Makean puun ikävä

Ulkomaille muuttamisessa parasta on se kun saa löytää uusia asioita uudesta kotimaasta. On erilaisia ruokia, uusia makuja ja hassuja tapoja. Ihmiset ovat kummallisia, mutta vaikuttavat ystävällisiltä, ainakin jos ei ymmärrä kieltä. Kunnes iskee koti-ikävä ja tulee mieleen ruisleipä ja salmiakki. Mitä jos niitä ei saa mistään? Lapset sanoivat jo muutaman kuukauden jälkeen itku silmässä kaipaavansa suomalaisia ruokia. Lupasin tehdä mitä tahansa, vaikka hernekeittoa. Kertokaa mitä te kaipaatte, kullannuput. –Sushia ja nuudeleita, oli vastaus. 

Ehkä ihmisellä on vahvin tunneside juuri tuttuihin makuihin ja hajuihin. Ihan aluksi olin nimittäin ennakoinut, että eniten ulkomailla tulisi ikävä lonkeroa, hapankorppuja ja lakritsia. Hätänumeroon ei kuitenkaan tarvinnut soittaa. Harmaata juomaa saa kaatamalla lasiin Giniä ja greippilimonaadia. Hapankorppuja löytyy saksalaisesta marketista, samoin kuin Fazerin suklaatakin. Lakritsi sen sijaan oli ongelma, kunnes bongasimme erään vaatteita myyvän halpakaupan kassalla Lontoon rakeita, eri nimellä tosin. Jos niitä ei enää löydykään, tiedän nyt mitä lakritsi on romaniaksi: makeaa puuta. 

Syksyllä tuli ikävä kontaktimuovia, kun piti päällystää koulukirjoja. Eihän niitä tietysti olisi tarvinnut päällystää lainkaan, ei sitä täällä harrasteta mutta halusin pitää kiinni perinteestä. Nuohottuani Ebayn, Emagin ja Amazonin miljoonavalikoimat olin jo luovuttaa. Muovirulla löytyi lopulta paikallisesta Jumbo-kaupasta, joka on vähän kuin Tiger, mutta kaksikymmentä kertaa isompana. Samalla metsästin epätoivoisesti mitta-astioita leivontaan. Ei löytynyt. Ne saa joku lähettää Suomesta. Täällä ei harrasteta teelusikallisia eikä desilitroja ja omaa tyhmyyttäni heitin mitat muutossa kierrätykseen. 

Kunnolliset leivät ovat edelleen ongelma, vaikka saksalaiset ruokakaupat tekevätkin parhaansa monipuolistaessaan paikallista valikoimaa. Ruisleipää toki saa, useammastakin paikasta. Ruispaloja tai kaurapaloja ei, niitä on tullut ikävä enkä ole onnistunut kummankaan leivonnassa kovin hyvin. Vaalea leipä ei ole mitään oikeaa leipää. Sämpylöitä varten olen sekoittanut omat sämpyläjauhot, jotta niistä tulee vähän rouheampia. Joululimppua tein myös, mutta siirappia ei löytynyt mistään. Ei myöskään fariinisokeria, jota suomalaisissa resepteissä usein ehdotellaan. 

Vaikeinta on ollut kuitenkin sopeutua siihen ettei margariinissa ole suolaa. Oletan, että tähän on jokin käytännöllinen syy ravintohistoriassa. Onko Suomessa jouduttu pitkän talven takia suolaamaan ruokaa raskaammalla kädellä? Onko vain suolan avulla selvitty hengissä pohjolan pakkasissa? Suolaton margariini on tietysti varsin terveellistä, mutta makutottumusten orjana ripottelen nyt merisuolaa jopa voileivälle. On jäljellä kaksi vaihtoehtoa. Joko reseptejä ja makutottumuksia muuttaa olosuhteiden armoilla tai sitten ainekset on valmistettava itse. 

Koti-ikävää voisi tietsti helpottaa myös matkailemalla Suomessa. Tytär halusi lomailla pohjoisessa ja annoimme hänen mennä omille retkilleen. Kaikilla meillä ei ole tänä vuonna siihen aikaa, on jouduttu tekemään kompromisseja. Moni tietysti ajattelee, että eniten ulkomailla tulee ikävä Suomen kesää. Me muut matkustamme kuitenkin lämmittelemään Sisiliaan. Ja kun me häivymme Italian auringon alle, tytär hoitaa kissaa ja koiraa kotona – yksi iso ongelma on samalla ratkaistu. Suomen kesä on myös ollut täällä ilonamme jo kuukauden. Melkein joka päivä on satanut vettä.