Aikamatkustajan blogi

Irlantilaismies jonotti uimahallin kassalle kahden lapsen kanssa. Toinen näytti 7-vuotiaalta, toinen oli ehkä 5. Mies osti lipun vain itselleen ja isommalle lapselle. Alle 4-vuotiaat kun pääsevät ilmaiseksi. Lipunmyyjä kurkisti tiskin yli toista lasta ja kysyi milloinkas poika täyttää neljä. “Sitten kun lama on ohi” , isä vastasi silmää räpäyttämättä. Tämä vitsi on tositarina . Suosituin naurun aihe Irlannissa ei tosin ole enää lama. Nyt solvataan erityisesti omia poliitikkoja, ja syystäkin. Sitkeästi saarivaltiota piinannut lama on kolmen vuoden kaartelun jälkeen ylittänyt kaikki uutiskynnykset. Miten on mahdollista, että vain muutama vuosi sitten Euroopan vahvin talous ui nyt pohjamudissa? Kuka tumpeloi? Osasyy on ehkä tavallaan juuri huumorissa. Irlantilaisia ei voi edes mainita ilman huumoria. Huumorintaju on elintärkeä osa identiteettiä, vielä tärkeämpi kuin hurling tai pubit tai katolilaisuus. Irlantilaiseen elämäntyyliin ei istunut pahanpäivän varalle säästäminen, ei sitten mil...

Ensin kysyttiin, saako pankkiautomaatilla asioineilta rahaa varastaneita romanialaisia romaneja sanoa julkisesti romaneiksi. Sitten kysyttiin, sopiiko juuri poliisin sanoa niin. Sen jälkeen pohdittiin, saako eduskuntavaaleissa ehdolle asettuva poliisi sanoa mitään ja miksi hän sanoisi mitä sanoo. Nyt mietitään varmasti myös poliisiasemalla, voiko politiikkaan lähtevä komisario ylipäätään toimia virassaan samalla kun käy vaalikampanjaa. Poliisijohto neuvoi vain, että lausunnon antaneen komisario Tom Packalenin on syytä pitää kieli keskellä suuta . Samaan aikaan poliisin on työssään oltava tarkkana kuin porkkana . Kyseisiä rosvoja näkemättä on vaikea sanoa, ovatko annetut tuntomerkit osuvia. Kolme viidestä pääsi kuitenkin karkuun. Kyseinen komisario on epäilemättä haistanut tilaisuuden hankkia hiukan julkisuutta ehdokkuudelleen ja puolueensa vaaliteemalle ja on saanut siitä esimiehiltään nuhteita. Silti hän on pyrkinyt edesauttamaan pakoon päässeiden ryöstäjien kiinnisaamisessa. Olisi...

HUOM: Valitettavasti palvelussa on hetkellinen tekninen häiriö. Kokeile ladata sivu hetken kuluttua uudelleen. Tämä viesti ilmestyi ruutuun kun yritin katsoa jotain Yleisradion nettipalvelusta. Kerta ei ollut ensimmäinen, eikä varmaankaan viimeinen. Siitä tuli kuitenkin omituisen tuttu ja turvallinen olo. Lapsena tv:tä katsoessa keskelle ohjelmaa ilmestyi yhtenään ruutu, jossa luki Hetkinen . Sitten kuuluttaja pahoitteli katkoa ja teknisiä ongelmia ja vakuutteli, että ne varmasti pian ratkaistaisiin. Pahoittelu jatkuu yhä. Verkkopalvelun toimivuus ei ole kuitenkaan ainoa asia Yleisradiossa, josta tulee mieleen menneisyys. Televisio oli jäänyt toisena päivänä auki, kun musiikkiohjelma Obladii alkoi. En olisi muuten kiinnostunut, mutta vaimoni kysyi, onko tämä joku vanha ohjelma. Vain showssa vierailleet julkkikset ja Maria Lund todistivat, että se on tältä vuosituhannelta. Muuten Obladiita olisi hyvin voinut luulla uusinnaksi 70-luvulta. Puvustus, kuvaustyyli ja grafiikat menneisyyte...

Yhtenä aamuna jonotin puhelimessa puoli tuntia saamatta ketään vastaamaan paikallisessa terveyskeskuksessa. Viesti ilmoitti tylysti, että olemme juuri nyt kiireisiä, emme ehdi vastata. Sairastimme koko perhean voimin kolme viikkoa virusperäistä nielutulehdusta, silmätulehdusta ja yskää, yksi toisensa perään. Kokemus oli hermoja raastava ja väsyttävä paitsi taudin vuoksi myös siksi, ettemme tienneet mistä pitäisi hakea apua ja minkä lääkärin neuvoihin voimme luottaa. Yöt valvoimme itkevät lapset sylissä kaivaen neuvoja netistä. Terveyskeskuksen ja päivystyksen lisäksi haimme apua kahdelta yksityiseltä lääkäriasemalta. Sairaan lapsen kanssa ei ole kiva jonottaa. Tiivistetysti kunnallisen puolen neuvo oli pysyä kotona ja odottaa, että tauti menee ohi. Yksityiset lääkärit antoivat saman viruksen ja tulehdusten taltuttamiseen paksun nivaskan reseptejä. Saimmeko kalliilla rahalla parempaa palvelua ja enemmän huolenpitoa vai ryhdyimmekö lääkeyritysten voiteleman tohtorin koekaniineiksi? En t...

Voi marraskuu ja mandoliinipuu. Nyt kuuluu olla ahdistunut, kuunnella murheellisia lauluja ja tuskailla miten on synkkää ja pimeää. Varataan kilvan matkoja sinne missä aurinko paistaa. Eihän sitä oikein voi kenellekään kasvokkain tunnustaa, mutta minä nautin marraskuusta ja siitä, että on kylmä. En hiihdä. Iloitsen vain kun saa hakea untuvatakin varastosta, pukea monta kerrosta vaatteita, varoa mustaa jäätä ja katsella huuruavaa hengitystä. Kevät tulee kun tulee, mutta nyt nautin kylmästä. Ehkä se johtuu siitä, että olemme syntyneet pohjoisella pallonpuoliskolla. Pohdimme asiaa aikoinaan amerikkalaisen tuttavan kanssa, kun hän tunnusti saman mieltymyksen. Hän päätti erikoistua kirjoittamaan vain kylmistä maista. Tropiikissa hikoilu oli niin tuskallista. Suomessa hän on käynyt kahdesti – marraskuussa ja joulukuussa. Kuinkahan moni hänelle kertoi, että kesällä tänne pitäisi tulla? Joku vuosi sitten hän paljasti kirjoittavansa kirjaa, joka sijoittuu Islantiin. Kirjasta ei ole kuulunut se...

Tuttavallisesti helvetinkoneeksi kastettu kellokorttilaite on yhteisöllisen inhon kohde töissä. Ei niin, etten ymmärtäisi sen funktiota työnantajan kannalta, ja miksei työntekijänkin. En vain ole varma siitä, tuottaako valvonta sittenkin enemmän haittaa kuin hyötyä. Luovaa työtä tekeville aika on hankala käsite. Ilman määräaikaa, mitään ei saa aikaiseksi. Kiire on paras motivaattori. Toisaalta ilman aikaa ajatella, se mitä saadaan tehtyä, ei ole minkään arvoista. Luulisi työnantajankin arvostavan lopulta enemmän tuloksia, kuin sitä, että kaikki istuvat samaan aikaan samassa paikassa. Lapsuuden päivät olivat merkillisen pitkiä. Niin pitkiä, että yhden loputtoman kesäpäivän aikana ehdin sata kertaa kysyä äidiltä, mitä tekisin. Aikaa oli liikaa, sille ei olisi millään keksinyt käyttöä. Jostain syystä muistan saaneeni aina hyviä ideoita palkinnoksi. Miksei tekemistä ollut ja miksi aika meni niin hitaasti? Onneksi ongelmaa ei enää ole. Kiire hallitsee kaikkia elämän osa-alueita, eikä mitä...