Tomaattimyrsky

Suomen postin kuljetusauton kyljessä lukee Itella Logistics. Hauskaa miten suomen kieli elää. Ennen siinä oli torven kuva ja vieressä luki posti. Nyt ei enää tarvitse ulkomaalaistenkaan arvailla mikä pakettiauto siinä mahtaa huristella. Logistics on englantia ja tarkoittaa kuljetusta tai hienommin logistiikkaa. Itella taas on vulgaarilatinaa eikä tarkoita yhtään mitään. Se on yhtä nokkelasti keksitty nimi kuin Destia, Nordea, Laurea, Sonera, Metropolia tai Palmia. Ja varmasti parempi kuin Ixonos, Novia tai Aktia. Mistäköhän on lähtenyt liikkeelle tämä ikitrendi keksiä yrityksille nimiä, jotka eivät tarkoita mitään millään kielellä? En yhtään epäile, etteikö se olisi mainos- ja viestintätoimistoille tuottoisa bisnes. Lista nimistä syntyy puolessa tunnissa, laskussa lukee 10h suunnittelutyötä. Perustelut parhaille ehdotuksille keksitään kolmessa vartissa seuraavien kahden tuopin aikana. Taustatyöstä ja kieliasun tarkistuksesta laitetaan lisää 8h. Läppärillä googlaamalla selviää kolmessa minuutissa, ettei samannimisiä firmoja ole muualla ja domainkin on vapaa. Markkinatilanne- ja kilpailija-analyysistä laskutetaan 6h. Kaikki ovat tyytyväisiä. Tätä samaa suomen kieltä ulkomaalaisia patistetaan opettelemaan ennen kuin avautuu minkäänlaisia mahdollisuuksia pyrkiä suomalaisille työpaikoille. Sittenkään kun kielen jo osaa, ei pääse kuin siivoojaksi tai bussikuskiksi ellei ole lottovoittajan flaksi – aksentti on aina väärä. Näihin ikäviin hommiinhan ei kukaan suomalainen enää edes hae. Kielen taas oppii oma-aloitteisuudella ja sinnikkyydellä, ei maahanmuuttajille suunnatuilla kielikursseilla. Tämän jokainen maahanmuuttaja oppii ensimmäiseksi. Kursseja ei tosin järjestetäkään siksi, että siellä oppisi jotain vaan siksi, että kurssien järjestäminen itsessään on tuottoisa bisnes. Vaimo aloitti kielenopiskelun suoraan yliopistolla, koska ajatteli sen olevan paras paikka. Ensimmäisellä tunnilla jaettiin moniste, jossa kerrottiin presidentin kissoista. Mukana oli Tarja Halosen kuva. Perussanaston jo osaavana vaimonikin havatsi, ettei teksti ollut oikeaa kirjakieltä. Tärkeän asian ymmärtämistä vaikeuttavat possessiivisuffiksit oli jostain syystä päätetty karsia pois kissojen tieltä. Myöhemmin opetuksen taso hiukan parani, mutta ei kai se laskeakaan enää voinut. Aloitus oli sinänsä kotoisa, kun Romaniassakin oli aikoinaan jokaisen koulukirjan ensimmäisellä sivulla rakkaan presidentin kuva. Suomalaisilla on kumma tapa ryhtyä luennoimaan oman maamme kummallisuuksista. Tätä harrastetaan myös kielikursseilla. Ensimmäinen asia tarvelistalla on kuitenkin käytännön tilanteissa selviäminen ja työpaikan saaminen. Kulttuuriin ja tapoihin ehtii tutustua myöhemminkin. Varmasti jääkiekon säännöt ja karjalanpiirakan teko-ohjeet ovat jännittäviä aiheita ja toisille tärkeitä, mutta ei niistä mitään iloa työnhaussa ole. Lätkää voi seurata sitten työkavereiden kanssa kunhan palkka on tilillä. Siihen asti pitäisi keskittyä vain työnhaun ja työelämän kannalta olennaiseen sanastoon. Ei toki opettaminenkaan ole aina helppoa. Ryhmässä on monentasoisia oppilaita, ja ääntäminenkään ei suju lonkalta. Tulee tomaatimyrskyä, justojoulua, tullitikuja. Yy, ää ja öö ovat vaikeita, samoin kaksoiskonsonantit. Yhdellä kurssilla vaimoni oli kysynyt sanalle synonyymia. “Minun nimi?”, kysyi hämmentynyt opettaja miettien varmaan, että kaiken muun lisäksi nämä tollot eivät edes muista mitään. Sitten hän kertoi hitaasti artikuloiden nimensä. Kaikkein vaikeinta ei silti ole suomen kielen ääntäminen. Kieltä oppiakseen pitäisi puhua paikallisten kanssa. Tuttu maahanmuuttaja yritti aluksi sitkeästi tutustua naapureihin. Kun mikään ystävällinen ele ei toiminut, hän meni taloyhtiön vuorolla miesten saunaan. Lauteilla istui kaksi miestä. Suomen kielen alkeita opetellut tuttava esitteli itsensä. Suomalaiset katsoivat toisiaan ja poistuivat sanaakaan sanomatta ulos. Kiinnostu siinä sitten suomalaisesta kulttuurista. Ehkä postin uusi nimi on sittenkin fiksumpi kuin luulisi. Sehän kehottaa kommunikoimaan: I tell a postman!