Hyvät, pahat ja keskituloiset

Suomalaiset kuvittelevat elävänsä länsimaisessa hyvinvointivaltiossa. Tämä ei valitettavasti pidä paikkaansa. Ne, jotka haluavat uskoa ensimmäiseen lauseeseen, voivat opettaa lukemisen tähän.

Uutisen mukaan keskipalkka Suomessa on kolme tuhatta euroa. Äkkiseltään luulisi, että puolet suomalaisista saa vähemmän ja toinen puoli enemmän liksaa. Tosiasiassa suuri enemmistö tienaa paljon vähemmän, koska alaspäin mentäessä tulee nollaraja vastaan, mutta ylöspäin ei. Irlannissa keskipalkka oli myös pari vuotta sitten kolme tonnia. Voisi helposti tämän perusteella kuvitella, että maissa on suurinpiirtein samanlainen elintaso, näin tilastoilla halutaan todistaa. Mutta eipä ole. Vuosia sitten kolmen tonnin kuukausipalkasta jäi Irlannissa nettona käteen 2650 euroa. Verottaja vei 350 euroa.

Päästäkseen samaan nettotuloon Suomessa pitää bruttopalkan olla reilusti yli neljä tonnia, koska verottaja vie karkeasti tonnin enemmän kuussa. Tämä tekee vuodessa 12.000 euroa enemmän valtion taskuun. Bruttopalkkojen lisäksi on tapana uutisoida ostovoimaa, joka liittyy yleiseen hintatasoon. Siksi nettotulojen vertailukin on vaikeaa. Ostovoima kuulostaa mystiseltä ja vaikeasti ymmärrettävältä, niinkuin veroilmoituksen täyttöohjekin. Puhuttaisiin köyhyydestä kun siitä kerran on kyse. Selkokielellä heikko ostovoima tarkoittaa sitä, että suomalaiset ovat köyhiä – rahalla ei saa kovin paljon. Irlantilaisten viikkoraha on siis kolmekymppiä ja meillä isä antaa vain kympin.

Keskituloista enemmän ansaitsevana en tiedä miten pienipalkkaiset tulevat Suomessa edes toimeen. Kun Irlannissa ostimme viikon perusruoat, neljä kassillista maksoi Lidlissä 60 euroa ja Tescossa 80. Prismassa samaan saa helposti menemään 130 euroa. Myös valikoima on pienempi. Eivätkö suomalaiset halua parempaa vai eivätkö he vain tiedä tai halua myöntää olevansa huono-osaisia? Miksei kukaan valita? Miksei kansa nouse barrikaadeille? Nyt odotetaan kiltisti luvattua ruoan arvonlisäveron alennusta ja sitten luultavasti uutisoidaan miten ruoka on 2,3% halvempaa kuin ennen.

Lafferin käyrä, jota ei tosin ole todistettu oikeaksi, kuvaa veroasteen ja valtion verotulojen yhteyttä. Käyrän eli teorian mukaan veroastetta alentamalla, valtion tulojen pitäisi nousta. Pienempi tulovero vähentäisi pimeää työtä ja veronkiertoa, lisäisi mahdollisuutta kuluttaa ja työpaikkoja sekä parantaisi työn kannattavuutta. Korkea (suomalainen) veroaste taas saa aikaan päinvastaisen vaikutuksen ja synnyttää heikosti tuottavan ja hitaasti liikkuvan yhteiskunnan.

Jossakin Lafferin käyrällä on kohta, jossa verotuksen tuottavuus kääntyy laskuun eli kansa saa tarpeekseen riistosta ja lakkaa maksamasta veroja. Ehkä suomalaiset ovat poikkeus ja tätä pistettä ei ole lainkaan. Ehkä koko käyrä on pielessä. Nyt kun poliittisen korruption olemassaolokin on todistettu, olisiko sopiva aika paljastaa muitakin tämän yhteiskunnan mädännäisyyksiä, kuten se mihin verorahat katoavat. Ei niillä ainakaan mitään hyvinvointiyhteiskuntaa ole ylläpidetty.

Mihin katoaa se 12.000 euroa, jonka annan verottajalle kohtuullisen irlantilaisen veroprosentin lisäksi? Oma teoriani on, että sillä järjestelmä ylläpitää itse itseään. Niin se sosialistisissakin maissa meni. Toisin sanoen suuri keskituloisten pikkuvirkamiesten armeija työllistää itse itsensä hankalan valtionbyrokratian pyörittämisellä, josta yksi osa on monimutkaisen verotusjärjestelmän ylläpitäminen – joka taas vaatii suuria verotuloja. Jos verotusta kevennettäisiin tai yksinkertaistettaisiin, syntyisi älytön määrä työttömiä ja kupla puhkeaisi. Kansa saisi tietää, mihin ne rahat oikeasti katosivat, eikä sitä kestäisi kukaan.