Aikamatkustajan blogi

Omat lapset ovat siinä iässä, jossa on pian valittava mitä aikoo elämässä tehdä. Ainakin pitäisi päättää joku suunta, mihin on menossa. Harva kuitenkaan tietää 18-vuotiaana mitä haluaa, minkälainen ihminen edes itse on, mihin on ehkä lahjoja tai mitä aikoo mahdollisesti tehdä työkseen seuraavat 40 vuotta. Itse en ainakaan tiennyt. Kotoa oli kuitenkin lähdettävä. Niinpä päädyin opiskelemaan graafikoksi, koska äiti ehdotti sitä ja koulukin oli lähellä. Se oli sattumalta ala, jolle hän itse olisi myös halunnut, mutta päätyikin pankkiin, tosin kokeiltuaan ensin sekä toimittajan että opettajan hommia.   Nyt tiedän, mitä olisin voinut itse valita. Kun muut kiipeilivät puissa, pelasivat jalkapalloa tai tietokonepelejä, minä istuin kotona piirtämässä. Teräväkärkisellä lyijykynällä syntyi uusia automalleja, edestä, takaa ja sivuilta. Opettelin perspektiiviä ja varjostuksia ja ihailin italialaisia mestareita – Bertonea ja Giugiaroa kun muut fanittivat Maradonaa. Millimetripaperille syntyi sa...

Pidän lyhyistä ja erikoisista keskusteluista. Sellaisista, joita ehtii käydä hiihtohississä, tietämättä etukäteen yhtään mistä puhutaan ja kenen kanssa. Monet hissikeskusteluista olivat hyviä, mutta erityisesti jäi mieleen paikallisen miehen mainospuhe hiihtokeskukselle. Kaupunki on kuulemma “kehittyvä turistikohde”. Se on meille tuttu paikka.  Kehitystä en havainnut tapahtuneen edellisestä kerrasta missään asiassa . Hiihtokeskus on hyvä ja rinteet mainiossa kunnossa – siksi menemme sinne – mutta kaupungissa on edelleen vain yksi kunnollinen ravintola, tiet ovat yhtä kuoppaisia. Majoituimme poliisilaitoksen vieressä, eikä kadulla ollut edes valoja. Siellä voi joskus toki näyttää oikealta lomakohteelta, mutta tekemistä riittää. Nykytaso kelpaa vain Romaniassa asuville.   Jos kehitys on täällä jokseenkin epämääräinen käsite, samaa voi sanoa talvista. Epäluotettavuus ilmeni tänä vuonna niin, että Bukarestiinkin satoi enemmän luudittavaa kuin tänne pohjoiseen. Epäilen osattiinko p...