lauantai 16. lokakuuta 2010

Lilliputtien maassa

Kulttuurishokki ymmärretään henkisenä konfliktina, joka syntyy vaikeudesta sopeutua erilaiseen kulttuuriin. Ajatellaan siis yleensä, että on kyse kielestä, käyttäytymisestä ja tavoista tehdä asioita ja kohdella toisia ihmisiä. Kulttuurishokkiin kuuluu kuitenkin olennaisesti myös fyysinen sopeutuminen ulkoisen olemuksen muuttumiseen. Voi olla yllättävän vaikeaa yhtäkkiä aikuisena kasvaa tai kutistua.

Kun suomalainen muuttaa Intiaan, hän on paikallisten keskellä jättiläinen – eli kasvaa yhtäkkiä huimasti pituutta. Jos taas muuttaa Hollantiin, muuttuu kääpiöksi. Sveitsissä suomalainen tuntee itsensä köyhäksi, Egyptissä kalpeaksi, Ruotsissa huonohampaiseksi ja Brasiliassa alaraajahalvaantuneeksi. Tämä on tietysti ohimenevä vaihe, koska asuessaan vieraassa maassa alkaa pian muuttua enemmistön kaltaiseksi. Pian mitään eroa ei edes itse huomaa. Myöhemmin eivät huomaa enää muutkaan.

Asiaan perehtymätön luulisi helposti, ettei tämä koske paluumuuttajaa. Sama prosessi on kuitenkin edessä käänteisesti. Ulkomailla asuneen suomalaisen minäkuva on muuttunut asuinmaan ihmisten kaltaiseksi eli hän on alkanut kuvitella olevansa saman näköinen kuin muutkin. Palatessaan kotimaahan, hänen täytyy nopeasti muuttaa olemuksensa takaisin. Tämä on kivuliasta siksikin, etteivät muut ymmärrä hänen kasvu- tai kutistumiskipujaan.

Kun palasin Suomeen kohtasin kalpeita, paksuposkisia ja pienisilmäisiä ihmisiä, joilla oli lyhyet, tukevat jalat, joilla he kävelivät painavin askelin. Hämmentyneenä yritin löytää normaalin näköisiä ihmisjoukosta, mutta kaikki näyttivät samalta. Erityisen omituista oli se, että ihmiset olivat muuttuneet niin vakaviksi ja tuijottivat pisteliäästi sanomatta kuitenkaan mitään. Kaikki iloisuus ja keveys tuntui puuttuvan heiltä. Viikon kummastelun jälkeen katsoin aamulla peiliin ja näin siellä aivan samannäköisen pienisilmäisen suomalaisen. Identiteettikriisi oli valmis.

Tunsin myös kutistuneeni. Tämä on merkillistä siksi, että miesten keskipituus Suomessa on 178 cm ja Irlannissa 176 cm, joten ero on varsin pieni. Jos kuitenkin sattuu olemaan täsmälleen 177 cm pitkä, sillä on paljonkin merkitystä – vanhassa kotimaassa on silloin ollut alle keskipituinen, mutta uudessa sen yli. Kyllä koolla on väliä, on teeskentelyä väittää mitään muuta. Ehkä koko kulttuurishokki johtuu lopulta juuri niistä kahdesta senttimetristä.

Vieraassa maassa on väkisin kuin ruma ankanpoikanen. Sadussa ruma lintu löytää lopulta omiensa luokse ja ymmärtää miksi on ollut erilainen ja sen, ettei olekaan ruma. Opetus on se, että erilaisuutta suvaitaan usein huonosti niin lintujen kuin ihmistenkin porukoissa. Jos ei sopeudu ja osaa olla muiden kaltainen, tulee nokituksi hengiltä. Tai sitten pitää hakeutua samannäköisten seuraan. Eläimiä me olemme, vaikka kuljemmekin pystyssä.


P.S. Perehtymismateriaalina suosittelen Jonathan Swiftin kirjaa Gulliverin retket. Se kertoo itse asiassa nimenomaan kulttuurishokista ja sen kohtaamisesta. Toinen ikiaikainen suosikkini on Desmond Morrisin Alaston apina, joka taas kertoo siitä, miksi me helposti käyttäydymme huonosti varsinkin kohdatessamme kulttuurishokin tai erilaisuutta. Kaikki loput opetukset löytyvät Andersenin ja Grimmin saduista.

2 kommenttia:

  1. Tuota en ollutkaan ajatellut, mutta hyva idea ja niin totta!

    VastaaPoista
  2. Muutamme Suomeen noin viikon paasta ja 188 centin mieheni ei varmaan sulaudu niin helposti, mutta han on tottunut olemaan pitka taallakin.

    VastaaPoista