Tervemenoa

Niin paljon kuin sitä on parjattu, terveydenhoito on Suomessa sittenkin aika hyvää. Se toimii. Hoitajat valittavat palkkoja, puutteellisia resursseja ja ylitöitä, mutta riippuu siitä mihin oloja vertaa. Me vertailimme tänä kesänä Romanian järjestelmään. Perhe sukuloi sillä aikaa kun minä tein kotona remonttia. Sitten isommalle lapselle oli iskenyt raju vatsatauti, niin kuin matkoilla joskus käy. Aamulla saapunut lääkäri oli lähettänyt suoraan sairaalaan. Tiputuksessa ja testeissä meni sitten seuraava viikko. Moni asia oli hyvin. Tartuntatautien erikoissairaalassa oli oma huone, lääkärit olivat mukavia, sukulaiset huolehtivat toisesta lapsesta, kun äiti ja tyttö makasivat sairaalan sängyssä. Olo alkoi lopulta kohentua ja voimat palasivat, mutta tarjolla oli muitakin vaihtoehtoja. Ensimmäiseksi suoneen isketty antibiootti aiheutti allergisen reaktion. Lääkäriä ei tahtonut löytyä keskellä yötä. Pahinta oli olla puhelimen päässä Suomessa ja vain odottaa. Ihmettelimme miksi antibiootteja annettiin viruksen aiheuttamaan tautiin odottamatta testituloksia. Sitten maksa-arvot huononivat. Lopullinen toipuminen vei yli kuukauden. Järjestelmä eroaa suomalaisesta maksun kohdalla. Hoito oli hyvää ja lääkkeitä löytyi, mutta vain siksi, että huolehtivat sukulaiset olivat avokätisesti voidelleet lääkäreitä ja henkilökuntaa sekä tunteneet juuri oikeita ihmisiä riittävän korkeassa asemassa. Summia emme ole koskaan kuulleet, emmekä varmaan kuulekaan. Virallisesti sairaalassa olo ei edes maksanut mitään. Ilman rahaa ja suhteita olisi voinut vain ristiä kätensä ja toivoa selviävänsä hengissä. Niin kävi 9-vuotiaalle Cristian Grigorelle, joka kuoli neljässä päivässä jäätyään vaille hoitoa. Poika joutui sairaalaan murtuneen käden takia, mutta isällä ei ollut varaa maksaa lääkäreille riittävästi lahjuksia. Vaarallisinta on joutua sairaalaan. Minäkin olen nähnyt mitä se on. Jouduin vierailemaan kerran romanialaisella poliklinikalla. Jos sanotaan, että tunnelma toi mieleen Hieronymus Boschin näkymät helvetistä, se voi olla liioiteltua, mutta ei kovin paljon. Jokaisella ovella tungeksi joukko tartuntatautisia, likaisia rampoja, levottomia mielenterveyspotilaita ja muita vaivaisia vain siinä toivossa, että joku avaisi oven. Pelkästään haju oli tyrmäävä. En vieraillut toista kertaa. Tilanne ei ole parantunut. Koko maan talous on kuralla. Kahdessakymmenessä vuodessa virassa on ollut yhdeksäntoista terveysministeriä. Ymmärrettävästi kukaan ei ole ehtinyt viedä läpi minkäänlaista uudistusta. Tuskaa lisätäkseen hallitus alensi tänä kesänä julkisen sektorin palkkoja 25%. Nuoren lääkärin palkka oli ennestään 300 euroa. Vieläkö siitä voi ottaa? Palkanalennukset koskevat siis kaikkia valtion työtekijöitä, myös poliiseja. Ei ole mikään ihme, ettei korruptio ainakaan vähene. Aina kun asiasta onnistuu virittämään keskustelun jonkun kanssa vastaus on sama. “Mitä me voimme tehdä? Kaikille tarjotaan ja kaikki ottavat.” BBC:n mukaan koko maan terveydenhoito on romahtamispisteessä. Viisi tuhatta lääkäriä on nostanut kytkintä kolmen viime vuoden aikana. Ehkä koko yhteiskunta on romahtamispisteessä. Poliittinen järjestelmä on ainakin niin pilaantunut, että sille pitäisi tehdä sama mitä Ceausescu teki viidennekselle Bukarestin vanhaa keskustaa rakentaessaan megalomaanista palatsiaan.