on sanonut tulleensa Suomeen samasta syystä: suomalainen synkkyys ja hiljaisuus kiehtoi. Huomio veti hiljaiseksi ja synkäksi. Olemmeko me niin raskassieluisia ja omituisia, että sitä pitää tulla katsomaan kaukaisista maista asti? Kuva Suomesta muodostuu raskaasta musiikista, ankarasta luonnosta ja Kaurismäen elokuvista. Siinä on jotain samaa kuin erään amerikkalaisen toimittajan pakkomielteessä matkustaa Ruotsiin Ingmar Bergmanin synkän mustavalkoisen elokuvan takia. Yksi suomalaisista omituisuuksista, jota tosin ei tunneta laajemmin ulkomailla, on tapamme viettää itsenäisyyspäivää. Pieni joukko jonottaa punaisella matolla kättelemään presidenttiä ja seisoskelemaan sen jälkeen tungoksessa, kylmää ruokaa lautasella. Loput kansasta tuijottaa seremoniaa televisiosta. Onneksi tämän vuoden käsikirjoitukseen oli tullut herkullinen virhe, sen ainoa valopilkku: yksi vihaisen linnun näköinen punainen mekko. Kuva levisi nopeasti maailmalle. Nyt sekä vihaiset lin...

Siskoni tunnisti olevansa mapittaja. Mapittajan pakkomielteenä on mapittaa kaikki paperit niille merkityihin mappeihin aikajärjestyksessä. Kriisi syntyy siitä, että mapittaminen vie liikaa aikaa, eikä mapittaja enää tiedä miksi mapittaminen on tärkeää. Siskoni soitti ja kysyi, onko koko puuha edes tarpeellista. Kyseessä on joko periytyvä tai opittu taipumus, josta on erittäin vaikea päästä irti. Mapittaja mapittaa todennäköisesti koko ikänsä, oli siinä mieltä tai ei. En osaa auttaa, koska minäkin olen mapittaja. Toinen syndrooma liittyy pizzalistan lukemiseen. En osaa päättää mitä tilaan, lukematta ensin koko listaa läpi. Jos en lue sitä, minua jää vaivaamaan listalla mahdollisesti oleva erikoisuus, jota tuskin kuitenkaan olisin tilannut. Siksi on tuskallista joutua ravintolaan, jonka à la carte -listan tavaamiseen menee puoli tuntia. Helpointa on, jos menu on päätetty etukäteen tai listalla on vain kolme vaihtoehtoa. Sama pätee kaikkeen muuhunkin. Ennen kuin osaan tehdä ostopäät...

Kouluruoka on hyvää ja terveellistä. Näin meille on opetettu, ainoana oikeana totuutena, jota ei sovi kyseenalaistaa. Ainoa mikä enää on ihan varmaa on se, että kouluruoka on erittäin halpaa. Annos maksaa noin 70 senttiä. Valitettavasti se näkyy myös laadussa ja laadunvalvonnassa, koska viikon sisällä kouluissa on tarjoiltu riisiä kovakuoriaisilla sekä nakkikeittoa aux souris eli hiirellä höystettynä. Joensuun ruokapalvelupäällikkö Pirjo Mäkinen totesi vain, että harvoin tällaista sattuu . Juu, eihän sitä onneksi joka päivä ja se onkin helpottava kuulla. Miten usein tällaista saa tapahtua? Käsi ylös ne, jotka menisivät uudestaan syömään siihen ravintolaan, jossa on kerran tarjoiltu kuoriaisia riisin seassa? Koululaiset menevät, vaihtehtoja ei ole. Muutama vuosi sitten Joensuussa löytyi sairaalan ruoka-annoksesta kokonainen hiirenpää . Paikallinen ruokahuollon vastaava kertoi, että potilas otti pian koko asian huumorilla. Heh heh, hiirenpää. Onneksi tätä ei tapahdu usein. Kun...

Kukaan ei ole vielä julkisesti esittänyt huolestumistaan valelääkäreiden henkisestä hyvinvoinnista, vaikka muita vähemmistöjä puolustetaan äänekkäästi. Toivon toki, että hekin ovat vähemmistö. Itseoppineiden lääkäreiden lisäksi ladultakin on saatu kiinni myös yksi omatoiminen hiihtävä lääkintämies. Yhdistävä tekijä on se, että nyt joudutaan vastaamaan suuriin moraalisiin kysymyksiin. Kuten miksi. Ja entä jos tavoitteena onkin ollut oman edun sijaan isänmaan kunnia, kansakunnan sankariksi nouseminen tai vähäosaisten vanhusten hyvinvoinnista huolehtiminen? Kuka on uhri ja kuka sankari? Kyllä meillä syyllistää osataan ja katsoa toisaalle kun apua kaivattaisiin, hyljätä hiihtäjät selviytymään yksin silloin kun on kaikkein vaikeinta. Ja senhän me jo tiedämme, mihin julkinen nöyryytys ja elämänsisällön menettäminen ihmisen ajavat. Tie vie saunasta putkaan ja jos oikein huonosti käy, Kansallisteatterin lavalle. Niin kävi Mika Myllylälle . Urheilu-uran lopettaminen ei ole muutenkaan helppo...

Meillä ei ole enää televisiota. Ei ole ollut yli kuukauteen ja olemme yhä hengissä. Vaikkei tv:tä ole koskaan katsottukaan päivittäin, on ollut hämmästyttävää huomata ettei sitä ole kaivattu lainkaan. Tai ehkä lapset ovat. Kuulin miten he kertoivat asuntonäytöllä kiinteistönvälittäjälle, kuinka joku setä tuli ja kantoi television pois – liikuttavasti kuin olisivat muistelleet auton alle liiskaantunutta kissanpentua. Tajusin vasta jälkeenpäin, että tarina kuulosti hupaisan osuvasti ulosottomiehen vierailulta. Syy televisiosta luopumiseen ei kuitenkaan ollut raha, ideologia eikä yökatselu, vaan käytännöllisyys, koska olemme muuttamassa. Myin tv:n pois 25:llä eurolla. En todellakaan halunnut roudata uuteen kotiin pesukoneen kokoista putkitelevisiota. Samalla pääsimme kätevästi eroon tv-luvasta. Nyt ongelmana on, ettemme enää keksi yhtään syytä, miksi pitäisi hankkia uusi televisio. Elämä voi olla tylsää toki ilman tv:täkin, mutta tylsemmältä se tuntuu sitä katsellen. Tylsää oli myös...

Koska Nalle Puh pitää erityisen paljon hunajasta ja koska blogeissa on tapana tehdä tunnustuksia, ajattelin kirjoittaa listan asioista, joista pidän aivan erityisesti. En kuitenkaan halua, että listasta tulee tylsä tai liian pitkä. Kuten Nalle Puh on sanonut: monia asioita kannattaa kokeilla ja tutkia, vaikka niistä ei oppisikaan yhtään mitään. 1. Bussiterminaaleista Paikoilla, joista matkat alkavat, on suuri merkitys. Joskus lähtöpiste jää mieleen paremmin kuin määränpää. Aika usein käy myös niin, että itse matka on kiinnostavampi kuin se mihin on matkalla. Pidän nuhjuisista bussiterminaaleista, koska odottaessa saa rauhassa tarkkailla ihmisiä. Ne ovat aliarvostettuja nähtävyyksiä, koska niitä ei pidetä lainkaan matkakohteina. 2. Apinoista kirjallisuudessa Aivan erityisesti olen innostunut seuraavista teoksista: Alaston apina (Desmond Morris), Nainen ja apina (Peter Hoeg) sekä Suuret apinat (Will Self). Tunnistan apinan itsessäni ja pohdin usein mistä me tulemme. Kädet ovat ...