Amatöörit

Näyttelijä Aku Hirviniemi tunnustaa ilahduttavasti haastattelussa harrastavansa tissibaareja ja kannabista. Kuulostaa hauskalta. Yhteisöllinen itsensä toteuttaminen vapaa-aikana on arvokas asia, näin Akukin on varmasti ajatellut. Harrastuksella voi tietysti myös kertoa jotain itsestään. Muistan lukeneeni eräästä mainonnansuunnittelijasta, joka ilmoitti harrastavansa jotain sataa asiaa. Se kuulosti hirveän tärkeältä ja herätti heti sata kysymystä. Ensinnäkin miksi harrastuksia on niin monta ja miksi niitä pitää laskea?

Olen pidemmän aikaa hämmästellyt miten päättömiä asioita ihmiset omassa tuttavapiirissäni tekevät. Toisten harrastuksia on vaikea muutenkin ymmärtää. On selvinnyt, että yksi kerää autojen rekkareita. Toinen harrastaa viinejä ja vinyylejä, eikä ole kyse todellakaan siitä, että juo kolme pulloa Gato Negroa joka lauantai. Yksi korjaa loputtomiin vanhaa autoa. On muutamia, jotka viljelevät kasveja netissä ja monta jotka kalastavat, joogaavat tai tekevät sudokuja. Kukaan ei tietääkseni ole niin trendikäs, että harrastaisi fiksipyöriä tai virkkausta, mutta äiti sentään neuloo.

Harrastaminen tulee sanasta amateur, mikä tarkoittaa rakastajaa. Olen koko ikäni rakastanut pianonsoittoa ja matkustamista ja joutunut niistä molemmista eroon liian pitkäksi aikaa. Nyt meillä on vihdoin olohuoneessa vanha puolalainen kaunotar kaarevine jalkoineen. Se soi hienosti vaikka ei olekaan varaa heti kutsua pianonvirittäjää. Toinen rakas harrastukseni on ollut matkustaminen kummallisiin maihin. Olen aikonut elvyttää senkin tänä vuonna. Mielessä on muutama erikoinen paikka, joihin liian moni ei ole vielä ehtinyt ja joista pahimmat konfliktit ovat tällä hetkellä ohi, joten ne kuuluvat selkeästi kategoriaan “off the beaten path”.

Harrastaminen kertoo elämisen laadusta. Tuskin kukaan perheenäiti sanoo harrastavansa pyykinpesua ja kaupassakäyntiä. En sano harrastavani remontointia tai puutarhanhoitoa, koska en tee niitä vapaaehtoisesti. Jonkun on pakko. Harrastukset astuvat kuvaan sen jälkeen kun perustarpeet on tyydytetty ja arkielämä järjestyksessä. Olen hiukan kateellinen niille ihmisille, jotka ehtivät harrastaa paljon ja toteuttaa loputtomasti itseään, mutta samalla ihmettelen kuka heidän arkielämästään pitää huolen. Enkä toisaalta osaisi rakentaa tulitikuista keskiaikaisia linnoja, vaikka olisikin aikaa.

En koskaan tullut myöskään kovin taitavaksi pianonsoittajaksi, koska en oppinut kappaleita ulkoa ja olin liian laiska harjoittelemaan. Olen sen sijaan hyvä soittamaan suoraan nuoteista musiikkia, jota en ole koskaan kuullut, kuten myös opettajan antamia läksyjä. Ja improvisoimaan. Sitä ei opetettu soittotunneilla, joiden ideana oli vain toistaa samoja kappaleita niin kauan, että ne osasi virheettömästi. Sitä en oikein ymmärrä näin aikuisena, miksi musiikin pitäisi olla puhdasta ja virheetöntä. Se on elotonta. Harrastan siis tietoista väärin soittamista ja olen siksi ehdottomasti amatööri.

Matkustamisessa on ehkä kyse samasta asiasta. Vieraissa maissa joutuu väistämättä tilanteisiin, joissa ei ole koskaan ollut ja joihin ei mitenkään ole voinut valmistautua. Sitten on vain pakko soittaa niistä nuoteista, jotka eteen tulevat ja yrittää päästä jotenkin läpi. On paljon palkitsevampaa kun joutuu improvisoimaan eikä niin, että tietää valmiiksi mihin pitää mennä ja miksi. Se mitä lasketaan eivät ole vuodet elämässä vaan elämä niissä vuosissa.