Eurologisia tutkimuksia

Kestotesti on nyt ohi, tässä lopulliset tulokset. Kun muutimme kolme vuotta sitten Suomeen, saimme tuotua mukana vain tärkeimmät tavarat ja uusimmat vaatteet. Suurin osa Irlannista tuoduista vaatteista on edelleen siistejä. Suomesta ostetut uudemmat ovat enimmäkseen kierrätyskunnossa. H&M:n, Jack & Jonesin ja Anttilan vaatteet kestävät vuoden tai pari. Dressmanista ostettu pusakka ratkesi alle puolessa vuodessa ja K-kengästä ostetut kahdet skeittikengät murenivat muutamassa kuukaudessa.

Ymmärrän kyllä, että laatua saa kun maksaa enemmän, mutta suurin osa Irlannista ostetuista vaatteista oli myös halpoja. Kaikista kaupoista halvin oli Penneys (Englannissa Primark). Hämmästyttävintä on ollut havaita, että sieltäkin ostetut vaatteet ovat edelleen hyvässä hapessa. Takki taisi maksaa kaksikymppiä ja toppaliivi viisitoista. Ei mitään vikaa. Burtonista ostetut paidat ja Berskan farkut ovat kuin uusia, eivätkä nekään syöneet kuukauden ruokakassaa. Adidakset ja Benettonit pysyvät luonnollisesti siisteinä niin kauan kunnes kuluvat puhki, mutta maksavat sen verran enemmän.

Johtopäätös on siis, että suomalaisille myydään roskaa, huonointa bulkkitavaraa, josta saumat ratkeilevat ennen kuin ehtii kotiin näyttämään niitä, mutta josta silti joutuu pulittamaan kymmeniä euroja. Sanotaan, ettei köyhällä ole varaa halpaan, mutta se pitää paikkansa vain Suomessa. Monessa muussa maassa samaa laatua saa torikauppiailta eurolla. Kauppias ottaa omansa pois muuallakin kuin vaatekaupoissa. Elektroniikkaa ei edes kannata ostaa täältä. Uudet fillarit, käytetyt autot ja ruoka maksaa kaksi tai kolme kertaa enemmän kuin Irlannissa. Palkka parani muutossa, mutta elintaso laski siitä huolimatta ja se on vain ollut pakko niellä.

Hinnan ja laadun suhde on vain yksi huijaus. Kauppiaat hyötyvät myös siitä, että sekä valikoima, että kuluttajien tietämys on puutteellinen. Roskaa on helppo myydä, kun valinnanvaraa ei ole. Kaikkein halpamaisinta on myydä luokatonta sekundaa laatutavarana, mikä on erityisesti Anttilan ja Keskon markkinointistrategia. Myös Prismat ja Citymarketit ovat väärällään vastaavia mukamerkkejä, joiden alla voidaan kaupitella ihan mitä tahansa kiinalaista tusinatavaraa. En näe kovin suurta eroa siihen, että joku myy vapaammissa maissa kopioitua merkkitavaraa. Se, mitä Suomessa tapahtuu on tavallaan laillistettu versio piratismista. Asiakas häviää joka tapauksessa.

Onneksi laatuakin saa vielä edullisesti – Lidlistä. On kummallista, että iso mainostoimisto palkattiin Suomessa parantamaan ketjun laatumielikuvaa. Minun mielikuvani siitä on aina ollut hyvä. Lidlistä sai Irlannissa parasta ruokaa ja sieltä ostetut matkalaukut ovat edelleen ehjiä. Toisin kuin kaikki muut ja tässä vertailussa on laatumerkkejä mukana. Lohduttomampaa on ajatella sitä, että Lidl on ainoa asia, jonka suhteen elintasomme ei ole pudonnut Suomeen muutossa. Kaikkialla muualla tulee takkiin.

Lohduttaudun talven kylmetessä sillä, että neljä vuotta sitten ostettu Topshopin talvitakki on täällä yhä muodikas – sitä ei tuijoteta enää – ja vielä ihan uuden näköinenkin. Uutta vastaavaa ei oikein olisi varaa ostaa, ei paikallisella hinta-laatusuhteella. Eikä ole myöskään tietysti sopivaa tutkia elintasoa vain pinnallisella materiaalisella vertailulla. Suomalaisen kuuluu ajatella epämateriaalisia arvoja; luonnon puhtautta, turvallisuutta ja omaa rauhaa. Ajatellaan rehellisyyttä ja aitoutta. Eihän todellista elintasoa voi rahassa edes mitata.