Balkanilaisella seuramatkalla


Olen pitänyt yli kuukauden lomaa. Yleensähän lomaa pidetään ennen muuta töistä. Sen lisäksi otimme lomaa kotoa sekä kotimaasta lähtemällä koko kuukaudeksi ulkomaille. Pidin lomaa myös blogista. Sen jälkeen otin lomaa perheestä ja Romaniasta lähtemällä omille teilleni kiertelemään niitä paikkoja Balkanilla, joissa en ollut vielä käynyt. Jos olen tähänkin asti ollut sitä mieltä, että balkanilainen mentaliteetti sopii minulle erinomaisesti, olen siitä nyt entistäkin vakuuttuneempi. Loma kaikesta teki hyvää. 

Matkalle läksin ilman seuraa siksi, että kaipasin omaa aikaa ja rauhaa kuljeskella. Joka paikassa, missä olen ollut tapasin kiehtovia ihmisiä ja kävin huikean mielenkiintoisia keskusteluja, niin kuin tahtoo käydä kun matkustaa yksin. Olen oppinut paljon uutta. Pidän makedonialaisten rauhallisesta tavasta katsella ympärilleen kiireettömästi ja istua kahviloissa. Makedoniassa on hassu olo – kuin olisi Turkissa ja Kreikassa yhtä aikaa. Toisella puolen katua on moskeija, toisella kirkko. Mihinkään ei ole niin kiire, ettei ensin ehtisi juoda kahvia. Veikkaisin, että kauniiseen Makedoniaan haluavat pian kaikki muutkin. 

Pidän myös bulgarialaisesta tavasta juhlia. Katutason alapuolella olevien kioskien luukuista myydään pitkin yötä viinaa ja olutta ja pullojen kanssa sofialaiset istuvat puistoissa tapaamassa tuttuja. Tunnelma muistuttaa kummasti suomalaista viikonloppua, mutta yhtään tappelua en nähnyt. Tunnelma ei ollut yhtään ikävä myöskään kylmää vesihuurua paahtavaan kuumuuteen puhaltavilla terasseilla, vaikka olisin voinut tuntea huonommuutta elegantisti rypyttömien kauluspaitojen ja kiiltävien kenkien ja juhlamekkojen keskellä, jos olisin jaksanut vaivautua. 

Ylipäänsä Balkanilla ei voi olla ihmettelemättä viihtyisien terassien ja kahviloiden määrää. Luulisi, ettei köyhissä maissa istuta ulkona, mutta pienessä albanialaiskaupungissa on taatusti monta kertaa enemmän terassituoleja kuin Helsingissä. Yöelämän viihtyisyyttä ja turvallisuutta en aio edes vertailla, poliiseille tulisi Suomessa vain paha mieli. En olisi yhtään pahoillani, jos samanlaista kahvilakulttuuria saataisiin meillekin humalaheilunnan tilalle. Se vain vaatii sitä, että kahviloissa saa istua illallakin eikä cappuccino maksa neljää euroa. Ketkä siis ovatkaan köyhiä?

Albania on sitten kokonaan oma tarinansa, josta pitää kirjoittaa erikseen. Kummallisesti se hiukan poikkeaa muista naapureistaan ja muistuttaa Keski-Amerikan banaanivaltioita kuoppaisine teineen ja murenevine piparkakkutaloineen. Iloisempi asia on kuitenkin ihmisten vilpitön ystävällisyys, mitä mistään länsimaasta ei enää löydä. Kun turisteja ei ole, ei ole myöskään lieveilmiöitä ja albanialaiset suhtautuvat vieraisiin kuin kaukaisiin sukulaisiin. He ovat liikuttavan ilahtuneita siitä, että joku on kaukaa toisesta maasta asti halunnut tulla heidän luokseen kylään. 

Serbiasta jää mieleen kaksi asiaa. Ihmiset haluavat puhua politiikasta ja ovat kyllästyneitä korruptioon ja skandaaleihin. Toiseksi serbialaiset naiset ovat häkellyttävän kauniita. Miellyttävä seuraus tästä jälkimmäisestä on se, että kun kauniita naisia on maassa niin paljon, on turhaa olla ylimielinen ja ajatella erottuvansa joukosta muita kauniimpana. Niinpä nämä mallimaisen sirot ja pitkäsääriset kaunottaretkin voivat käyttäytyä ystävällisesti ja jäädä hyväntuulisesti juttelemaan. Toisin kuin joissakin muissa maissa. 

Laiskana matkailijana en ottanut kaikesta selvää etukäteen, vaan näin mitä sattui vaivattomasti tulemaan kohdalle. Montenegrosta en tiennyt kovinkaan paljoa, mutta jos joskus palaan takaisin, haluan mennä autolla. Jos jossakin muualla on hienoja vuoristoteitä yhtä loputtomiin ja vielä oikein siististi asvaltoituna, kertokaa ihmeessä minullekin. Kun koristeena kakun päälle lopulta aukeaa näkymä Adrianmerelle, ei mitään muuta enää osaa toivoa. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Selkä vääränä

Olen lukenut toimitusehdot

Käyttäkää terveinä!