Tekstit

Mörkö Muumilaaksossa

Kuva
Kun muutimme Romaniaan, myin muuttokuorman keventämiseksi tavaraa monella tonnilla. Jostain merkillisestä syystä muumimukit eivät menneet kaupaksi, vaikka torikauppa muuten kävi vauhdikkaasti. En ehkä halunnutkaan päästä niistä eroon. Ja miten paljon iloa kolme mukia ovatkaan tuoneet mukanaan vieraaseen maahan! Niistä juodaan kahvia joka aamu. Tutuista tavaroista, kolhituistakin mukeista, tulee turvallinen olo. Muistot kiinnittyvät niihin sitkeästi eivätkä irtoa pesukoneessakaan. Ei, kaikista tavaroista ei ole syytä eikä pidä koskaan luopua.   Mehän myös asumme eräänlaisessa muumilaaksossa, suojaavien kukkuloiden keskellä, yksinäisten vuorten kupeessa. Kaukana kuin muumit modernista maailmasta. Naapuruston kylpytakkiset hemulit keräilevät puutarhoihinsa eksoottisia kasveja ja huhuilevat aidan yli kissojaan. Jännittävintä on seurata millä viikolla haikarat päättävät tulla taas sähkötolppiensa nokkaan pesimään. Eli kauhean paljon ei tapahdu, hyvässä tai pahassa.   Ei myöskään koulussa, j

Moottoritie on kuuma

Kuva
Etelän ja pohjoisen yhdistävää moottoritietä on suunniteltu hartaasti Romaniassa. Niin kauan, että moni on ehtinyt jo luopua toivosta, että se joskus valmistuisi. Meiltä matka pääkaupunkiin vie 7 tuntia, joten nopeampi tie haukkaisi matka-ajasta melkein puolet pois. A7-moottoritieksi ristitty hanke aloitettiin 2013 ja kolmen vuoden päästä piti alkaa rakentaminen. Tietä ei kuitenkaan ole. Ensin vaihtui urakoitsija, sitten pettivät aikataulut, nyt on kuulemma vaikeuksia löytää työntekijöitä. Ideaa ei kuitenkaan ole kuopattu, vaikka tiestä on kymmenen vuoden aikana valmistunut vain 16 kilometriä, sekin vuosia sitten. Tekemättä on 453 kilometriä. Nykyvauhdilla loppuosa valmistuu noin 280 vuodessa.  Mutta tänä vuonna A7 on nimetty virallisesti kehitettävän infrastruktuurin ykköshankkeeksi maassa. On aikakin. Tieverkosto ei ole edes naapurimaiden tasolla Romaniassa. Protesteista ja mediahuomiosta huolimatta paljon ei ole saatu aikaan. Yksi julkisuutta saaneista protesteista oli metrin mootto

Hyvät kaupunkilaiset

Kuva
Kuulin joskus Intiassa tarinan, jossa syrjäisen maalaiskylän asukkailta oli kyselty, miten brittihallinnon poistuminen oli näkynyt heidän elämässään. Kyläläiset eivät tuntuneet ymmärtävän kysymystä. Kävi ilmi, etteivät he olleet koskaan kuulleet brittien tulosta Intiaan. Brittien hallinto kesti kuitenkin lähes sata vuotta. Ehkä se näkyi Delhissä, niille jotka siellä kävivät. Maalla eletään kuitenkin eri aikaa. Uudet keksinnöt saapuvat hitaasti perille, jos saapuvat lainkaan.   Myös kulttuuriero maaseudun ja kaupunkien välillä on iso, ehkä jopa isompi kuin eri maiden tai kansojen välillä. Me asumme maalla. Neljännesvuosisadan pääkaupungeissa bunkanneelle siinä on välillä nieleskelemistä, mutta kaikkeen tottuu, sanotaan. Ehkä muutos on helpompi tähän suuntaan. En ikävöi pääkonttoreita enkä metroaikataulua. Anonymiteetin menettämisen kääntöpuoli taas on se, että joka kulmassa tulee joku tuttu vastaan. Olen siis  downshiftannut onnistuneesti. Kuulostaapa kaupunkilaiselta.   On trendikästä

Tekoälypää

Kuva
Ennen ehkä päiviteltiin, miksi syödä ravintolassa kun voi syödä kotonakin. Sitten keksittiin noutoruoka ja jotkut kysyivät, miksi kantaa ruokia kotiin, kun ne voisi syödä ravintolassa. Nyt pidetään ihan normaalina sitä, että joku kuljettaa maksua vastaan ruoan ravintolasta kotiin sen sijaan, että ajaisimme taksilla ravintolaan syömään. Mikä siis on seuraava kehitysvaihe? Veikkaan, että ihmiset tilaavat jonkun syöttämään, ettei tarvitse haarukoida itse. Tai ehkä syömään heidän kanssaan. Elämmehän palveluyhteiskunnassa. Moni muukin asia on ennen toteutumistaan kuulostanut älyttömältä. Katsotaan viiden vuoden päästä miten kävi.   Minulla oli lukioaikana luokkakaveri, joka oli kaukaa viisaasti päättänyt erikoistua tekoälyn tutkimiseen. Muistan sen hyvin, koska kukaan muu ei tiennyt mitä se tekoäly edes on. Hän selitti mielellään. Kukaan muu ei myöskään tiennyt mitä tekisi isona, en minäkään. Puhutaan siis ajasta ennen Googlea ja ennen internetiä. Tekoälyä en ymmärrä vieläkään, mutta olen a

Löylykonsultti

Kuva
Me olemme onnekkaita. Naapurissa on ihan oikea puulämmitteinen sauna, heti aidan toisella puolella. Kotiportilta näkee, onko naapurin saunassa kylpijöitä. Sauna lämpiää joka päivä ja kylpylässä on suolavesiallas ja palju ulkona avantouintia varten. Saunakin on varsin kelvollinen, täkäläisittäin löylyjen aatelia. Käyn siis siellä saunomassa, mutta ei sitä suomalaisittain oikein ole suunniteltu. Saunassa on aina yli 90 astetta lämmintä ja lauteet ovat tulikuumat. Kävijöitä kuitenkin riittää. Vakavasti asiaan suhtautuvat saapuvat löylyihin suippokärkinen saunahattu päässä.   Olen käynyt kuukauden sisällä neljässä eri saunassa. Iloitsen toki siitä, että Romaniassakin on saunoja. Itse asiassa siitä on tullut trendi, kaikki hotellit haluavat oman spa -osastonsa hammameineen ja porealtaineen. Mutta silti, liian monessa saunassa on kaikenlaisia kummallisuuksia, jotka häiritsevät suomalaista saunojaa. Saunomisesta romanialaiset eivät valitettavasti ymmärrä yhtään mitään. On joko liian kuuma tai

Sopivin voittakoon

Kuva
Päätin vuoden lopuksi käyttää harvoja jäljellä olevia kansalaisoikeuksiani ja äänestää presidenttiä. Tilasin siis äänestyspaperit ulkomaille, sain postia, luin ohjeet, vastasin vaalikoneiden kysymyksiin ja lähetin oikein piirretyllä numerolla varustetun lappusen takaisin Suomeen. Ehdokas löytyi vaivattomasti, koska kaikki vaalikoneet antoivat saman vastauksen. Nyt olen osallistunut päätöksentekoon. Kukaan ei voi väittää, etten olisi kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista. Itse vaalia ei silti tarvitse jännittää. Ehdokkaani ei tule valituksi.   Presidentiksi valitaan demokraattisessa järjestelmässä ehdokkaista sopivin. Sopivin on sellainen, joka miellyttää mahdollisimman monia ja ärsyttää mahdollisimman harvoja äänestäjiä – saa siis eniten ääniä. Sopivin ei ole useinkaan pätevin, älykkäin tai kaunein, vaan se joka ei keikuta venettä. Näin toimitaan myös muualla työelämässä. Johtoon valitaan se, joka saa hommat tehtyä, ei aiheuta ongelmia ja osaa olla diplomaattisesti hiljaa silloin k

Herra B

Kuva
Kun etsii tietoa jostakin yrityksestä Romaniassa, hyvin harvoin kerrotaan kuka sen omistaa. Ei ole myöskään sivua, jossa esiteltäisiin iloisten kuvien kera firman johto ja työntekijät, kaikki tiimeittäin. Ei kerrota harrastuksista eikä lemmikeistä, koska ei kerrota edes keitä firmassa on töissä, puhumattakaan liikevaihdosta. Avoimuus ei ole arvoista suosituin. Useimmiten yrityksen sähköpostikin on anonyymi, nimiä ei mainita, ei edes  tietoa meistä - sivulla. Omistajaa ei saa mistään selville. Yrityksen omistaa  kenties  toinen yritys, jonka omistaa kolmas yritys, jonka osoitteena on joku toimistorakennus jossain.   Toisaalta jos kyselee paikallisilta, kaikki tietävät kyllä kuka firman, kiinteistön tai maat omistaa. Salaisuuksia on vaikea pitää, joku tuntee aina jonkun ja romanialaiset puhuvat paljon. Kauppakeskuksen, ravintolan, hotellin, rakennusfirman, jopa päiväkodin ja uudet kerrostalot omistaa Herra B. Tai ei tietenkään paperilla omista, koska Herra B on mukana politiikassa näkyvä