Herra B

Kun etsii tietoa jostakin yrityksestä Romaniassa, hyvin harvoin kerrotaan kuka sen omistaa. Ei ole myöskään sivua, jossa esiteltäisiin iloisten kuvien kera firman johto ja työntekijät, kaikki tiimeittäin. Ei kerrota harrastuksista eikä lemmikeistä, koska ei kerrota edes keitä firmassa on töissä, puhumattakaan liikevaihdosta. Avoimuus ei ole arvoista suosituin. Useimmiten yrityksen sähköpostikin on anonyymi, nimiä ei mainita, ei edes tietoa meistä -sivulla. Omistajaa ei saa mistään selville. Yrityksen omistaa kenties toinen yritys, jonka omistaa kolmas yritys, jonka osoitteena on joku toimistorakennus jossain. 

Toisaalta jos kyselee paikallisilta, kaikki tietävät kyllä kuka firman, kiinteistön tai maat omistaa. Salaisuuksia on vaikea pitää, joku tuntee aina jonkun ja romanialaiset puhuvat paljon. Kauppakeskuksen, ravintolan, hotellin, rakennusfirman, jopa päiväkodin ja uudet kerrostalot omistaa Herra B. Tai ei tietenkään paperilla omista, koska Herra B on mukana politiikassa näkyvässä asemassa ja eturistiriita estää häntä puuhailemasta samaan aikaan liike-elämässä. Mutta toki vain teoriassa. Käytännössä Herra B käyttää bulvaaneina luotettuja tuttavia tai sukulaisia. 

Keskiajan Romaniassa elettiin feodaaliyhteiskunnassa. Alueita hallitsivat bojaarit; tilanherrat tai ylimykset, jotka omistivat maan. Tavallinen kansa teki koko elämänsä töitä bojaarien mailla, enemmän maaorjina kuin työntekijöinä. Keskushallintoa ei ollut, joten bojaarit olivat käytännössä yksinvaltiaita. Ehkä elämä oli ihan hyvääkin, jos maanomistaja tai hänen vasallinsa sattui olemaan mukava ja kohteli alaisia siedettävästi ja odotukset elintason suhteen eivät olleet liian korkealla. Vapauksia ei toki ollut, mutta kuka niitä osasi kaivata? Kehittyneemmissä maissa maaorjuus päättyi aikaisemmin, mutta kurjilla syrjäseuduilla kuten Suomessa tai Romaniassa olot kehittyivät vasta 1800-luvulla. 

Sisältäpäin romanialainen yhteiskunta on muuttunut varsin vähän viime vuosisatoina. Kommunismin kaaduttua on palattu takaisin tuttuun harvainvaltaan. Tämän päivän bojaarit omistavat maiden ja metsien lisäksi yrityksiä, osakkeita ja poliittisia puolueita. Muut tekevät yhä heille töitä, tavalla tai toisella. Ratsumiesten sijaan bojaarilla on Porsche. Rikkaat rikastuvat entisestään, koska heidän omaisuutensa on jo niin suuri, ettei sitä voi mitenkään menettää. Todellista vaaraa vapaasta kilpailustakaan ei ole, kun potentiaaliset haastajat voi eliminoida jo ennen kuin niitä edes ilmaantuu. Sen takaa valta-asema. 

Demokratia on jonkinlainen seurapeli entisen feodaaliyhteiskunnan esirippuna, mentaliteetti taustalla on säilynyt ennallaan niin kommunismin kuin kapitalismin vuosien läpi. Romanialaiset uskovat edelleen vahvan johtajan malliin, jossa kaupungin pormestari on kansan silmissä yksinvaltias, joka antaa ja ottaa. Ehkä enemmän ottaa. Valtakauden alussa hänen annetaankin perinteisesti täyttää ensin omat taskunsa, jotta sitten voi jakaa muillekin. Jos ei muruja ala putoilla pöydältä, hän on ahne, mutta ei sillekään mitään voi. Sehän on inhimillistä. Kuulostaa hyvin keskiaikaiselta. 

Romanialainen joululauluperinne liittyy myös vahvasti bojaareihin. Jouluna nimittäin kansalaisillakin oli lupa kierrellä jopa kartanonomistajan ovella laulamassa, vastineeksi tarjottiin ruokaa ja juomaa. Vanhoissa lauluissa (koljadat) kerrotaan kansanomaisesti joulun tarinaa, mutta samalla niissä on hienovaraisesti pilkattu rikkaita bojaareja, joiden ovella siis laulettiin. Ja lauletaan edelleen. Jos bojaari kuitenkin kestää pienen piikittelyn ja tarjoaa köyhille alamaisilleen kakkua ja viiniä jouluyönä, hänet valitaan demokraattisesti jatkamaan virassaan seuraavallakin kaudella. Perinne on voimissaan edelleen.