sunnuntai 3. toukokuuta 2009

Juttelemisen tuska

Suna Vuori kirjoitti Hesarissa vappupäivänä tervehtimisen tuskasta. Miksi suomalaiset eivät tervehdi? Jotkut eivät tervehdi tuttujakaan, mutta on tilanteita, jolloin olisi kohteliasta tervehtiä myös tuntemattomia. Suna Vuori on oikeassa, tervehtimättömyys on epäilemättä huonoa käytöstä. Mutta mistä johtuu, että ihmiset eritoten pääkaupungissamme kokevat tämän niin vaikeaksi?

Luulen tietäväni miksi. Suomalaiset ovat tietysti ujoja ja juroja, mutta varsinainen syy on se, ettei meillä ole opittua juttelemisen traditiota. Ei osata puhua sujuvasti niitä näitä ja ennen kaikkea ei osata lopettaa juttelemista luontevasti. Pelätään, että keskustelu hiipuu, kumpikaan ei keksi sanottavaa ja tilanteesta tulee kiusallinen. Ihmiset eivät siis tervehdi, koska se saattaisi johtaa juttelemiseen, joka on suomalaisille tuskallista, koska meiltä puuttuu opittu malli pienelle keskustelulle, jolla vaihdetaan luontevasti kuulumiset. Maailmalla tätä ilmiötä kutsutaan ‘small talkiksi’.

Ongelmaa ei olisi, jos meille olisi opetettu juttelemisen taito ja sitä joutuisi joka päivä harjoittamaan. Nyt hyvät uutiset: koskaan ei ole liian myöhäistä oppia. Jos aikuiset ihmiset opettelevat vakavissaan työväenopiston kursseilla argentiinalaista tangoa ja linnunpönttöjen tekoa, miksei opeteltaisi keskustelutaitoakin? Alkeiskurssi voisi sisältää seuraavat oppitunnit:
1. luonteva tervehtiminen
2. kuulumisten vaihto
3. kohteliaisuudet
4. keskustelun ohjaaminen geneerisiin aiheisiin
5. keskustelun päättäminen ja hyvästely

Kaikessa yksinkertaisuudessaan ratkaisu on siinä, että meillä pitää olla yhteisesti sovitut pelisäännöt, joiden mukaan sosiaalisen kanssakäymisen tilanteissa toimitaan. Irlannissa ‘small talkia’ on pakko osata. Tapa sanoa samat asiat vaihtelee paikkakunnittain, mutta kaava on jokseenkin sama. Vastaukset eivät ole tärkeitä, vastakysymykset ovat. Jos osaa sanoa mitä tahansa säästä tai urheilusta, pääsee jo pitkälle. Erityisen taitavia irlantilaiset ovat keskustelun lopettamisessa. “Twas good to see you I’ll be going now talk to you soon cheers bye!” Ja irlantilainen on jo mennyt, ennenkuin suomalainen ehtii edes vastata.

Jostain syystä ‘small talkilla’ on suomessa huono maine ilman omaa syytään. Sitä pidetään pinnallisena. Eihän mikään estä ihmisiä ajautumasta samalla syvälliseen keskusteluun tai pitkään ystävyyteen. Useimmiten siihen vain ei ole aikaa eikä syytäkään. Entä ne huonot uutiset? Vie ainakin sukupolven ennen kuin mikään muuttuu, vaikka kouluissa alettaisiin opettaa kommunikointitaitoja heti huomisaamuna. Enkä tiedä löytyisikö opettajiakaan. Toinen vaihtoehto on sitten katsella seinille ja teeskennellä ettei mitään ongelmaa ole.

Toisessa Hesarin jutussa joku aika sitten vanhempi rouva väitti, että naapureiden tervehtimisen tapa tuli Helsinkiin maalaisten mukana. Helsinkiläiset eivät sellaista harrastaneet. Toukohousut, teitä tarvitaan täällä yhä kipeästi, muuttakaa äkkiä kaupunkiin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti