Aikamatkustajan blogi

Luulin pitkään, että vika on minussa. Vanhempien tavarat tuntuivat kestävän kauemmin. Sitten aloin kuitenkin epäillä, että omat rojuni ovat heikkolaatuista roskaa, joka ei kestä edes normaalia käyttöä. Kengät murenivat jalkaan, kuulokkeista katosi ääni, kamera joutui huoltoon parin viikon ikäisenä. Puhelin laukesi täsmällisesti juuri takuuajan päätyttyä. Totesin, että laatua ei voi enää päätellä merkistä, hinnasta eikä valmistusmaasta. Mistä se sitten pitäisi tunnistaa? Onneksi vastikään nähty dokumentti hehkulamppuhuijauksesta antoi kaikille epäilyksille siivet. En ollut osannut kuvitella, että on kyse niin vanhasta ilmiöstä. Hehkulamppukartelli syntyi jo 20-luvulla ja sen ainoa tarkoitus oli lisätä myyntiä lyhentämällä tuotteiden elinikää. Nerokastahan se on, tietysti. Hehkulamput (ja moni muukin tuote) voitaisiin tehdä kestämään ikuisesti, mutta ketä muuta se hyödyttäisi kuin kuluttajaa. Enkä arvannut, että ideologia olisi viety niin pitkälle, että tulostimissa on siru, johon tuot...

Hiljaiseksihan se veti. Ensimmäinen ajatus vaalituloksesta oli, että lähiöbaarin lottoporukka sai seitsemän oikein, keskellä parasta nousuhumalaa. Eivät ne uskoneet itsekään, että siinä voisi näin käydä. Kun totuus alkoi valjeta ja tulos vahvistua, kaikki muutkin putosivat tuoleiltaan. Tätä pelättiin, mutta ei silti osattu odottaa. Yksi Facebook-päivitys oli tämä: Hei jengi, ykköseltä tulee joku kotimainen kauhuelokuva. Ei heikkohermoisille. Toinen tuttu julkaisi Huuhaa Innasen maalauksen Kansakunta kehyksissä . Töissä taivastelu jatkui seuraavana päivänä, samoin sulkapallotreeneissä. En ole vielä tavannut ketään, joka ei olisi ollut järkyttynyt persujen vaalimenestyksestä. Joku nimitti sitä vähä-älyisten voitoksi, joku toinen tuulipukukansan kostoksi. Yksi väitti, että aurinkoinen sää sai krapulaisen kännikansan könyämään pizzanhakumatkalla äänestyskoppiin. Mutta kuka se kansa on, joka tietää? Olisi ollut helpottavaa ajatella, että karvaliivisiä juntteja äänestää joku tunnistettava m...

Bussin kyljestä tökkäsi silmään Lujakoti-mainos, jossa sanottiin, että on onni asua lujakodissa . Lauseen alle oli lyöty paksulla kettingillä massiivinen avainlippu kiinni firman logoon. Vetoaako juuri Suomen lippu talonostajiin ja luoko se mielikuvan turvallisesta valinnasta, kuten kaiketi on tarkoitus? Avainlippu kertoo, että tuote tai palvelu on suomalainen , sanoo virallinen sivusto. Tarkoitus on varmaan ollut hyvä, mutta en ole enää vakuuttunut siitä, luetaanko viesti edelleen samalla tavalla kuin alunperin oli ajateltu. Mainonta on siinä mielessä rehellistä, ettei kukaan tee mitään turhaan. Markkinoinnissa pyritään aina tuloksiin ja tiedossa on useimmiten tarkka kohderyhmä, jolle viestiä suunnitellaan. Jos talonostajat kiihottuvat sinivalkoisesta lipusta, kampanja on onnistunut. Silti maan lipun näkeminen joka toisessa mainoksessa, tuntuu äärimmäisen oudolta. Lipun viesti on joskus saattanut olla kaikille itsestään selvä, mutta ajat ja ajattelutapa ovat muuttuneet. Minulle lipus...