Ursus ebrius

Romanialla ja Suomella on yhteistä se, että molemmissa maissa on edelleen paljon metsää, mikä on iloinen asia. Metsissä asuu myös karhuja ja kummassakin maassa juodaan Karhu-nimistä olutta (romaniaksi Ursus). Oluen menekistä en tiedä, mutta karhuja Romaniassa on kolme kertaa enemmän kuin Suomessa, yli 6000 yksilöä, itse asiassa eniten koko Euroopassa. Metsääkin tosin riittää. Karhuja myös pelätään molemmissa maissa, vaikka niitä harva koskaan näkee livenä ja ne pelkäävät ihmisiä. Vai pelkäävätkö sittenkään? 

Meillä kävi vastikään karhu kylässä. Illan pimetessä puhelin piippasi terävää varoitusääntä, kuten täällä on tapana. Ilmoitus ei ollutkaan säähän liittyvä, kuten yleensä, vaan kerrottiin, ettei ole hyvä ilta lähteä kaupungille. Nuori kontio oli juoksennellut meidän kotikadulla, todisteena siitä on valvontakamerakuvaa. Emme siis lähteneet katsomaan nallea, koska en osannut ottaa varoitusta vakavasti. En todellakaan ajatellut, että karhu juoksentelisi ihan oikeasti keskellä kaupunkia. Ei uskonut moni paikallisistakaan. 

Googlaamalla käy ilmi, ettei se kuitenkaan ole yhtään harvinaista. Ympäri maata on tehty paljon karhuhavaintoja tänä vuonna. Pelkästään syksyn aikana mesikämmenet ovat jolkotelleet vaikka kuinka monen isommankin kaupungin keskustassa koirien haukkuessa ja ihmisten kuvatessa. Miksi ihmeessä karhu lähtee kotimetsästään kaupungin kaduille? Mitä se etsii? Ihmisistä se ei kuitenkaan ole kiinnostunut. Ovatko marjat tai sienet loppuneet vai tuliko sille jano? 

Pari todennäköistä selitystä tulee heti mieleen. Metsää kaadetaan ainakin täällä pohjoisessa ihan liikaa, usein luvatta. Puu on rahanarvoista tavaraa ja viranomaisten valvonta pettää liian helposti. Jos sitä edes on. Kun ihminen saa mellastaa karhun kotikulmilla miten tahtoo, on karhullakin täysi oikeus tulla meidän kaduillemme juoksentelemaan. Toiseksi kotikaupungissamme kerrostalojen roskikset ovat kuin karhun ruokintapisteitä. Astioiden kannet jäävät auki, roskat ovat usein levitettynä pitkin katua. Biojäte ei todellakaan ole omassa astiassaan. Karhu saattaa myös huomata, että monen talon asukkaat ovat lähteneet ulkomaille ja puutarhan hedelmät ovat keräämättä. 

Kukaan ei kuitenkaan ole ehdottamassa kaupunkikarhun ampumista, vaikka se tulisikin kylään. Rauhoitettu eläin on rauhoitettu eläin ja yhteinen historia karhujen kanssa on pitkä. Muutama vuosikymmen sitten toreilla vielä kiertelivät “ursarit”, karhujen kesyttäjät esittelemässä tanssivia tai muuten temppuilevia karhujaan. Ammatti taitaa olla kadonnut, mutta edelleen kansanperinteessä karhutanssia esittävät ihmiset karhuiksi pukeutuneina, varsinkin uutena vuotena. Traditio on hieno ja sitä vaalitaan karhun arvolle sopivalla kunnioituksella. 

Netistä sain selville, että karhut saattavat nauttia tilaisuuden tullen myös olutta, joskus reippaamminkin. Norjassa janoinen karhuperhe oli murtautunut mökkiin ja tyhjentänyt sata tölkkiä mallasjuomaa. Isännät eivät olleet kotona, joten emme tiedä tuliko kyseisistä nalleista lempeitä halailijoita vai ikäviä riidanhaastajia humalassa. Ehkä meidän citykarhummekin tuli vain etsimään yöelämää, juttuseuraa ja tuopillista. Pienen kaupungin yöelämä tosin on aika hiljaista. Seuraavan kerran kun puhelin piippaa, otan kameran ja six-packin Ursusta ja lähden heti kaupungille.