keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Maahanmuuttajia ja sirkushuveja

Puolet lapsista on maahanmuuttajia! Tämä on tilastollinen fakta. Otos tutkimuksessa on yksi Espoossa asuva lapsiperhe. Lapsistani toinen on syntynyt ulkomailla, toinen täällä eli tasan 50% on muuttanut Suomeen ulkomailta. Molemmat ovat puoliksi suomalaisia, heillä on kaksoiskansalaisuus ja he ovat asuneet lähes pelkästään Suomessa. Vanhemmista toinen on ulkomaalainen, toinen suomalainen ja meillä on kaksi kotikieltä. Nyt olisi mielenkiintoista tietää, mihin kategoriaan me kuulumme, kun kaikki pitää aina lokeroida.

Helsingin Sanomat kirjoitti eilen otsikolla Joka kolmas uusmaalainen kannattaa kouluihin maahanmuuttajille kiintiöitä. Lehti oli itse teettänyt kyselytutkimuksen, jonka tuloksiin juttu perustui. Mukaan oli onnistuttu tuppaamaan myös vastaajien poliittinen kanta. Kysyttiin, pitäisikö kouluissa olla rajoitukset, miten suuri osa luokan oppilaista voi olla maahanmuuttajia. Eihän meitä enää ihan oikeasti voi jakaa kahtia maahanmuuttajiin ja suomalaisiin. Missä kulkee raja? Onko suomalaisten vanhempien ulkomailla syntynyt lapsi maahanmuuttaja? Entä ulkomaalaisten vanhempien Suomessa syntynyt lapsi? Kysymyksenasettelukin on päätön. Takaisin lähtöruutuun.

Meillä taitaa olla aika tavallinen monikulttuurinen ja kaksikielinen EU-perhe. Emme juurikaan eroa suomenruotsalaisista, jotka vaihtelevat sujuvasti kieltä tilanteen ja tarpeen mukaan. Juuri omien hurriemme ansiosta onkin olemassa perinteinen suomalainen malli, jossa eri kieliä puhuvat on aina laitettu omiin kouluihinsa ja ainoa etninen vähemmistö tarkkailuluokille. Nyt on yhtäkkiä törmätty siihen, että koulut ovatkin monikulttuurisia ja yhteiskunta on kansainvälistynyt huomaamatta. Malli ei enää toimi. Ja jotenkin epäilisin, että tilanne hiertää vanhempia enemmän kuin lapsia.

Sinänsä pelko on ihan selvä: kukaan ei toivo lapsensa joutuvan vähemmistöön. Tosiasiassa se voisi olla varsin terveellinen kokemus. Minä olen ollut monta kertaa tilanteissa, joissa olen ainoa ulkomaalainen, ainoa valkoinen tai ainoa, jolla on kengät. Olen joutunut pieneen vähemmistöön ja se on opettanut paljon. Massan mukana kulkeminen ei opeta mitään, mutta jos selviää yksin villien alkuasukkaiden keskellä, selviää missä tahansa. Sen tietävät myös suomalaisten keskellä selviytyneet maahanmuuttajat. Pelotti aluksi, mutta eihän siinä lopulta kuinkaan käynyt.

Kouluja on myös aina laitettu paremmuusjärjestykseen. Lahjakkaimmat hakeutuvat huippulukioihin ja kuuluisiin yliopistoihin. Monet menevät sinne, missä on samaan yhteiskuntaluokkaan kuuluvia. Useimmat käyvät kuitenkin sitä koulua, mikä on lähinnä. Edelleenkin valintaan on täysi vapaus. Kannatan siksi mieluummin positiivisia kiintiöitä kouluissa ja työpaikoilla, koska se on kaikkien etu ja joka tapauksessa me joko kansainvälistymme tai katoamme. Uskoisin, että kouluissa ymmärretään tämä jo nyt oikein hyvin. Jos ghettoutumista tapahtuu, on myöhäistä ratkaista asiaa rajoituksilla koulussa.

En etsimälläkään löytänyt Hesarin jutussa siteeratuista kommenteista, mitään mikä oikeuttaisi asenteelliseen otsikointiin. Miksi negatiivinen sävy? Mitä tekemistä politiikalla on tämän kanssa? Onko kaikilla ihmisillä puoluekanta? On ilmeisesti haluttu vetää tuloksista johtopäätöksiä vastaajien koulutustason mukaan. Ei ole kuitenkaan mitään takeita siitä, että vähemmän koulua käyneet edes ymmärtäisivät vaikeasta ja hankalasta kysymyksestä muuta kuin sanat maahanmuuttaja ja rajoittaminen. Todennäköisesti he ovat ymmärtäneet asian juuri päinvastoin.

Jos lehteen halutaan räätälöidä kansan syviä rivejä kiihottava otsikko ja perustella juttu omatekoisella tutkimuksella, sen saa vapaasti kai tehdä, eikä kukaan kritisoi asiaa. Saadaan kansalle sirkushuveja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti