Aikamatkustajan blogi

Skandaali! Romanialaisen Adevarul (totuus) -lehden mukaan ajokortin saa myös rahalla. Siis läpäisemättä kirjallista tai ajokoetta. Näin on todistettavasti tapahtunut ainakin kahdessa maakunnassa. Häpeällistä! Hämmästyttävää? Eipä juuri. Jokainen Romaniassa asunut tietää, että mitä tahansa voi ostaa. Ajokortti on niitä vähäpätöisimpiä asioita, sen nyt saa kuka tahansa muutenkin. Kunnon päästötodistus koulusta tai maisterinpaperit ovat paljon tuottoisampi sijoitus. Tuli etsimättä mieleen kun vaimoni kävi autokoulun ja läpäisi inssin ja teoriakokeen kerralla. Samana päivänä ajaneet kaksi nuorta miestä joutuivat uusimaan. Autokoulun opettajakin oli naureskellut, että sepäs meni helposti. Opettaja tiesi, että vaimoni eno on entinen poliisipiirin päällikkö. Eihän sellaisilla suhteilla tarvitse oikeasti päästä kokeista läpi, vai mitä? Tässä tarinassa on koko korruptoituneen yhteiskunnan pahin mätä – ei ole mitään väliä sillä mitä oikeasti osaa, kukaan ei kuitenkaan usko sitä. Olen kuull...

Puhelimen näyttö muuttui mustaksi. Vein sen huoltoon, jossa sanottiin takuun olevan voimassa. Kuukauden päästä puhelin oli noudettavissa, mutta näyttöä ei oltukaan korjattu. Ei vika sitten kuulunutkaan takuuseen, oli selitys. Ei hätää, olin jo ehtinyt hankkia uuden puhelimen, en selviytynyt ilman kahta päivääkään. Uusi puhelin on nokialainen, jossa on mukana navigaattori. En tiedä tarvitsenko sitä, mutta se kuulosti hienolta. Ihmeellisten ominaisuuksien sumentamana tartuin merkkiin, jota olen vältellyt viisitoista vuotta. Syvä epäluottamukseni Nokiaa kohtaan juontaa kaukaa menneisyydestä. Edellinen kosketus kansallisylpeyteemme oli NMT-malli vuonna 1995. Se ei toiminut lainkaan ellei johto ollut seinässä ja sittenkin puhelut katkeilivat. Ei voinut juuri puhua kannettavasta. Saappaistakaan en ole koskaan pitänyt. Epäonnisen varrellisen jälkeen tuli Sony, sitä seurasi Panasonic. Molemmat hyviä. Sitten hankin Ericssonin vuonna 1998. Lihanuijan painoinen pötkylä toimii edelleen ja oli viel...

Kun romanialaiset päättävät tehdä jotakin, päätöstä ei koskaan tehdä yksin. Sitä ei tehdä nopeasti, eikä helpoimmalla tavalla vaan päätöksen tekoon osallistuvat kaikki läsnäolijat ja puhelimen tavoitettavissa olevat sukulaiset. Sukulaisten lisäksi voidaan konsultoida naapureita, kulmakaupan myyjiä tai yhtä hyvin vaikka ovelta ovelle kiertävää vakuutuskauppiasta. Yhteisen päätöksen tekeminen on ennen kaikkea sosiaalinen tapahtuma. Jos joku päättäisi yksin omista asioistaan kysymättä muiden mielipidettä, sitä pidettäisiin epäkohteliaana. Jos siis matkallamme vaikka vain aiomme vierailla jossakin kaupungissa ja sukulaiset saavat (niin käy joka tapauksessa) tietää siitä, joku heistä soittaa kaikille siinä kaupungissa asuville tutuille tiedottaakseen tulostamme ja saattaa myös sopia vierailuajankin valmiiksi, jotta meitä tiedetään odottaa ruokien kanssa. He saattavat myös soittaa kolmannessa kaupungissa asuville sukulaisille, kysyäkseen tietävätkö he jotakin toisessa kaupungissa asuvien aik...

Palasimme juuri Romaniasta. Olemme aina yrittäneet viedä järkeviä tuliaisia, ei siis lasisia kynttilänjalkoja tai visakoivuisia kuksia, joille kukaan ei keksi käyttöä. Ei liian isoja, eikä liian pieniä lahjoja. Jotain hyödyllistä. Tällä kertaa kaikki meni hyvin, kukaan ei riitaantunut lahjoista eikä mistään muustakaan. Loma oli muutenkin mukava ja lapsilla oli vauhdista ja metelistä päätellen tolkuttoman hauskaa. Tuliaisina veimme nyt anopille tiskiharjoja ja picnic-korin. Oivariinia emme kuljettaneet, vaikka sitä oli toivottu, luultavasti ainakin puoliksi vitsinä. Lapset saivat vaatteita ja leluja, muut pieniä deorolleja, käsivoiteita, keittiöpyyhkeitä tai karkkipusseja. Saunaa rakentaville sukulaisille veimme pellavaiset laudeliinat ja pesukintaat. Olivatko lahjat sitten hyviä? No, sitä ei tiedä kukaan. Ainakin ne olivat kevyitä kantaa ja ilmeet olivat iloisia. Huomasin sen sijaan, että anopin lasivitriinissä olivat kauniisti museoituina edellisvuosina viedyt termospullo, vaniljahuna...

Ei, kyseessä ei ole kukaan poliittisista Korhosista. Ei Martti, Ari eikä Jarmo Korhonen. Ei myöskään puoluesihteerin vihainen kaksoisveli eikä Lapin Kansan entinen päätoimittaja. Olen innostunut Riku Korhosesta, joka on kirjoittanut upean kirjan Hyvästi tytöt . Korhonen kirjoittaa tytöistä tunteella, herkästi ja koskettavasti ja osaa laskea mielikuvituksensa irti. Tiesin jo kirjan nimestä, että pitäisin siitä. Nimi on tärkeä. Tytöt ovat antaneet Korhoselle hienon teeman kirjaan ja hän kuvailee heitä elävästi ja tarkasti, aiheeseensa huolellisesti perehtyneen kirjailijan pedanttisuudella. “Teresa oli luokallani, ja kaikki hänessä kasvoi onnen silmästä, pitkät sääret, sirot käsivarret, paksut tummat hiukset, pähkinänruskeat iirikset ja terävät mielipiteet. Hän oli hyvä matikassa ja katsoi toista niin, että elämästä ja musiikista oli oltava samaa mieltä. Hänen isänsä oli lakimies ja äiti lääkäri. Hänen komea, hyväihoinen ja suoraryhtinen veljensä oli lukiossa ja näytti ylimieliseltä pyst...

Kävi älytön tuuri, että muutimme Irlannista juuri oikeaan aikaan, ennen kuin lama todella iski. Kuulemma siellä ei enää ole kivaa, sanoi juuri kylässä käynyt irlantilainen ystävä. Kaikki pelkäävät työpaikkojensa puolesta tai ovat jo kotona. Tai siis golfaamassa. Olisi voinut käydä niinkin, että olisimme ostaneet asunnon Irlannista ja ottaneet mahtavan lainan, sitäkin harkittiin. Nyt tilanne olisi se, että asunto olisi menettänyt puolet arvostaan, lainaa olisi jäljellä enemmän kuin olisi asunnon arvo, työpaikat olisivat luultavasti menneet, eikä asuntoa ostaisi kukaan. Onneksi asuimme vuokralla. Se olikin Irlannissa harvinaisen helppoa. Huonekalut ja kodinkoneet kuuluvat automaattisesti asuntoon. On pölynimuri, pesukone, vedenkeitin, mikro ja joskus astiatkin. Hyvällä tuurilla vuokraisäntä on hankkinut myös patjat, television ja astianpesukoneen, kuten meillä oli viimeisessä asunnossa. Jos imuri sattuu hajoamaan, yhdellä puhelinsoitolla saapuu uusi. Muuttaessa ei välttämättä tarvitse ot...