Perintöhevonen

Strateginen valinta tehdään laskiaisen aikaan mantelimassan ja vadelmahillon välillä. Jotkut ovat keksineet ratkaista ongelman laittamalla pullan väliin molempia, mikä taas aiheuttaa omat pulmansa. Jos lapsille opettaa, että voi saada kaiken mitä haluaa, heistä saattaa kasvaa pieniä putineita, joilta puuttuu suhteellisuudentaju ja kyky empatiaan. Ei sillä tavalla elämästä mitään tule. Lapsilta puuttuu muutenkin käsitys kohtuullisuudesta. Jokaisilla synttäreillä on vähintään yksi, joka lastaa lautasen täyteen herkkuja, pystymättä syömään niistä puoliakaan.

Meillä syötiin siis pullat mantelimassalla ja pullien jälkeen loput massat suoraan paketista. Hyvää oli. Viikonloppuna juhlittiin myös kevään tuloa. Tämä johtui ensisijaisesti romanialaisesta perinteestä antaa maaliskuun ensimmäisenä lahjaksi värikkäitä martisoareja rintapieleen kiinnitettäväksi, kevään merkiksi. Saamme näitä hellyttäviä muovikoruja aina postissa. Poikkeuksellisesti myös sää suosi kevään juhlaa. Ensimmäistä kertaa kevät tuli vaimon mielestä oikeaan aikaan. Tosin ilo oli lyhytaikainen.

Sitten meillä keskusteltiin siitä, kuka on suomalainen. Lasten mukaan sen näkee naamasta, joten asiaa täytyi hiukan pohtia yhdessä. Kuten sitä, että voi olla erivärinen ja silti syntynyt Suomessa. Sekin oli toisille uutta, että perheestämme suurin osa on kahden maan kansalaisia. Tyttäremme on yhä vakaasti sitä mieltä, että hän on syntymäpaikkansa mukaan irlantilainen. Poika ei usko olevansa romanialainen vaalean tukkansa kanssa. Pöytädebatti johti lopuksi päätelmään, jonka mukaan minä kelpaan vähiten suomalaiseksi, koska höpöttelen liikaa. 

Rakkaus omia lapsia kohtaan on monimutkaista. Niin on myös vanhempien kanssa. On tavallaan kohtuullista, että lapset huolehtisivat vanhemmista, ikäänkuin takaisinmaksun aika, kuten on ehdotettu. Mutta voiko myös vanhukset velvoittaa pitämään yhteyttä lapsiinsa? Onko pakko välittää? Jos suhde on kovin etäinen, ei kenelläkään ole enää terhokotivaiheessa edellytyksiä rakentaa luottamusta uudestaan. Joillakin on läheiset vanhemmat ja isovanhemmat. Toisilla on vanhemmat, jotka toteuttavat terveinä ja kiireisinä omia unelmiaan ja pyrkivät pitämään vauvoista stressaantuneet jälkeläiset suksisauvan mitan päässä omista huveistaan ja harrastuksistaan. 

Viimeinen muistoni omasta isoisästäni on käymämme omalaatuinen puhelinkeskustelu. Isoisä soitti ja kertoi innoissaan kuulumisia. Erikoista tässä oli se, etten muista papan juuri soitelleen. Arvasin nopeasti ettei isoisä myöskään tiennyt kuka langan toisessa päässä on, vaikka kerroinkin. Kuinka mukavaa olisi ollut joskus jutella isoisän kanssa silloin kun hän vielä tiesi kenen kanssa puhui. Nyt jäi vain surullinen muisto. Asia sinänsä oli tärkeä: isoisä oli näet ostanut hevosen, tai niin hän uskoi. Onnittelin hyvästä hankinnasta. 

Onneksi hevosta ei koskaan löytynyt. Se olisi kuitenkin jouduttu laittamaan makkaraksi perintöverotuksen takia. Jos siis halutaan rakentaa toisenlaista vastuunkantokulttuuria sukupolvien välille, voisi arjen vallankumouksen aloittaa niistä veroista, jotka pakottavat jälkeläiset myymään suvun metsät. Jos perhesuhteet ovat muuten vielä säilyneet sivistyneinä, kyllä viimeistään perintöriidat ja -verot saavat verisiteetkin löystymään. 

Kommentit

  1. Hyvin helppo yhtyä näihin ajatuksiin. Perintoverojen monimutkaisuus löytyy siitäkin, että vaikka oletkin ehkä oikea lapsi et ole kuitenkaan vanhempiesi lapsi ilman adoptiota, joten verottaja voittaa siinä jälleen.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Selkä vääränä

Olen lukenut toimitusehdot

Käyttäkää terveinä!