Sukupuoliroolien klinikalla

Olosuhteiden oikusta kävi niin, että meidän elintasomme on huikeasti parantunut. Takana ovat kaikki ne katkerat vuodet, jotka olemme kadehtien seuranneet muiden maahanmuuttajaperheiden leppoisaa arkielämää ja lastenhoito-ongelmien puutetta. Ainakin puolessa perheistä asuu myös mummo. Kun olemme muuttaneet uuteen kotiin, tarhapaikkoja lapsille ei ole ja vanhemmat käyvät töissä, muita vaihtoehtoja ei enää ollut. Ostimme anopille lentolipun ja saimme uuden perheenjäsenen.

Ajattelin, että selviämme tästä jos kerran muutkin. Eihän tämä pysyvää ole. Elämänmuutos on kuitenkin ollut suurempi kuin osasin kuvitella. Anoppi tekee hyvää ruokaa, mikä oli tiedossa, mutta hän toi mukanaan muutakin. Romanialainen perheen malli sukupuolirooleineen on edelleen suurinpiirtein samasta maailmasta kuin PanAm tai MadMen-sarjoissa. Naiset tekevät ruokaa, miehet vasaroivat, naiset pesevät pyykkiä, miehet ajavat autoa. Jos miehet pesevät pyykkiä, siitä ei puhuta. On meilläkin osa kotitöistä jaettu niin, mutta ei minkään roolimallin ohjaamana vaan ennemmin yhteisestä sopimuksesta.

Jos nyt yritän laittaa astioita koneeseen tai siivota tiskipöytää, anoppi hätistää minut sieltä pois kuin lapsen. Ja minä olen aina viihtynyt kaikista paikoista juuri keittiössä. Laitan mielelläni ruokaa ja tiskaaminenkin on hyvin terapeuttista toimintaa. Kyläillessä parhaat keskustelut käydään aina keittiössä. Jääkaappi on kodin persoonallisin ja intiimein alue. Minulle keittiö on tärkeä paikka, ja nyt yhtäkkiä se ei enää kuulukaan reviiriini. Uhkaavasta miehen roolista ahdistuneena olen joutunut pakenemaan työkalujen ja remontoinnin pariin, jotta perheen tasapaino säilyisi. Pelkään, että alamme pian näyttää 50-luvun amerikkalaiselta ihanneperheeltä, jossa isä polttelee piippua nojatuolissa ja äiti hyräillen imuroi.

En osannut odottaa, että putoan sekä sukupolvien että kulttuurien väliseen kuiluun yhtä aikaa. Tuntuu myös oudolta, että mies keittiössä voi olla vieras ajatus. Eikä anoppi kuitenkaan edusta mitään puritaanista maailmankuvaa vaan on hyvin liberaali ja elämänkokemuksen tuomalla tyyneydellä suoraviivainen. Kun keittiössä ei ollut verhoja, hän oli hakenut vasaran ja erilaisia nauloja ja virittänyt verhot kalastusnarulla. En loukkaantunut tästä, mutta seurauksena verhotanko oli seuraavana päivänä katossa ja verkkonarut poissa.

Kaiken kaikkiaan mummin läsnäolo on tuonut paljon hyvää ja laskenut stressitasoa. En tiedä mitä naapurit ajattelevat. Me asumme hyvällä alueella, minkä tunnistaa siitä, että kaikki ovat ystävällisiä, mutta pitäytyvät samaan aikaan kohteliaan välimatkan päässä. Varma todiste on myös se, että heti muuton jälkeen yksi naapuri oli tiedustellut pihalla vaimoltani onko tämä lastenhoitaja. Kehotin vaimoa ylentämään itsensä jatkossa sisäköksi. Enää meidän ei tarvitse yrittää nostaa perheen statusta – meillä on lastenhoitaja ja kokki.

Anoppi on ystävystynyt pihan oravien kanssa. Kiitos ja heihei riittää siihen hyvin. Muuten suomen kieli ei tartu, vaikka lapset opettavat sitä päivittäin. Muutama muukin asia on osoittautunut ylivoimaiseksi. Maitopurkin avaaminen on oma jalo taitonsa ja turvavyön käyttö on ihan liian vierasta ja outoa. Myös roskien lajittelu näyttää ylivoimaiselta. Joudumme perkaamaan roskikset anopilta salaa ennenkuin viemme niitä ulos. Sinänsä ongelma on ymmärrettävä, koska kulttuuriero on suuri. Romaniassa roskat viedään tien varteen betonilaariin. Sieltä mustalaiset erottelevat jätteistä kaiken kierrätettäväksi kelpaavan ja vievät kaiken syötävän kotieläimille.