Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2025.

Perunankeittäjä

Kuva
Olen aina pitänyt itseäni kohtuullisen taitavana kirjojen päällystäjänä. Tosin taitoa ei ole tarvinnut harjoittaa työn puolesta, vain syksyisin lasten koulukirjojen parissa. Olen kuitenkin kehittänyt itselleni ammattilaisen identiteetin ja suhtautunut rooliini päällystäjänä suurella ylpeydellä. Olinhan perheen virallinen “pääpäällystäjä”, pitkään siis ainoa, joka tämän jalon taidon on hallinnut. Romaniassa ei ole tapana päällystää kirjoja sen paremmin kouluissa kuin kirjastoissakaan. Sinänsä siis mitään velvoitetta tähän puuhaan ei ole. Kyse on vain itse luodusta perinteestä. Kirjat päällystetään, koska niin on ennenkin tehty. Ja koska pidän veitsen ja metalliviivottimen kanssa askartelusta.   Romaniaan muuton jälkeen tuli hätä käteen, kun tajusin, ettei kontaktimuovia ole. Siitä ei ollut kukaan kuullutkaan. Pienet muutokset ovat vaikeampia kuin isot. Koulusta saatuja kierrätyskirjoja ei oltu ikinä päällystetty. Se tuntui melkein rikolliselta. Ankaran metsästyksen jälkeen tuttuja s...