Kerrostalohousut

Se kuulostaa niin kauniilta: yhteisöllinen kerrostalo. Ei siis mikään tavallinen kerrostalo, jossa naapureita ei edes yritetä tervehtiä vaan sellainen, jossa saunotaan ja grillataan leppoisasti porukalla. Sellainen on suunnitteilla Helsingin Jätkäsaareen, jota kaupunginosanakaan ei vielä ole olemassa, joten kukaan ei tiedä minkälainen henki siellä vallitsee. Suomalaisissa kerrostaloissa asuneena, valitettavasti, suosittelisin nauttimaan yhteisöllisyyden kauniista ajatuksesta ennen kuin talon rakentaminen alkaa. Jos ensimmäisiin pihatalkoisiin asti selvitään tappeluitta, voi sitäkin pitää poikkeuksellisena yhteisöllisyyden saavutuksena.

Keihäänheiton kaarien lyhentyessä uudeksi kansallislajiksi on noussut paheksunta. Suomalainen paheksuu ankarasti paitsi kaikkea erilaista, erityisesti niitä, jotka eivät noudata sääntöjä. Nautinnollisinta on käräyttää toinen suomalainen – mieluiten se oma naapuri – poliisille, työnantajalle tai yksityiselle parkkifirmalle, jos tämä eksyy yhteiseltä polulta. Paheksumista ja siitä seuraavaa ilmiantoa harrastetaan aktiivisesti liikenteessä, työpaikoilla, uimahalleissa, kaupoissa, pihoilla, puistoissa ja kotioloissa. Ei ole mikään ihme, että meitä sanotaan rasisteiksi, kun kohtelemme muita huonosti. Ulkomaalaiset eivät arvaakaan miten ikävästi me kohtelemme toisiamme.

Erityisellä innolla paheksutaan erilaisia uskonnollisia sääntöjä, ikäänkuin ne poikkeaisivat suuresti meidän keksimistämme pikkumaisuuksista. Varsinkin muslimien huivit, kaavut ja pitkät hihat aiheuttavat tuhahtelua. Mutta yritäpä mennä suomalaisessa uimahallissa altaaseen pitkälahkeiset uimahousut jalassa! Eikö vain ole vartija saattelemassa alta aikayksikön julkisen häpeän kera suljettuihin tiloihin katumaan rikettään. Ja saattaa olla rikkurin onni, että viranomaisvalvonta toimii, koska muuten voisi joutua vimmaisesti paheksuvan väkijoukon lynkkaamaksi saunan hämärässä, höyryisessä nurkassa. Jos siis harhautuu saunaankin uimahousuillansa.

Yhteiskunnallinen yhteisöllisyys perustuu yhteisten sääntöjen noudattamiseen. Ei ole niinkään kyse siitä, että säännöillä olisi mitään tarkoitusta, vaan niiden noudattaminen itsessään on yhteisöllisyyden rituaali. On kyse piintyneistä tavoista, kuten hupaisa riippuvuus kellosta, koska mitään pahaa ei tapahdu (ja olen itse tätä kokeillut), jos joskus tekeekin ihan toisin kuin säännöt ja niitä terhakkaasti valvova yhteisö vaativat. Mehän olemme ikäviä otuksia, jotka toimivat aina yksitotisen samalla tavalla ellei joku meitä pysäytä ja pakota ajattelemaan toisin. Se voi olla hauskaakin.

Oletteko kuulleet sipuliterrorismista? Sipuliterroristi istuttaa salaa kukkia julkisiin paikkoihin, kuten kaupungin puistoihin. Samanhenkistä lempeää kapinamielialaa vaativaa radikalismia ovat neulegraffitit, joita alkoi ilmestyä katukuvaan muutama vuosi sitten. Se, että iloisen väristen lankojen nyplääminen bussipysäkin tolppaan ei ole laissa kiellettyä, johtuu vain siitä, ettei virkamies keksinyt ajoissa kieltää sitä ja byrokratian koneisto nytkähtää hitaasti liikkeelle. Ehkä kaupungissa sallittujen asioiden lista on jo lyhyempi kuin kiellettyjen. Sipuliterrorismia ja neulegraffiteja tarvitaan kipeästi.

Harrastan suurella riemulla juuri eniten paheksuttuja syntejä: jonossa etuilua, kovaäänisyyttä ja myöhästelyä, vain kanssaihmisten herättämiseksi tottumustensa tylsämielisyydestä. Erityisellä myötätunnolla suhtaudun niihin onnettomiin, jotka eivät ymmärrä myöhästymisen olevan lahja odottavalle. Minä lahjoitan ylimääräistä aikaa, ilmaista, joutilasta aikaa, jolloin ei voi tehdä mitään muuta kuin odottaa. Se on suunnattoman kallisarvoista. Kaikki hienot ideat tulevat silloin kun joutuu olemaan pakosta jouten, koska se on vapauttavaa. Kiitosta en silti ole hyvistä teoistani saanut kuulla.

Sitten ne kerrostalohousut. Selitin lapsille, miten joulupaketista löytyneitä hassuja alusvaatteita sanotaan kerrastoksi. Outo sana ei kuitenkaan jäänyt mieleen, vaan siitä syntyi lasten suussa ihan oma versionsa. Niinpä meillä pidetään taas tulevillakin pakkasilla kerrostalohousuja ja uudissana on otettu riemumielin yleiseen käyttöön. Ja juuri kun luulin meidänkin asuvan kerrostalossa, jossa ei ole tarkoitus asua yhteisöllisesti, ovikello soi ja naapuri tuli lainaamaan kanelia. Aivan mahtavaa!