Aikamatkustajan blogi

Me olemme onnekkaita. Naapurissa on ihan oikea puulämmitteinen sauna, heti aidan toisella puolella. Kotiportilta näkee, onko naapurin saunassa kylpijöitä. Sauna lämpiää joka päivä ja kylpylässä on suolavesiallas ja palju ulkona avantouintia varten. Saunakin on varsin kelvollinen, täkäläisittäin löylyjen aatelia. Käyn siis siellä saunomassa, mutta ei sitä suomalaisittain oikein ole suunniteltu. Saunassa on aina yli 90 astetta lämmintä ja lauteet ovat tulikuumat. Kävijöitä kuitenkin riittää. Vakavasti asiaan suhtautuvat saapuvat löylyihin suippokärkinen saunahattu päässä.   Olen käynyt kuukauden sisällä neljässä eri saunassa. Iloitsen toki siitä, että Romaniassakin on saunoja. Itse asiassa siitä on tullut trendi, kaikki hotellit haluavat oman spa -osastonsa hammameineen ja porealtaineen. Mutta silti, liian monessa saunassa on kaikenlaisia kummallisuuksia, jotka häiritsevät suomalaista saunojaa. Saunomisesta romanialaiset eivät valitettavasti ymmärrä yhtään mitään. On joko liian kuuma...

Päätin vuoden lopuksi käyttää harvoja jäljellä olevia kansalaisoikeuksiani ja äänestää presidenttiä. Tilasin siis äänestyspaperit ulkomaille, sain postia, luin ohjeet, vastasin vaalikoneiden kysymyksiin ja lähetin oikein piirretyllä numerolla varustetun lappusen takaisin Suomeen. Ehdokas löytyi vaivattomasti, koska kaikki vaalikoneet antoivat saman vastauksen. Nyt olen osallistunut päätöksentekoon. Kukaan ei voi väittää, etten olisi kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista. Itse vaalia ei silti tarvitse jännittää. Ehdokkaani ei tule valituksi.   Presidentiksi valitaan demokraattisessa järjestelmässä ehdokkaista sopivin. Sopivin on sellainen, joka miellyttää mahdollisimman monia ja ärsyttää mahdollisimman harvoja äänestäjiä – saa siis eniten ääniä. Sopivin ei ole useinkaan pätevin, älykkäin tai kaunein, vaan se joka ei keikuta venettä. Näin toimitaan myös muualla työelämässä. Johtoon valitaan se, joka saa hommat tehtyä, ei aiheuta ongelmia ja osaa olla diplomaattisesti hiljaa sillo...

Kun etsii tietoa jostakin yrityksestä Romaniassa, hyvin harvoin kerrotaan kuka sen omistaa. Ei ole myöskään sivua, jossa esiteltäisiin iloisten kuvien kera firman johto ja työntekijät, kaikki tiimeittäin. Ei kerrota harrastuksista eikä lemmikeistä, koska ei kerrota edes keitä firmassa on töissä, puhumattakaan liikevaihdosta. Avoimuus ei ole arvoista suosituin. Useimmiten yrityksen sähköpostikin on anonyymi, nimiä ei mainita, ei edes  tietoa meistä - sivulla. Omistajaa ei saa mistään selville. Yrityksen omistaa  kenties  toinen yritys, jonka omistaa kolmas yritys, jonka osoitteena on joku toimistorakennus jossain.   Toisaalta jos kyselee paikallisilta, kaikki tietävät kyllä kuka firman, kiinteistön tai maat omistaa. Salaisuuksia on vaikea pitää, joku tuntee aina jonkun ja romanialaiset puhuvat paljon. Kauppakeskuksen, ravintolan, hotellin, rakennusfirman, jopa päiväkodin ja uudet kerrostalot omistaa Herra B. Tai ei tietenkään paperilla omista, koska Herra B on mukana ...

Romanialla ja Suomella on yhteistä se, että molemmissa maissa on edelleen paljon metsää, mikä on iloinen asia. Metsissä asuu myös karhuja ja kummassakin maassa juodaan Karhu-nimistä olutta (romaniaksi Ursus). Oluen menekistä en tiedä, mutta karhuja Romaniassa on kolme kertaa enemmän kuin Suomessa, yli 6000 yksilöä, itse asiassa eniten koko Euroopassa. Metsääkin tosin riittää. Karhuja myös pelätään molemmissa maissa, vaikka niitä harva koskaan näkee livenä ja ne pelkäävät ihmisiä. Vai pelkäävätkö sittenkään?   Meillä kävi vastikään karhu kylässä. Illan pimetessä puhelin piippasi terävää varoitusääntä, kuten täällä on tapana. Ilmoitus ei ollutkaan säähän liittyvä, kuten yleensä, vaan kerrottiin, ettei ole hyvä ilta lähteä kaupungille. Nuori kontio oli juoksennellut meidän kotikadulla, todisteena siitä on valvontakamerakuvaa. Emme siis lähteneet katsomaan nallea, koska en osannut ottaa varoitusta vakavasti. En todellakaan ajatellut, että karhu juoksentelisi ihan oikeasti keskellä kaup...

Tämä blogi on ollut olemassa jo viisitoista vuotta ja julkaistuna on lähes 300 postausta. Suurin osa teksteistä käsittelee paluumuuttajan kulttuurishokkia, kotiinpaluuta ulkomailla asumisen jälkeen, siitä selviytymistä sekä nyt enemmän ulkomailla elämisen aiheuttamia positiivisia traumoja ja kulttuurien yhteentörmäyksiä.  Paluumuuttajan kulttuurishokki on tietokirjallisuudessa niukasti käsitelty aihe.   Siksi päätin julkaista blogikirjoituksiin perustuvan Aikamatkustajan opaskirjan, jotta aihe tavoittaisi myös ne lukijat, jotka eivät ole seikkailleet täällä  blogiversumissa .   Kirja sisältää 103 kirjoitusta kulttuurieroista ja luettavaa on 235 sivua sekä 25 piirroskuvaa.   Kulttuurishokin kokemusta ei oman kokemukseni mukaan oteta kovin vakavasti. Siitä kärsivä jää helposti yksin, ilman vertaistukea tai ammattiapua ja joutuu selviytymään omin päin. Viranomaisia paluumuuttajan "kriisi” ei kiinnosta tippaakaan. Toki ahdingosta selviää kuivalle maalle ajan kanssa....

Kaksi romanialaista poliisia seisoskeli torin laidalla. Ulkomaalainen turisti tuli kysymään jotain, mutta kumpikaan poliiseista ei ymmärtänyt sanaakaan. Turisti vaihtoi englannin ranskaan, mutta edelleen poliisit pyörittelivät päitään. Matkailija yritti vielä kahdella kielellä, mutta lopputulos oli yhtä laiha. Kun ulkomaalainen lopulta poistui paikalta, toinen poliiseista totesi vaikuttuneena toiselle: “Huomasitko Nelu miten montaa kieltä kaveri osasi?” Nelu kohautti olkapäitään. “Mitä sitten? Oliko siitä sille jotain hyötyä?” Vitsi voisi hyvin olla totta. Kun kaikkeen on tarjolla erilaisia laskureita, mietin onko kielten osaamisessakin mahdollisesti joku laskennallinen hyöty, jonka voi matemaattisesti todeta. Onko olemassa saturaatiopiste, jossa uuden kielen opettelu ei enää ole kannattavaa? Samaan tapaan kuin palkkatyössä progressiivinen verotus pitää huolen siitä, että jossain vaiheessa palkankorotuksesta ei enää ole mitään iloa. Ja myös siitä ettei palkkatyöllä pääse vaurastumaan, ...

Kun asuu ulkomailla, on syytä aika-ajoin muistuttaa itselleen miten tärkeää on ajatella positiivisesti. Varsinkin silloin kun kaikki ei mene niin kuin toivoisi, tai mikään ei mene niin kuin toivoisi. Kun kaikki tapahtuu liian hitaasti, tai yhtään mitään ei tapahdu, ihmiset ovat omituisia, kukan ei ymmärrä sinua ja sääkin on hanurista. Kulttuurishokki on kaivautunut ihon alle. Yrität googlata myönteisen ajattelun ohjeita, mutta mikään ei kuulosta uskottavalta. Suosittelen tekemään listan asioista, jotka ovat mukavia ja joista tulee oikeasti hyvä mieli.   1. Syö hyvin. Ulkona syöminen ei Suomessa ole edullista. Mutta jos asut ulkomailla, se voi olla sitä. Romaniassa on erittäin helppo mennä istumaan terassille ja tilata ruokalistalta sitä mitä mieli tekee. Hintoja ei tarvitse murehtia. Syrjäseudulla eksoottiset vaihtoehdot ovat vähissä, mutta minulle sopivat myös pizzat, burgerit, pastat ja pihvitkin. Samalla kun odottaa ruokaa saa rentouttavan meditaatiohetken kaupan päälle. Nopeita...