Aikamatkustajan blogi

Kuka muistaa taannoisen mainoskampanjan, jossa peloteltiin ihmisiä vihaisella säästöpossulla ja lauseella Älä ruoki lamaa ? Älkää toki laittako ihan niin paljon sukan varteen, nyt rahoja tarvitaan yhteisen hyvän puolesta, yritettiin ilmeisesti sanoa. Kun lama silti hyökkäsi niskaan, se on meidän tavallisten kansalaisten syytä. Me emme osanneet kuluttaa tarpeeksi, ajattelimme vain itsekkäästi omaa tulevaisuuttamme kun meitä irtisanottiin ja lomautettiin.  Mitä pitemmälle ahdinko jatkuu, sitä ylimielisemmältä ja groteskimmalta koko idea tuntuu. Kuluttajien tekemillä arkipäiväisillä eli merkityksettömän pienillä uhrauksilla koko lama olisi vältetty. Niinkö todella? Olisi pitänyt vain jättää murot pari kertaa ostamatta. Aika vastuutonta. Suurin osa suomalaisista on pienituloisia, joille ei jää ylimääräistä hyvinäkään aikoina. Se pieni osa varakkaita taas elää pari vuotta vaikka myymällä palan metsää, ei siinä lama heilauta mihinkään jos korkotuotot jäisivätkin vaatimattomiksi. Kampanja...

Roman Schatz on maahanmuuttaja, saksalainen ja väsynyt vastaamaan aina samaan ikuiseen kysymykseen: miten viihdyt Suomessa. Kahdenkymmenen vuoden jälkeen hän kirjoitti kirjan Rakkaudella Suomesta , joka vastaa jatkossa hänen puolestaan. Jokaisen Suomeen muuttoa edes harkitsevan pitäisi lukea se, kysyäkseen itseltään vielä viimeisen kerran tahdotko todella aikuisten oikeasti ottaa tämän kylmän, pimeän ja omituisen maan asuinpaikaksesi ja rakastaa sitä myötä- ja vastoinkäymisissä kunnes kuolema teidät erottaa. Ei niin, ettei poiskin pääsisi, mutta aina on hyvä varautua pahimpaan. Jos vielä tekee mieli sanoa tahdon, niin sitten vaan eteenpäin omalla vastuulla. En tiedä miksi löysin tämän aarteen vasta nyt, mutta hyvä kun löysin. Schatzin Suomi on huonosti sulavaa, mutta terveellistä. Suomalaiset vähän naiiveja ja helposti höynäytettäviä, suljetussa maassa eläneitä holhottuja, mutta jääräpäisen sisukkaita. Tavallaan Suomessa on vain yksi muotti, johon kaikkien pitäisi mahtua, mutta silti m...

Paul Lemetti perheineen (HS 12.2.2010) palasi Suomeen 30 vuoden jälkeen ja tunsi saavansa kylmän vastaanoton. Apua ja tietoa etsiessä vastaanotto hämmensi. “Olisin odottanut aitoa palvelua, edes hieman inhimillisyyttä.” Havainto ei tunnu ihan vieraalta. Tosin Lemetti etsii töitä ja on lama, eikä työttömän ole kai helppo saada vuokra-asuntoa, mutta silti. Vastaanotto Suomessa ei ole kylmä, se on jäätävä. Paluumuuttajaa, tai sen paremmin ketään muutakaan maahanmuuttajaa, ei toivoteta missään vahingossakaan tervetulleeksi, kaikkein vähiten valtion virastoissa. Lemetti on kuitenkin juuri niitä maahanmuuttajia, joita tänne halutaan. Hän tuo osaamista, työllistyy varmasti ja ehkä myös työllistää muita. Muuttaja on myös tullut väärään maahan, jos etsii palvelua. Suomi on moderni maa, siksi palvelu on tapettu sukupuuttoon. “Tieto löytyy netistä” , on kuin pyhä mantra tai mainoslause, jota kukaan ei kyseenalaista. Löytyy, kun kerran sanotaan, että löytyy. Paha puhelimessa on väittää vastaan, en...

Oi, Madeleine, jos vielä olet vapaa! Ehkä meillä on toivoa, jos ihanan prinsessan kihlaus sittenkin horjuu, kuten väitetään . Kuninkaalliseen perheeseen soluttautumiseen ei nimittäin tule kovin montaa tilaisuutta. Jos tämä nyt menee ohi, seuraavaa saa odottaa taas yhden sukupolven verran. Kaikki ovat nähneet miten vaikeaa prinsessojenkin on ollut löytää sekä itseään että vanhempia miellyttäviä vävykandidaatteja. Nykyaikaisesti he ovat halunneet ilmaista myös oman kantansa, kuningas on lopulta suostunut ja siksi yhdestä kuntosalinomistajasta on tänä vuonna tulossa Länsi-Götanmaan herttua ja tulevan kuningattaren puoliso. Siis ihan kuka tahansa voi päästä Bernadotten perheen aamupalapöytään, kunhan suorittaa vain henkilökohtaisesti räätälöidyn prinssikoulun ja on riittävän sinnikäs. Olisi vähintään kansallisvelvollisuus etsiä rehti suomalainen unelmavävy, joka osaa ajatella muutakin kuin työtään. Kun perheessä tunnutaan arvostavan urheilullisuutta, eikö joku olympialaisissa menestyvä sa...

Matkailu avartaa, kuten sanotaan – ainakin kukkaroa. Mikään ei varmemmin pilaa tunnelmaa kuin matka lentokentältä hotelliin taksihuijarin kyydissä. He osaavat ammattinsa ja iskevät juuri silloin kun sitä vähiten kaipaisi – kun on pimeää, väsyttää ja on ensimmäistä kertaa vieraassa kaupungissa. Bukarestissa yksityiset taksit ovat kaikki huijareita. Viritetyt mittarit raksuttavat vinhaa vauhtia ja pahaa-aavistamaton turisti saattaa puolen tunnin ajolla köyhtyä satoja euroja. Siskoni ei koskaan suostunut kertomaan paljonko hän taksimatkasta maksoi, ettei minulle olisi tullut paha mieli. Kyllä se taisi kirpaista. Romaniassa kaikki taksit ovat nykyään keltaisia, New Yorkin tyyliin. Siihen hyvät puolet sitten loppuvatkin. Taksihuijarit lokaavat Bukarestin mainetta matkailukaupunkina niin kuin Prahassakin on käynyt. Onneksi on myös hyviä takseja, ne pitäisi vain erottaa pahiksista. Autossa täytyy lukea firman nimi isolla, puhelinnumero ja ikkunassa kilometritaksa. Mittari laskuttaa jämptisti ...

Irlannissa pomoni, joka väänsi vitsin mistä tahansa asiasta, otti myös auttamatta pyöristyvän keskivartalonsa vastaan huumorilla. Hän ilmoitti aina viikonlopun jälkeen aloittavansa ankaran ‘kuri ja kärsimys’ -dieetin: pelkkää vettä ja donitseja. Minulle on tapahtumassa sama. Paidan alle on lupaa kysymättä asettunut kummallinen kumpu, jolla ei ole aikomustakaan poistua. Sen on täytynyt tapahtua Irlannissa ja sen täytyy olla ahkeran kulttuurivaihdon syytä. Muuten olen keskimäärin säilyttänyt oman identiteettini, mutta keskivartaloni on ehkä pysyvästi irlantilaistunut. Huolestumisen yksi syy on terveyskeskuksen itsepalvelupiste, jossa voi omatoimisesti mitata verenpaineen. Ajattelemattomuuttani tein niin kuin lapussa sanottiin. Lukemat eivät ole huolestuttavan korkeat, mutta keski-ikää lähestyvän kuuluu huolestua niistä silti. Seuraavaksi googlasin, miten verenpainetta voi alentaa. Viisas vastaus neuvoi liikkumaan enemmän ja syömään terveellisemmin. Keski-ikäistymiseen kuuluu sekin, että ...

Me llamo Bond, Hames Bond , sanoi salainen agentti espanjaksi dubatussa versiossa. Leffaan menevä espanjalainen limunostaja ei sano myöskään Pepsi vaan Pesi. Niinpä Pepsi on vaihtanut nimensä Espanjassa Pesiin. Mainosfilmissä Fernando Torres repii keskimmäisen p:n pois Pepsin logosta, koska hän haluaa sanoa sen niin kuin heilläpäin on tapana. Kyse on kampanjasta, joka alkoi viime vuonna menestyksekkäästi Argentiinasta. Tarkasti ottaen väitettiin, että 24,333% argentiinalaisista sanookin Pepsin sijaan Pecsi. Niinpä nimi muutettiin muka Pecsiksi. Pecsipedia -nettisivulle ovat kuluttajat keränneet tuhansia hassuja Spanglish -versioita väärin lausutuista englanninkielisistä sanoista. Mainostoimisto voi ehdottaa asiakkaalle miten hulluja ideoita tahansa, mutta yksi sääntö on aina ollut ehdottoman pyhä: yrityksen nimeen ja logoon ei kosketa. Ei varsinkaan, jos brändi on maailmanlaajuisesti tunnettu virjoitusjuoma. Ennen vapauden huippu oli se, että pizzaan sai itse valita neljä täytettä....

Tunnustan reilusti, että Pekka Seppänen Talouselämän jutussa keksi vastauksen ennen minua. Siis mikä on syy kaikille huonoille uutisille, joista olemme saaneet iloita? Putket paukkuvat rikki ja vesi lainehtii. Junat karkailevat ja törmäävät hotellin seinään. Lentokentällä näkee ensimmäiseksi matkalaukkuröykkiöitä ja koneetkin toikkaroivat sinne tänne. Kaikki tuntuu pettävän, jopa jalkakäytävätkin. On massamurhia, laittomia aseita, koulukiusaamista, nuorisotyöttömyyttä, valelääkäreitä ja muumioituneita vanhuksia yksinäisissä asunnoissaan. Selitys on välinpitämättömyys. Hällä väliä -asenne vaivaa koko maata ja se tarttuu. Mikään ei kiinnosta ketään, kaikkein vähiten työnteko. Nalle Wahlroos on aivan oikeassa siinä, että suomalaiset tekevät liian vähän töitä. Olemme tottuneet patalaiskoiksi. Amerikkalaiset ahkeroivat kolmanneksen enemmän. Ruotsalaiset ja jopa norjalaisetkin ovat uutterampia kuin me. Vaikeampaa on vertailla työtehoa, mutta kyllä siinä jäädään vielä enemmän. Miten voisi o...