Plasmapallojen alla
Koska sattui monta kirkasta pilvetöntä yötä, vein lapset seikkailuretkelle tähtitorniin. Kaivopuiston tornihan on itsessään jo nähtävyys, koska se on niin pieni ja sympaattinen. Katsoimme kuitenkin historiallisesta tornista kaukoputkella jättiläisplaneetta Jupiterin raitoja ja neljää uskollista kuuta. Sitten pohdimme miten merenkulkijat ennen suunnistivat vain tähtiä tuijottelemalla. Maailma oli selkeämpi, kun tähtitaivaan tuntemalla kompassi ja navigaattori olivat aina mukana, eikä tarvinnut pelätä että virta loppuu jostakin laitteesta.
Astrologia oli ihan vakavasti otettava tieteenala 1800-luvulle saakka. Se on luultavasti myös vanhin tieteenala. Enää tähtikarttojen tulkintaa ei oteta oikein vakavasti. On harmillista miten tiede nitistää meiltä pikkuhiljaa kaiken mystiikan ja vanhat uskomukset, fakta kerrallaan. Maailma muuttuu tylsäksi. Jäljelle ei jää mitään selittämätöntä, mistä voisimme aamuun asti väitellä viinilasit kaatuillen. Vai onko horoskoopeissa sittenkin perää? Ja ovatko suuret peruskysymykset yhä vailla vastausta? Sitä lapsetkin ovat minultakin kysyneet: isi, miksi me olemme olemassa? Isi ei vielä tiedä, mutta joskus tuntuu siltä, kuin olisi juuri oivaltamaisillaan.
Aurinko pimeni perjantaina myös Espoossa, sikäli kun sitä nyt huomasi pilvien takaa, eikä maailmanloppua tullut. Olin juuri Bauhausin parkkipaikalla. Ennen tiedettä auringonpimennykseen suhtauduttiin paljon juhlallisemmin. Oletettavasti juuri silläkin hetkellä kun eräs Jeesus-niminen juutalainen oli nostettu ristille roikkumaan, aurinko pimeni. Neljäksi minuutiksi ja kuudeksi sekunniksi, nyt tiedämme tarkan ajan. Ihmeelle on siis tähtitieteellinen ja yksinkertainen selitys. Mysteeriksi jää vain, kuinka paljon kuun liikerata vuonna 33 on mahtanut vaikuttaa parin viime vuosituhannen maailmanhistoriaan.
Vaikka palvommekin nykyään innokkaasti aurinkoa, emme osaa oikein arvostaa auringonnousua ja -laskua, vaikka nekin ovat ihmeellisiä ja kauniita tapahtumia. Niitä on liian usein ja ne ovat ilmaisia – se heikentää brändin arvoa. Jos auringonnoususta pitäisi maksaa, sillä olisi ihan toisenlainen status. Maksun valvonta olisi tietysti ongelma, mutta kaikenhan voi yksityistää kuten pysäköinnissäkin. Tämäpä vasta työllistäisi, paitsi tietysti Lapissa. Eikö ole suoranainen ihme, ettei kukaan ole vielä ehdottanut auringonnousuveroa? Hei, vasemmistolaiset: se nousee idästä.
Kaunein ja suurin tähti, jonka itse olen nähnyt on ehdottomasti ollut säteilevä Maria Doyle Kennedy. Tai siis tavannut henkilökohtaisesti. Olimme menossa katsomaan keikkaa, joka oli jossakin syrjäisessä irlantilaisessa maalaispubissa. Sattui sitten niin – varmaankin oli tähtiin kirjoitettu – että sisään astuessamme Maria istui yksin hiljaisen pubin baaritiskillä. Enhän minä voinut mitään muuta kuin istua hänen seurakseen, mistä tähti ilahtui. En muista enää mitä kaikkea puhuimme, mutta jatkoimme juttua keikan jälkeen oluella suuremmassa seurueessa.
Kun ajoin yöllä takaisin kaupunkiin, olin epäilemättä sekä suuren tähden sympaattisuudesta että musiikista ja oluesta vaikuttuneessa tilassa. Taivas oli musta ja kirkas, niin kirkas, että ihan kaikki linnunradan tähdet hohtivat kaikkialla yläpuolellamme. Se oli niin ihmeellistä, että oli pakko pysähtyä kukkulan laelle tuijottamaan tähtitaivasta sysimustassa yössä. Kaikkeus oli huimaava. Taivas oli sinä yönä kaareva niin kuin vain Irlannissa voi olla. Ja tunsin oloni hyvin erityiseksi ja onnekkaaksi tämän loppumattoman maailmankaikkeuden alla.
Kommentit
Lähetä kommentti