maanantai 14. marraskuuta 2016

Täitä hattuun

Amerikassa tapahtuu kummia. Arvaamaton ja vaarallinen liehutukka on lyönyt kaikki ällikällä ja tuntuu vastustajien kauhuksi kulkevan voitosta voittoon. Kukapa olisi uskonut? Kaikki vain jotenkin onnistuu. Yllättävät laukomiset ja liukkaat käännökset eivät ole olleet nekään haitaksi. Mutta ei nyt sotketa Patrik Lainetta ja jääkiekkoa enempää tähän juttuun, kun oli tarkoitus kirjoittaa vanhuksista. 

Nimittäin demokraattisissa vaaleissa voittaa tietenkin, jos siis oletetaan että äänet on laskettu oikein, se ehdokas joka saa vähemmän ääniä. Hänestä tulee presidentti, ainakin Amerikassa. Ehdokkaaksi pyrkiville on monenlaisia vaatimuksia kuten esimerkiksi vaikeammin määriteltävä nuhteettomuus ja helpommin määriteltävä 18 vuoden alaikäraja, mutta yläikärajaa ei ole jostakin syystä koettu tarpeelliseksi määritellä. Olisikohan harkinnan paikka. 

Meidän myös jääkiekkoileva presidenttimme täyttää kahden vuoden kuluttua kunnioitettavat 70. Ja kas, samana vuonna ovat vaalit, joissa hänet voidaan valita uudelleen toiselle kaudelle. Jos kansa tahtoo. 76-vuotiaana Niinistö joutuu kyllä tekemään tilaa seuraajalleen, mutta taas kuuden vuoden paussin jälkeen 82-vuotiaana hän voi asettua uudestaan ehdolle ja jatkaa virassa aina 94-vuotiaaksi. Jos kansa tahtoo. 

Tästä pääsemmekin asian ytimeen. Ongelma ei nimittäin olekaan se, kuka hoitaa vanhukset tai sataa kohti kiihdyttävä huoltosuhde vaan se, että vanhukset äänestävät. Ihan varmasti äänestävät. Yhtä varmasti kuin joka vuosi jollakin koulun lapsella on täitä hatussaan, vaikka yhteiskunta, hygienia ja evoluutio kuinka kehittyisivät. Täitä on aina ollut ja aina se on ollut yhtä kiusallista. Maakunnissa jo nyt neljäsosa väestöstä on yli 65-vuotiaita. He ovat hyväkuntoisempia, doupatumpia ja kiukkuisempia kuin koskaan. 

Nämä seniorit äänestävät suurella todennäköisyydellä ehdokasta, joka on tuttu tv:stä, lupaa laittaa rötösherrat kuriin ja lopettaa kerralla koko ilmastonmuutoshömpötyksen. Tai jotakin pahempaa. Demokratiassa meidän nuorempien on tyytyminen enemmistön tahtoon. Ellei äkkiä keksitä jotain vielä kun on päätäntävaltaa jäljellä. Olisihan maailma toisennäköinen jos vain työssäkäyvät saisivat äänestää. Tai vain alle 65-vuotiaat, lukion käyneet ja ne, jotka läpäisevät lääkärintarkastuksen ja pärjäävät muistipelissä ja ruutuhyppelyssä. 

Jos mitään ei tehdä, vuoden 2030 presidentinvaaleissa saattavat olla ehdokkaina Niinistö, 82, Väyrynen, 84 ja Lipponen, 89 ja ehkä nuori Soini, 68. Eläkeläisten mielestä siinä ei olisi mitään merkillistä. -Maailma on tehty meitä varten, hoilaavat kiukkuiset seniorit yhteen ääneen. Jos mitään ei tehdä, meille käy kuten briteille ja amerikkalaisille on jo omissa vaaleissaan käynyt eli lirahtaa huomaamatta housuun. Tulevaisuutta pelkäävät vanhukset vievät meitä kuin litran sorsaa.

Onko sitten korjausideoita? Insinöörithän voisivat kehitellä verotusjärjestelmää mukailevan progressiivisen ääntenlaskukompensaattorin, jossa kasvava indeksiluku vähentää äänen painoarvoa kansalaisen iän kasvaessa. Ehkä joku käyttöliittymäguru onnistuisi muotoilemaan, ja ihan varmasti onnistuukin, digitaalisen äänestysympäristön, jossa yksikään seniori ei ikinä oppisi liikkumaan. Tässä on kuitenkin vaaransa. Entä jos he oppivat?

Varminta olisi ehkä sittenkin soveltaa ns. suunniteltua vanhenemista (planned obsolescence), joka tarkoittaa sitä, että tavaroilla on ennalta määritelty elinikä. Sitten kone hajoaa. Ihmisillä se olisi ikään kuin eutanasiasta seuraava aste. Ihmiskuntahan on luovuudessaan aina ollut kekseliäs löytämään tapoja toisten eliniän rajoittamiseksi mitä moninaisimmista syistä. Ja eihän tässä nyt mitään barbaareja olla. Keppijumppaa saisi kernaasti jatkaa vaikka hamaan ikuisuuteen, kunhan lupaa ja vannoo ettei äänestä vaaleissa eikä yritä asettua ehdokkaaksi – edes väärennetyillä papereilla. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti