Madonreikää etsimässä
Matkailimme heinäkuussa Sisiliassa ja tarkkailin italialaista elämäntapaa. Sosiaalinen kulttuuri poskisuudelmineen ja italialaiset muutenkin muistuttavat hyvin paljon romanialaisia. Sisilia ei ehkä ole Unionin vauraimpia ja kehittyneimpiä kolkkia, mutta Romanian jälkeen se näyttää kuin eri planeetalta. Tiet, sillat, junat, liikenne ja yhteiskunta toimii, infra on siis hyvässä kunnossa. Miten italialaiset ovat onnistuneet ratkaisemaan samat ongelmat? Sielläkin on korruptiota, kuuma ilmasto, mukavuudenhaluisia kansalaisia, nepotismia, poliittista epävakautta ja vielä pakolaisiakin. Silti ero pahnanpohjimmaisiin Romaniaan tai Bulgariaan on ainakin 40 vuotta.
Vaikka moni asia onkin hyvin tai ainakin näyttää siltä, jäteongelmaa Italiakaan ei ole taklannut. En ihan purematta niele uutisia, joiden mukaan maan kierrätysaste olisi Euroopan kärkeä. Ei näytä siltä. Roskaa on tienvarsissa jopa enemmän kuin Romaniassa. Ketään ei tunnu huolettavan, vaikka maastopalot piinaavat koko etelää. Jos maastossa on lasia, se sytyttää kuivat pensaat palamaan. Niin käy muuallakin kuin Välimeren maissa. Lasia ja muovia pusikoissa riittää. Epäonnisen lentojen perumisen takia näimme sattumalta myös Rooman ja matkasimme junalla läpi koko eteläisen Italian. Näimme paljon.
Miten meillä sitten menee? Vuosi sitten pohdin kaupunkimme puiston kuntoa ja pysähtyneisyyttä. Uusi ja uljas suihkulähde värivaloineen toimii, esityksiä on kesäaikaan joka ilta. En edelleenkään tiedä miksi se kiinnostaa, mutta turisteja se tuntuu houkuttelevan kuin hunaja muurahaisia. Hanke on sittenkin onnistunut. Myös tenniskentät on korjattu, yllättävän ketterästi. Vanhojen kenttien tilalla on neljä komeaa massakenttää, joille pääsee jo pelaamaan. Ai jai, miten hyvä on uusi massa-alusta. Muuten tenniskeskus on pahasti kesken, kenttien ympärillä on hiekkakasoja ja yksi betoniranka pukukoppirakennukselle. Kehitystä kuitenkin tapahtuu ja hienohan siitä on tulossa, joskus, kun se valmistuu.
Hellepäivinä vasta illalla viilenee, joten läksimme yhdeksän jälkeen kävelylle, juuri hämärän laskeutuessa, samaan tuttuun puistoon. Vain suihkulähteen ympärillä oli muutama katuvalo, muuten koko alue oli säkkipimeä. Vastaan käveli kaksi paikallispoliisia, joten kysyimme selitystä tähän ilmiöön. Kuulemma kaupunki säästää. Siis elokuun lämpimänä iltana, jolloin koko seutu on täynnä lomailevia turisteja, joilla on muutenkin vähän tekemistä iltaisin. Haloo? Pizzerian terassikin oli lähes tyhjä, he ovat luottaneet siihen että parkkipaikan katuvalot valaisevat myös pöytiä. Ennen muuttoa yksi romanialainen ystävä antoi helpon neuvon: te tarvitsette vain kärsivällisyyttä, paljon kärsivällisyyttä.
Paikalliselta eläinlääkäriltä kuulin myös yhden surullisen tarinan. Kaupunki on päättänyt ratkaista käsistä karanneen kulkukoiraongelman taas kerran myrkytetyillä ruokapaloilla. Se näkyy heti lääkärin vastaanotolla. Vain yhden lemmikkikoiran hän on onnistunut pelastamaan, monta on kuollut jo käsiin. Omaa koiraansa hän ei tuo enää puistoon lainkaan, riski on liian suuri. Myrkyn uhriksi joutuvat ihan muut kuin kulkukoirat, joita siis tässä puistossa ei koskaan ole. Ne viihtyvät teollisuusalueilla, juna-asemalla ja torin liepeillä. Puisto sen sijaan on ainoa paikka, jossa sivistyneet koiranomistajat ja lemmikit ovat tavanneet toisiaan ja saaneet kävellä rauhassa.
Koiraongelma tuskin ratkeaa kovin pian. Hylättyjä pentuja löytyy jonkun roskiksesta harva se päivä. Kuten ei laske liikennekuolemien määräkään niin kauan kuin ajetaan ylinopeutta ilman turvavöitä. Eikä anopin kerrostalon remontti alkanut vaikka sitä on lupailtu vuosia ja kerätty etumaksujakin. Varmaan syynä on säästö, tai sitten rahat on käytetty johonkin tähdellisempään. En tiedä mihin. Säästötoimet tuntuvat vähän samalta kuin kioskin omistaja vetäisi jäätelöpakastimen johdon seinästä yöksi, säästääkseen sähkölaskussa.
Kommentit
Lähetä kommentti