Aikamatkustajan blogi

Pellon laidasta lähtee mutkitteleva polku, jonka päässä avatutuu huikean kaunis, vanhojen lehtipuiden ympäröimä metsäaukio. Ruoka tuoksuu, ruskeaessuiset kokit kantavat höyryäviä ruoka-annoksia, tunnelmalliset lamppunauhat koristavat kojuja puiden varjossa. Nurmikolla astelee tyytyväisen ja hyväntuulisen oloisia pariskuntia ja lapsiperheitä. Kaikki ovat pukeutuneet hyvin, itse asiassa mikään paikassa ei muistuta vähääkään siitä, että olisin Romaniassa. Tämä onkin tryffelifestivaali ja tunnelma on hienostunut kuin eteläranskalaisilla viinimessuilla tai englantilaisissa laukkakilpailuissa. Ymmärrän nyt, ettei kyse ole vain tryffeleistä (tuber). Tänne tullaan ensisijaisesti näyttäytymään merkkivaatteissa samaan tuloluokkaan kuuluvien hyväntuoksuisten ihmisten parissa ja ottamaan selfieitä. Ympärillä vilahtelee vaaleanpunaisia paitoja ja valkoisia tennareita, sekä cowboy-bootseja ja botoxia. Lavalla brittitoimittaja Charley Ottley mainostaa sarjaansa Flavours of Romania . Tämä ei olekaan...

Sain anopilta pääsiäislahjaksi deodorantin, jossa lukee Freak . En kuitenkaan loukkaantunut, koska tiedän ettei anoppi osaa englantia, joten huumori tai ilkeys on tahatonta. Romaniassa vain on tapana antaa juhlapyhinä läheisille pieniä lahjoja. Ilahduin kuitenkin lahjan osuvuudesta: kyllä, todellakin tunnen itseni usein kummajaiseksi tai ainakin muukalaiseksi vieraassa maassa. Samalta tuntuu usein Suomessa, kun kerron asuvani Romaniassa. Siis missä? Miksi? Itsekin luulin muuttavani maahan, jossa ei tapahdu mitään ja joka on syrjässä kaikista maailman myllerryksistä. Toisin kävi. Talven poliittinen draama on muuttanut asetelman täysin. Nyt ollaankin myrskyn silmässä ja muutoksen tuulet puhaltavat navakasti.   Romanialaiset äänestivät taas sunnuntaina presidenttiä. Selvä voittaja oli populistiehdokas, joka pelottaa poliittista eliittiä täällä ja Eu:ssa kuin kulkutauti ja edessä on kiihkeä kaksiviikkoinen ennen toista kierrosta. Vastassa on pääkaupungin lupsakka pormestari, joka väitt...

Omat lapset ovat siinä iässä, jossa on pian valittava mitä aikoo elämässä tehdä. Ainakin pitäisi päättää joku suunta, mihin on menossa. Harva kuitenkaan tietää 18-vuotiaana mitä haluaa, minkälainen ihminen edes itse on, mihin on ehkä lahjoja tai mitä aikoo mahdollisesti tehdä työkseen seuraavat 40 vuotta. Itse en ainakaan tiennyt. Kotoa oli kuitenkin lähdettävä. Niinpä päädyin opiskelemaan graafikoksi, koska äiti ehdotti sitä ja koulukin oli lähellä. Se oli sattumalta ala, jolle hän itse olisi myös halunnut, mutta päätyikin pankkiin, tosin kokeiltuaan ensin sekä toimittajan että opettajan hommia.   Nyt tiedän, mitä olisin voinut itse valita. Kun muut kiipeilivät puissa, pelasivat jalkapalloa tai tietokonepelejä, minä istuin kotona piirtämässä. Teräväkärkisellä lyijykynällä syntyi uusia automalleja, edestä, takaa ja sivuilta. Opettelin perspektiiviä ja varjostuksia ja ihailin italialaisia mestareita – Bertonea ja Giugiaroa kun muut fanittivat Maradonaa. Millimetripaperille syntyi sa...

Pidän lyhyistä ja erikoisista keskusteluista. Sellaisista, joita ehtii käydä hiihtohississä, tietämättä etukäteen yhtään mistä puhutaan ja kenen kanssa. Monet hissikeskusteluista olivat hyviä, mutta erityisesti jäi mieleen paikallisen miehen mainospuhe hiihtokeskukselle. Kaupunki on kuulemma “kehittyvä turistikohde”. Se on meille tuttu paikka.  Kehitystä en havainnut tapahtuneen edellisestä kerrasta missään asiassa . Hiihtokeskus on hyvä ja rinteet mainiossa kunnossa – siksi menemme sinne – mutta kaupungissa on edelleen vain yksi kunnollinen ravintola, tiet ovat yhtä kuoppaisia. Majoituimme poliisilaitoksen vieressä, eikä kadulla ollut edes valoja. Siellä voi joskus toki näyttää oikealta lomakohteelta, mutta tekemistä riittää. Nykytaso kelpaa vain Romaniassa asuville.   Jos kehitys on täällä jokseenkin epämääräinen käsite, samaa voi sanoa talvista. Epäluotettavuus ilmeni tänä vuonna niin, että Bukarestiinkin satoi enemmän luudittavaa kuin tänne pohjoiseen. Epäilen osattiinko p...

Kun valmistuu koulusta saa hatun tai lakin tai vähintään kukkaseppeleen päähänsä. Jos kaikki menee hyvin, mistä ei ole vielä takeita, valmistun tänä keväänä taas uuteen ammattiin. Se on järjestyksessä jo kolmas. Ensin opiskelin itseni graafikoksi, mistä on ollut kiistatonta hyötyä elämässä, vaikka koulusta olikin kiire pois. Olin kuitenkin motivoitunut ja innostunut, mikä on ensiarvoisen tärkeää oppimisen kannalta. Monta vuotta myöhemmin valmistuin elokuva-alalle, myös motivoituneena, mutta ilman minkäänlaista ajatusta siitä mitä opintojen jälkeen tekisin. Niinpä palasin graafikoksi, koska sillä sai leipää pöytään. Nyt olen taas koulussa. Valmistun tulkiksi eli minusta tulee kielillä puhumisen ammattilainen, ihan virallisesti, vaikka toki alan töitä olen tehnyt jo kauan.   Opetellessani ruutuvihkon ja sanakirjan kanssa romanian kieltä vuosituhannen alussa, ei minulla käynyt mielessäkään, että siitä olisi joskus jotakin hyötyä. En itse asiassa ole vakavasti ajatellut, että minkään k...

Presidentin valtakausi päättyy Romaniassa virallisesti tänään. Niin ei kuitenkaan tapahdu, koska kaksi kautta istunut presidentti Klaus Johannis ilmoitti jatkavansa virassa “toistaiseksi” kunnes uusi presidentti on valittu. Ratkaisu ei ole kovinkaan tavallinen normaalissa demokratiassa, mutta eipä Romania sellainen taida ollakaan enää. Sama yhdeksänjäseninen perustuslakituomioistuin, joka myönsi presidentille valtuudet jatkaa virkakautensa jälkeen, kumosi yksimielisesti vaalien tuloksen Suomen itsenäisyyspäivänä, vaikka toisen kierroksen äänestys ulkomailla oli jo alkanut. Syy on jäänyt epäselväksi, tapahtumasta on jo kaksi viikkoa. Romaniassa kukaan ei luota sen paremmin poliitikkoihin kuin mediaankaan, joten villejä arvauksia ja teorioita riittää. Faktoja on saatu vähän, mutta käänteitä tässä tarinassa riittää kuin turkkilaisessa saippuasarjassa.   Miten tässä näin kävi, taas? Kuten viimeksi epäilin, testissä on Romanian demokratian toimiminen – eikä testi mennyt kovin hyvin. Epä...