tiistai 27. joulukuuta 2011

Kaikkivaltias joulupukki

“Aikuiset ei ymmärrä yhtään lasten juttuja”, kuului kolmevuotiaan tarkka huomio yhtenä päivänä. Hyvin suurella varmuudella hän on myös oikeassa. Sukupolvien välinen kuilu on jo olemassa, eikä sen ylittäminen ole helppoa. Aikuisena en ymmärrä myöskään lasten suhdetta tonttuihin ja joulupukkiin. Tämä on harmillista, koska haluaisin kovasti. Hiukan kadehdin lasten mutkatonta tapaa uskoa. Lapset kun eivät erottele asioita satujen ja reaalimaailman lokeroihin.

Päästäkseni jyvälle alkeista kyselin lapsilta hiukan perusasioita. Joulupukki kulkee tietysti porolla, mutta jos ei ole lunta, porot lentävät. Lentoonlähtö tapahtuu juoksemalla lujaa. Joskus joulupukki lähettää lahjoja myös postissa, kuten Romaniasta, koska kaikki paketit eivät millään sovi samaan säkkiin. Romaniassa on tietysti myös oma joulupukki. Lisäksi joulukuun kuudentena Mos Nicolae tuo meille lahjoja kenkiin, tavallisesti karkkia ja sukkia. Lasten maailmassa ei ole mitenkään epäloogista, että sama kaveri ei käy Suomessa kaikkien lasten luona. Ei edes haittaa vaikka joku epäilisi joulupukin olemassaoloa. Kyllä lapset kertovat miten asiat oikeasti ovat.

Meillä on joulukuussa vieraillut ahkerasti myös tonttu tuomassa jotakin kivaa kalenterin taskuihin. Epäilin, ettei tonttu pääse sisälle ilman avainta. “Kyllä pääsee, se hiipii hiljaa näin. Tontut on kato pieniä.” Selvä. Onhan todistusaineisto joka aamu nähtävissä eteisessä. Lasten optimistisessa maailmassa tonttu ei kuitenkaan käy meillä tarkkailemassa ovatko lapset kilttejä vaan vain siksi, että se pitää lapsista. Tässä on vielä hiukan tarkennettavaa ensi vuodeksi, vaikka uskon asioista ei pidäkään kiistellä.

Hesaria taas ei lasten mukaan tuo tonttu, kuten ehdotin, mutta lehdenjakajat, joulupukki, tontut ja muut öiset liikkujat ovat ikäänkuin samassa firmassa töissä ja tuntevat toisensa. Itse asiassa tämä on enemmän faktaa kuin fiktiota, koska tuttavamme, joka jakaa Hesaria kyläili meillä viime jouluna punaisiin pukeutuneena. Mitä sitten tapahtuu niille lapsille, jotka eivät ole kilttejä? Niille joulupukki tuo kukkakaalia tai porkkanoita, eikä yhtään lelua. Tai vielä pahempaa – keittoa.

Autuaita ovat ne, jotka uskovat joulupukkiin, koska se on hyvyyteen ja oikeudenmukaisuuteen uskomista. Miksi me emme sitten usko? Koska olemme kadottaneet kyvyn uskoa asioihin, joiden olemassaoloa vastaan on riittävästi järkeviä todisteita. Kuitenkin sen, että näkee seurausten olevan pelkästään hyviä, pitäisi itsessään riittää. Minä haluan uskoa Juha Wuolijoen versioon joulutarinasta, koska se on sekä kertomuksena että toteutuksena täydellinen. Pidän myös ajatuksesta, että lahjojen antaminen on niiden ostamista tärkeämpää.

Ainoa asia mikä tänä jouluna meni kaikkien mielestä sisään sukkana, oli hartaasti odotettu joulupukin vierailu. Harmi, etten ollut juuri silloin kotona. Kaikki muu, joulumenu mukaan lukien, meni reilusti pipariksi. Meillä aikuisilla on kiire ja liikaa kulttuurisidonnaisia ja vuoden suurimman juhlan perinteisiin liittyviä odotuksia, joiden täyttyminen yhtä aikaa on sekä epärealistista että hyödytöntä. Joulurauhaa ei julistettu. Mutta sentään yksi asia meni oikein. Kukaan ei saanut pukilta kukkakaalia eikä porkkanoita.

1 kommentti:

  1. Aikaa taaksepäin matkustaessa muistan ensimmäisen kohtaamiseni joulupukin (pukkien) kanssa - olin silloin ehkä puolitoistavuotias, ja vietin joulua tätini luona. Aattoa tuli sikäläiseen tapaan ilahduttamaan kaksi pukkia: valko- ja mustapartainen. Pissat tuli tälle tytölle pelästyksestä housuun ja paetessani törmäsin joulukuuseen ja rikoin sen hienoimman lasipallon, josta puolestaan palkkioksi tuli luunappi otsaan ja torut päälle. Ei mennyt ihan nappiin joulupukkiin tutustuminen. En ole jälkeenpäinkään suvainnut joulupukkia talossamme ja lapsenne kärsivät kalvavasta kulttuurivajeesta ;)

    VastaaPoista