Mummin voi nyt myös vuokrata. Idea on nerokas. Mummit-palvelu tarjoaa töitä eläkkeellä oleville vireille mummoille, varamummoja lapsille ja hoitoapua tai vain seuraa huonokuntoisemmille vanhuksille. Tämä on
win-win-tilanne parhaimmillaan: seniorit saavat mielekästä tekemistä ja samalla pysyvät itse vireinä, toiset tarvitsevat kipeästi apua. Vuokramummin suurin ero oikeaan on hinnassa. Palvelu ei ole edullisimpia, mutta ehkä kysynnän ja tarjonnan laki asettaa taksat vielä kohdalleen.
Seniorien työllistämiseen ja aktivointiin pyrkivä idea on muutenkin hieno. On jotenkin kuvaavaa, että tätä ei ole kehitetty valiokunnissa. Mikseivät kaupungit rekrytoi joutavia eläkeläisiä haravoimaan nurmikoita vaikka soppapalkalla? Törkyisyys on sanoinkuvaamatonta lumien sulaessa. Talkoissa syntyisi tilaisuus yhdessä puuhasteluun. Loputtomiin jauhetaan vain kasvavasta vanhusten legioonasta, jolle ei ole hoitajia. Vanhukset nähdään pelkkänä kulueränä; ongelmana, jonka ratkaiseminen on kriittinen koko yhteiskunnan tulevaisuuden kannalta. Vanhusongelma. Mitä jos sitä ei olekaan olemassa? Jos mummot eivät vedäkään koko laivaa nurin vaan ovat ylimääräinen energianlähde, joka pitää vain valjastaa hyötykäyttöön.
Yksinäisyys on vakava ongelma Suomessa. Samasta syystä joka vuosi löytyy muumioituneita yksinäisiä, kuukausia sitten kuolleina hiljaisista kodeistaan. Puistossa ja kahviloissa istuskelun kulttuuria ei ole, eikä naapureista huolehtimista. Vanhukset jäävät kotiin – ja ovat yksin, jos eivät bingo ja tanssit huvita. Yksinäisyyteen johtaa kommunikoinnin ja kohtaamisen vaikeus. Silti vaikuttaa siltä, että vanhukset – ja lapset – ovat ainoita, jotka vielä osaavat puhua vieraille ihmisille. Tämän toteaa helposti vaikka uimahallin saunassa. Vain eläkeläiset ovat koskaan sanoneet sanaakaan. Lapsetkin pelotellaan hiljaisiksi jo reilusti ennen kouluikää. Miten tämän puhumattomuuden kulttuurin kanssa vielä käy?
Ikärasismi on korvannut Suomessa yhteiskuntaluokat. Tulin tähän päätelmään ajatellessani romanialaisia. Siellä kaikki ikäluokat osaavat kommunikoida kohteliaasti kaikkien kanssa, myös teini-ikäiset. Sen sijaan yhteiskuntaluokka on tärkeä ja varsinkin varallisuudella pöyhistely. Suomessa yhteiskuntaluokkien rajat ovat pieniä, jopa huomaamattomia, siksi on syntynyt tarve erotella ihmiset iän mukaan omiin kasteihinsa. Eihän Intiassakaan ole päästy kastijärjestelmästä eroon, kai siihen on joku syy. Ehkä luokkayhteiskunnan säilyttäminen olisi sittenkin ollut terveempää. Odotan innolla tuloerojen kasvun seurauksia.
Vallankumous jää silti mummojen tehtäväksi. Meistä nuoremmista ei ole siihen. Meillä ei ole aikaa, elämä vie mehut, olemme väsyneitä ja pessimistisiä. Tulevaisuus näyttää pitkältä, kapealta ja turvattomalta. Tulevaisuus on sitten vanhusten. Pelikentällä on tilaa kun riidellään vain siitä, kuka mummot hoitaa ja miten. Mistä otetaan lisää veroja? Onko työvoimapulaa vai eikö ole? Otetaanko maahanmuuttajia vai eikö oteta? Eihän vanhuksia osata hoitaa oikein nytkään. Vanhojen ihmisten kanssa ei osata edes puhua luontevasti. Pistäkää mummot hanttiin ja näyttäkää mistä se kana pissii!
Enollani on sellainen teoria, jonka mukaan painovoimaan vaikuttaa oman henkilökohtaisen energian määrä. Kun energia heikkenee, askel alkaa painaa ja lyhenee. Ikä painaa, sanotaan. Sama eno on erikoistunut siirtelemään valtavia kiviä ja todistetusti pyörittelee niitä hengenvoimiensa ja viputekniikkojensa avulla ketterämmin kuin kukaan muu. Samaisen enon toisen teorian mukaan aika tihenee. Se tuntuu ikääntyessä kuluvan kiihtyvällä vauhdilla, koska materiaa mahtuu samaan aikayksikköön vähemmän. En osaa väittää vastaankaan. Aion siksi tarkkailla enon väitteiden todenpitävyyttä seuraavien viidenkymmenen vuoden aikana.
Kommentit
Lähetä kommentti