Mainonta on syvällä
Mainosalaa väitetään talouden ilmapuntariksi, se notkahtaa ensin ja nousee ensin, ennakoi talouden liikkeitä. Tämä johtuu siitä, että yritysten markkinointibudjetista on kaikkein kivuttominta säästää, siihen kajotaan aina ensimmäiseksi. Yleinen ajatus on kai, että eihän siitä mainonnasta edes tiedä, tuottaako se mitään vai ei. Ilmeisesti markkinoinnin hyöty on jäänyt johdolle epäselväksi ja se on kyllä osin mainostoimistojen vika. Hyvinä aikoina markkinointibudjetit ovat suuria, huonoina ne nollataan. Senhän pitäisi olla toisinpäin.
Ollaan syvällä notkelmassa. Ainakin seitsemän isoa mainostoimistoa on vähentänyt väkeä syksyn ja talven aikana. Nyt toitotetaan liikuttavan yksimielisesti kustannustehokkuutta, ketteryyttä hyvää palvelua. Sehän on sama kuin julkinen tunnustus, että tähän asti on oltu hitaita, kalliita ja laiskoja. Helppo elämä turruttaa.
Jotkut irtisanotuista ovat nähneet laman ja sen seuraukset kahteen kertaan. YT-karkeloissa vapaaherraksi joutuminen on mainonnantekijälle kaksiteräinen puukko: se synnyttää ensin vihaa niitä kohtaan, jotka saavat jäädä ja sitten murentaa uskon koko omaan alaan. Liika vapaa-aika on kiireeseen tottuneelle kuin lottovoitto köyhälle – siitä menee pää sekaisin. Pian kyseenalaistaa kaiken mitä on elämässä tehnyt ja bloggaa kulutusyhteiskunnan pinnallisuutta ja mainonnan turhuutta. Lahkon uskollisimmasta kuorolaisesta tulee yhdessä yössä sen pirullisin kampittaja. Tämä on tiedossa, koska loppuunpalaneille sapattivuoden pitäjille käy niin usein samalla tavalla.
Mutta joku tekee myös positiivisia oivalluksia, mikä on lohdullista.
"Omien töiden loppumisen palkitsevin vaikutus on ollut silmien avautuminen ympäröivälle maailmalle ja sitä seurannut ajattelu. Olen ottanut aikaa lukea ja perehtyä, pohtia rinnakkain useita hyvinkin erilaisia, näennäisesti toisistaan riippumattomia asioita ja tarkastella aikaisempia ongelmia uusista näkökulmista. Lisäksi olen tavannut paljon ihmisiä", kirjoitti Irtisanottu Hesarin blogissaan. "Mikä ihme työpaikkoja riivaa, kun siellä ei ajatella, tai ajatellaan korkeintaan omalla ajalla?" Elämä päiväsaikaan kommentoi näin: "Niinpä. Irtisanomisen jälkeen oravanpyörän ulkopuolella aukenikin ihan uudenlainen arkitodellisuus, jossa ajattelulle ja kyseenalaistamiselle on aikaa ja tilaa. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että tämä mahdollisuus pysähtyä, kuunnella itseäni ja muita, johtaa uudelle, tasapainoisemmalle polulle elämässäni. Ja kuten sanoit, siitä on ehdottomasti hyötyä myös niille, joille tulevaisuudessa työskentelen."
Olisi varmaan viisaampaa, jos tämä positiivisuus hyödynnettäisiin kun ihmiset ovat vielä töissä. Täytyykö tulla irtisanotuksi ennen kuin on aikaa ajatella tai tavata ihmisiä? Eivätkö nämä ole normaaleja asioita elämässä? Olisiko koko lamaa tullut, jos ihmisiä olisi kohdeltu työelämässä toisella tavalla? Ahneushan laman on aiheuttanut, näin minua viisaammat väittävät. Työnantaja kuvittelee ottavansa 95% irti piiskaamalla työntekijöitä, mutta saa todellisuudessa vain 35%. Tämä on ahneutta, ei tehokkuutta. Ja ahneus on kuolemansynti.
En muista yhtään työpaikkaa, jossa olisi kehotettu lähtemään välillä vaikka johonkin kahville, pitämään taukoa, ostamaan jotain kivaa. Se tuottaisi luultavasti jonkun uuden idean. Jotain on perusteellisesti vialla, jos ihmiset vasta irtisanomisen jälkeen löytävät itsensä, perheensä ja jotain tekemistä vapaa-ajalle sekä yllättäen aikaa ajatella asioita. Työnantajan tappiohan se on, positiivisen energian voima on heitetty hukkaan silloin kun sitä vielä oli. Työtkin tehdään nykyään niin kiireellä, että ne ovat täynnä vihreitä, joista asiakkaat reklamoivat – ja vain siksi, että on kiire lähettää se lasku, johon laitetaan vähän kiirelisää päälle. Ei tällainen resepti toimi. Hosuminen on minusta yhtä suuri synti kuin ahneus, vaikka tämä onkin omavaltaista uskonnontulkintaa.
Kirjoitan tätä töissä. Työtahti on hidastunut, se on huono merkki. Jonkin aikaa voi kuvitella olevansa turvassa, ei kai se lama minuun iske. Kyllä se saattaa iskeä. Nyt olisi tilaisuus käyttää hyödyksi kaikkea sitä mitä on opittu, jos on opittu, niissä loputtoman pitkissä strategiaseminaareissa, joita asiakkaille vedetään. Kun vähän hiljenee, olisi aikaa ajatella. Eikö juuri mainosalalla luulisi olevan parhaat mahdollisuudet keksiä keinot selviytyä lamasta? Mehän olemme luovia ihmisiä. Kannustaako toimistojen johto meitä keksimään uusia ideoita, joilla firma pysyy vauhdissa, asiakkaita koukutetaan ja koko ala uudistuu? Kannustetaanko ajattelemaan? Ei. Nyt pelotellaan tuomiopäivällä. Jos kassavirta hidastuu, meidät lomautetaan tai potkitaan pihalle. Ei se motivoi niitäkään, jotka jäävät.
Tapasin hermostuneen sijoitusneuvojan, joka ei herättänyt luottamusta. Hän sanoi tarmokkaasti, että rahastoihin kannattaa sijoittaa nyt kun kukaan muu ei sitä tee. Ehkä, mutta en usko. Mainosalalla hoetaan, että nyt kannattaa rekrytoida. Ehkä kannattaa, jos on varmasti asiakkaita. Ei se kyllä muuten kannata.
Irlantiin lama iski paljon lujempaa. Muutimme Suomeen juuri oikeaan aikaan ja ihan tuurilla. Ainoa tai ainakin painavin syy muuttoon oli lapsen päivähoidon laatu ja kalleus siellä ja kyllästyminen ainaiseen matkustamiseen. Töitä olisi ollut ja elintaso huomattavasti Suomea parempi. Työt tosin olisivat saattaneet loppua molemmilta jo saman vuoden aikana. Ulkomaalaiset kun heitetään aina ensin veneestä. Dublinissa asuvan tuttavaperheen mies on työtön, vaimo töissä ja talo myynnissä jo toista vuotta. Yhtään ostotarjousta ei ole tullut, asuntokauppa on pysähtynyt kokonaan. He haluaisivat muuttaa maasta, mutta sekään ei onnistu enää. Laina on suurempi kuin talon arvo. Juuri nyt Suomessa on ehkä sittenkin parempi olla.
Ollaan syvällä notkelmassa. Ainakin seitsemän isoa mainostoimistoa on vähentänyt väkeä syksyn ja talven aikana. Nyt toitotetaan liikuttavan yksimielisesti kustannustehokkuutta, ketteryyttä hyvää palvelua. Sehän on sama kuin julkinen tunnustus, että tähän asti on oltu hitaita, kalliita ja laiskoja. Helppo elämä turruttaa.
Jotkut irtisanotuista ovat nähneet laman ja sen seuraukset kahteen kertaan. YT-karkeloissa vapaaherraksi joutuminen on mainonnantekijälle kaksiteräinen puukko: se synnyttää ensin vihaa niitä kohtaan, jotka saavat jäädä ja sitten murentaa uskon koko omaan alaan. Liika vapaa-aika on kiireeseen tottuneelle kuin lottovoitto köyhälle – siitä menee pää sekaisin. Pian kyseenalaistaa kaiken mitä on elämässä tehnyt ja bloggaa kulutusyhteiskunnan pinnallisuutta ja mainonnan turhuutta. Lahkon uskollisimmasta kuorolaisesta tulee yhdessä yössä sen pirullisin kampittaja. Tämä on tiedossa, koska loppuunpalaneille sapattivuoden pitäjille käy niin usein samalla tavalla.
Mutta joku tekee myös positiivisia oivalluksia, mikä on lohdullista.
"Omien töiden loppumisen palkitsevin vaikutus on ollut silmien avautuminen ympäröivälle maailmalle ja sitä seurannut ajattelu. Olen ottanut aikaa lukea ja perehtyä, pohtia rinnakkain useita hyvinkin erilaisia, näennäisesti toisistaan riippumattomia asioita ja tarkastella aikaisempia ongelmia uusista näkökulmista. Lisäksi olen tavannut paljon ihmisiä", kirjoitti Irtisanottu Hesarin blogissaan. "Mikä ihme työpaikkoja riivaa, kun siellä ei ajatella, tai ajatellaan korkeintaan omalla ajalla?" Elämä päiväsaikaan kommentoi näin: "Niinpä. Irtisanomisen jälkeen oravanpyörän ulkopuolella aukenikin ihan uudenlainen arkitodellisuus, jossa ajattelulle ja kyseenalaistamiselle on aikaa ja tilaa. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että tämä mahdollisuus pysähtyä, kuunnella itseäni ja muita, johtaa uudelle, tasapainoisemmalle polulle elämässäni. Ja kuten sanoit, siitä on ehdottomasti hyötyä myös niille, joille tulevaisuudessa työskentelen."
Olisi varmaan viisaampaa, jos tämä positiivisuus hyödynnettäisiin kun ihmiset ovat vielä töissä. Täytyykö tulla irtisanotuksi ennen kuin on aikaa ajatella tai tavata ihmisiä? Eivätkö nämä ole normaaleja asioita elämässä? Olisiko koko lamaa tullut, jos ihmisiä olisi kohdeltu työelämässä toisella tavalla? Ahneushan laman on aiheuttanut, näin minua viisaammat väittävät. Työnantaja kuvittelee ottavansa 95% irti piiskaamalla työntekijöitä, mutta saa todellisuudessa vain 35%. Tämä on ahneutta, ei tehokkuutta. Ja ahneus on kuolemansynti.
En muista yhtään työpaikkaa, jossa olisi kehotettu lähtemään välillä vaikka johonkin kahville, pitämään taukoa, ostamaan jotain kivaa. Se tuottaisi luultavasti jonkun uuden idean. Jotain on perusteellisesti vialla, jos ihmiset vasta irtisanomisen jälkeen löytävät itsensä, perheensä ja jotain tekemistä vapaa-ajalle sekä yllättäen aikaa ajatella asioita. Työnantajan tappiohan se on, positiivisen energian voima on heitetty hukkaan silloin kun sitä vielä oli. Työtkin tehdään nykyään niin kiireellä, että ne ovat täynnä vihreitä, joista asiakkaat reklamoivat – ja vain siksi, että on kiire lähettää se lasku, johon laitetaan vähän kiirelisää päälle. Ei tällainen resepti toimi. Hosuminen on minusta yhtä suuri synti kuin ahneus, vaikka tämä onkin omavaltaista uskonnontulkintaa.
Kirjoitan tätä töissä. Työtahti on hidastunut, se on huono merkki. Jonkin aikaa voi kuvitella olevansa turvassa, ei kai se lama minuun iske. Kyllä se saattaa iskeä. Nyt olisi tilaisuus käyttää hyödyksi kaikkea sitä mitä on opittu, jos on opittu, niissä loputtoman pitkissä strategiaseminaareissa, joita asiakkaille vedetään. Kun vähän hiljenee, olisi aikaa ajatella. Eikö juuri mainosalalla luulisi olevan parhaat mahdollisuudet keksiä keinot selviytyä lamasta? Mehän olemme luovia ihmisiä. Kannustaako toimistojen johto meitä keksimään uusia ideoita, joilla firma pysyy vauhdissa, asiakkaita koukutetaan ja koko ala uudistuu? Kannustetaanko ajattelemaan? Ei. Nyt pelotellaan tuomiopäivällä. Jos kassavirta hidastuu, meidät lomautetaan tai potkitaan pihalle. Ei se motivoi niitäkään, jotka jäävät.
Tapasin hermostuneen sijoitusneuvojan, joka ei herättänyt luottamusta. Hän sanoi tarmokkaasti, että rahastoihin kannattaa sijoittaa nyt kun kukaan muu ei sitä tee. Ehkä, mutta en usko. Mainosalalla hoetaan, että nyt kannattaa rekrytoida. Ehkä kannattaa, jos on varmasti asiakkaita. Ei se kyllä muuten kannata.
Irlantiin lama iski paljon lujempaa. Muutimme Suomeen juuri oikeaan aikaan ja ihan tuurilla. Ainoa tai ainakin painavin syy muuttoon oli lapsen päivähoidon laatu ja kalleus siellä ja kyllästyminen ainaiseen matkustamiseen. Töitä olisi ollut ja elintaso huomattavasti Suomea parempi. Työt tosin olisivat saattaneet loppua molemmilta jo saman vuoden aikana. Ulkomaalaiset kun heitetään aina ensin veneestä. Dublinissa asuvan tuttavaperheen mies on työtön, vaimo töissä ja talo myynnissä jo toista vuotta. Yhtään ostotarjousta ei ole tullut, asuntokauppa on pysähtynyt kokonaan. He haluaisivat muuttaa maasta, mutta sekään ei onnistu enää. Laina on suurempi kuin talon arvo. Juuri nyt Suomessa on ehkä sittenkin parempi olla.
Kommentit
Lähetä kommentti