Pussikaljapamfletti

Kun puhutaan ympäristöstä välittämisestä, sillä tarkoitetaan yleensä yksityisen ihmisen henkilökohtaisia valintoja. Pitää kierrättää jätteitä, irrottaa laturi pistorasiasta, ostaa lähiruokaa ja lämmittää kitsaasti. Jos näin ei tee, meitä syyllistetään itsekkäiksi kuluttajiksi, jotka vastuuttomassa mukavuudenhalussaan tuhoavat koko pallon. Eilinen Hesarin juttu Ekokuluttamisen myytit kuitenkin tarjosi toisenlaisen näkökulman. Arkipäivän pienillä ekoteoilla on todellisuudessa häviävän pieni vaikutus ympäristöömme. Onko hehkulampuista luopuminen ollut sittenkin ihan turhaa? Nyt kaikki haluavat viestiä vihreitä arvoja. Muutos on ollut dramaattinen, mutta ei se kaikilla yrityksillä konkretisoidu todellisiksi ekoteoiksi, vaan jää viherpesuksi. Höpöttäessään ympäristöasioista, yritykset kannustavat kuluttajia osallistumaan talkoisiin ja värittävät oman brändinsä imagoa. Annetaan ymmärtää, että jokaisen teoilla on merkitystä. Tosiasiassa näiden yritysten valinnoilla on suurempi merkitys. Todelliset ekoteot tehdään teollisuudessa, jos halutaan tehdä – ja jos yrityksen tavoite on tuottaa mahdollisimman paljon voittoa omistajilleen mahdollisimman nopeasti, ne valinnat jäävät tekemättä. Rakensin ekologiseen ajatteluun perustuvaa markkinointikonseptia vähittäiskaupalle pari vuotta sitten. Idea oli, että joku kauppaketjuista lähtisi vetämään muutosta ja ryhtyisi tiennäyttäjäksi jakamalla asiakkailleen kestokassit, jotka kulkisivat samalla kaupan omina mainoksina jokaiseen kotiin. Jakamalla tai vaikka myymällä miljoona kassia, syntyisi mahtava lanseerauskampanja ja ketju saisi samalla sitä himoittua ansaittua mediatilaa positiivisen julkisuuden myötä. Radikaalein visio oli, että kauppa ilmoittaisi luopuvansa muovikasseista kokonaan ja julistautuisi alan ympäristöpioneeriksi. Yhteistyökumppanit innostuivat ideasta. Kassiprototyyppi teetettiin Kiinassa. Oli kevät 2008. Konsepti oli valmis. Tarvittiin vain ostaja. Vähittäiskaupassa on Suomessa kolme merkittävää toimijaa. Yksi oli juuri aloittanut sekä yhteistyön maan kalleimman mainostoimiston kanssa että perään yt-neuvottelut. Toinen tiedettiin alan piireissä vaikeasti lähestyttäväksi ja jähmeäksi organisaatioksi. Jäljelle jäi vain yksi ketju. Kolmen kuukauden soittelun ja viestittelyn jälkeen annoimme periksi. Lämpimistä kontakteista huolimatta yhteistä aikaa ei tuntunut löytyvän. Miksi kauppaketju tekisi mitään uutta? Meneehän ylihintainen suurteollisuussapuska kaupaksi muovikasseissakin. Suomalainen kuluttaja tai lainsäädäntö ei vaadi mitään; ei ympäristötietoisuutta, eikä luomua. Ympäristöasioista keskusteltiin, mutta kukaan ei tehnyt mitään. Yhä Suomessa väitetään sitkeästi, etteivät muovikassit ole haitallisia. Olisiko äänessä paikallisen kassiteollisuuden näkemys? Suunta muualla on ihan selvä. Irlanti näytti muovikasseille ovea ensimmäisenä Euroopassa jo 2002. Veromuutoksella ohjattu siirtymä tapahtui ripeästi ja kaupat olivat heti mukana. Vihreitä kestokasseja sai eurolla ja niitä myytiin miljoonia. Muovikassit katosivat. Muut maat ja kaupungit, ne rohkeat edelläkävijät, ovat tehneet pikkuhiljaa samaa ympäri maailmaa. Jos olisin saanut tilaisuuden, olisin mielelläni kertonut tästä suomalaisten kauppaketjujen markkinointijohdolle. Aihe ei kiinnostanut edes markkinoinnin strategiana, jolla olisi voinut hyödyntää kuluttajien orastavaa kiinnostusta ekologisiin arvoihin. Viherpesu on helpompaa. Tänä vuonna ekologisuus on viimein isona trendinä rantautunut Suomeen, mutta ruokakaupoista ei vieläkään saa kelvollisia kestokasseja. Sellaisia siis, jotka mahtuvat taskuun, jotka voi pestä ja jotka on helppo pakata täyteen ruokaa. Sellaisia, jotka lyttäisivät muovikassit mennen tullen, kuten muualla on käynyt. Ekokuluttamisen myyteissä sen sijaan tyrmätään myös ekokassit. Ilman järkeviä perusteita. Jos käyttää samoja kasseja neljä vuotta sen sijaan, että ostaisi kolme kertaa viikossa kaksi kassillista ruokaa, joka tuottaa yhteensä 1248 muovikassia kaatopaikalle, väittäisin että sillä on merkitystä. Ehkä kaikilla pienillä ekoteoilla ei ole yksinään suurtakaan vaikutusta globaalissa mittakaavassa, mutta kyse ei olekaan siitä. Kyse on ajattelutavasta. Jos ottaa sen laturin seinästä tai kantaa ruokaa kestokassissa kaupasta kotiin, tekee oikein. Ja jos toimii pienissä asioissa moraalisesti oikein, todennäköisesti osaa toimia oikein myös suuremmissa valinnoissa. Niissä, joilla on todellista merkitystä ja jotka ehkä ratkaisevat meidän tulevaisuutemme suunnan. Ihmisillä on vilpitön halu toimia ympäristön hyväksi, mutta yritykset, ne mainostoimistojen asiakkaat, eivät kyllä niin tee, muutamia aniharvoja poikkeuksia lukuunottamatta. Iloitsen niistä kummajaisista, jotka aidosti uskovat sen olevan oikea tie. Jos Suomi ei osaa olla edelläkävijä eikä edes perässähiihtäjä, ehkä pitää ottaa se jarruvaunun rooli ja julistaa muovikassi suojelukohteeksi. Ehkä se on osa suomalaista kulttuuriperintöä, lähikaupanrappujen maakuntalaulua. Missä sitä pussikaljaa voisi kantaa puistoon, jos ei olisi muovikasseja?