Aikamatkustajan blogi

Lapsuuden valokuvassa seison mättäikössä serkkutyttöjen keskellä päälläni liian pitkä maripaita. Kaikilla on samat raidalliset. Kun Marimekko esitteli tällä viikolla uuden mallistonsa, ei pulssi kiihtynyt kun mukana vilisi tuttuja raitoja. Marimekko luottaa yhä vain nostalgiaan. Eikä niin monessa plagiaattiskandaalissa rypeneeltä firmalta voi kovin suuria riskinottoja ehkä odottaakaan. Marimekon historia on hukattujen mahdollisuuksien tragedia, mutta ei silti kovin epätyypillinen Suomessa.  Ehkä tarina on mennyt näin. Jo alkuajoista yritykseen pesiytyy omanlaisensa tekemisen kulttuuri, jossa lainataan huoletta sieltä ja täältä. Ennen internetiä siitä ei jäänyt koskaan kiinni. Nuoret suunnittelijat omaksuvat saman toimintamallin päästessään ikonisen brändin piirustuspöytien ääreen. Firma maksaa hyvin siitä, että tuotetaan nostalgista muotokieltä, joka tuoksuu vahvasti 60-luvun aurinkoisilta kesäpäiviltä. Laitetaan pataan vielä syrjäinen pieni markkina-alue ja löyhä suunnittelum

Koska sattui monta kirkasta pilvetöntä yötä, vein lapset seikkailuretkelle tähtitorniin. Kaivopuiston tornihan on itsessään jo nähtävyys, koska se on niin pieni ja sympaattinen. Katsoimme kuitenkin historiallisesta tornista kaukoputkella jättiläisplaneetta Jupiterin raitoja ja neljää uskollista kuuta. Sitten pohdimme miten merenkulkijat ennen suunnistivat vain tähtiä tuijottelemalla. Maailma oli selkeämpi, kun tähtitaivaan tuntemalla kompassi ja navigaattori olivat aina mukana, eikä tarvinnut pelätä että virta loppuu jostakin laitteesta.  Astrologia oli ihan vakavasti otettava tieteenala 1800-luvulle saakka. Se on luultavasti myös vanhin tieteenala. Enää tähtikarttojen tulkintaa ei oteta  oikein vakavasti. On harmillista miten tiede nitistää meiltä pikkuhiljaa kaiken mystiikan ja vanhat uskomukset, fakta kerrallaan. Maailma muuttuu tylsäksi. Jäljelle ei jää mitään selittämätöntä, mistä voisimme aamuun asti väitellä viinilasit kaatuillen. Vai onko horoskoopeissa sittenkin perää?