Pyhän puuron kultti

Tapasin suomalaisen tutun ruokakaupassa vähän ennen joulua. Etsimme molemmat jotain, kadonneita joulutraditioita kai. Hän pohti ettei taida lanttua olla myytävänä. Minä kaipasin maltaita ja pomeranssia. Kumpaakaan ei onnistanut. Ehdotin lantun tilalle bataattia, mutta kaveri pyöritteli vain päätään. Ei se ole sama asia, ei kuulemma yhtään. Perinteitä ei muuteta, kaveri totesi, vaikka asutaankin ulkomailla. Paitsi että jätin mallasleivän tekemättä ja korvasin piparitaikinan pomeranssin sitruunankuorella. Pipareita tuli silti. 

Mutta jos lanttua ei todellakaan ole, alkaako juuri silloin tehdä mieli lanttulaatikkoa, mitä ei muuten olisi edes muistanut ajatella? Meillä joulun perinteisiin on kuulunut aina sekä puuro että tietty rauhallisuus. Riisipuuro syödään kanelisokerin kanssa ja sitä on haudutettu hartaasti maidossa, meillä nykyään kauramaidossa. Puurossa on yksi manteli. Oikeaoppisesti puuro tarjoillaan aattona lounaaksi, mutta tänä vuonna ehdimme joulupuurolle vasta illalla. Puuron keitossakin oli kiire. Suomessa jouluaattona ei koskaan ollut hoppu, odoteltiin pukkia ja iltaa, valmisteltiin ruokia ja käytiin saunassa. Availtiin lahjoja rauhassa koko ilta. Tai siltä se tuntui. 


Romaniassa ohjelmaa on koko ajan, joulurauhasta ei ole tietoakaan. Aattoilta jatkui tänä vuonna aamuyöhön asti, kun päädyimme poliisiporukan kanssa laulamaan colindoja, kiertäen talosta taloon. Hyvien paikallisten tapojen mukaisesti laulajat kutsutaan parin laulun jälkeen sisään (olimme ilmoittaneet tulosta etukäteen) ja tarjotaan ruokaa ja juomia, ennen kaikkea niitä juomia. Viidennen talon jälkeen alkoi jo väsyttää, joten kutsuimme koko porukan meille, jotta pääsimme kohteliaasti jättäytymään kyydistä. Lapset olivat keskenään kotona. Kolmelta aamulla poliisit jatkoivat matkaa. 


En ole tajunnut, että lapset ovat niin kiintyneitä meidän jouluperinteisiimme. Luulin, ettei sillä niin väliä, jos jotain muutetaan. Anopin jouluruoat olivat liian erilaisia. Se on outoa, koska liharuokien ja perinnelaatikoiden menekki on aina ollut muutenkin heikkoa. En tiedä edes mitä lapset kaipasivat. Minusta oli mukavaa kokoontua samaan pöytään isomman perheen kanssa, ihan sama mitä syödään. Joulun rauhallisuus on meillä johtunut vain siitä, ettei omassa perheessäni ollut tapana kokoontua suvun kanssa joulua viettämään. Niinpä meilläkään ei ollut vieraita. 


Meillä on ollut näin vapaus luoda omat traditiomme kaikessa rauhassa. En vain tiennyt että niistä oli tullut pyhiä. Nehän ovat kuitenkin monin tavoin improvisoituja perinteitä, yhdistelmiä kahden kulttuurin tavoista. Kompromisseja, joilla on selvitty juhlapyhien arkisista haasteista. Nyt lapset olivat sitä mieltä, että joulu oli ihan liian erilainen. Verrattuna mihin? Miksi joulun pitäisi aina olla samanlainen? Meidän joulumme ei ole koskaan ollut kovin tavallinen suomalainen joulu. Ei se voi sitä olla täälläkään. Aamuiseen joulukirkkoon tosin ehdimme edelleen, hiukan väsyneinä. Sekin on oma perinteensä. 


Pyhiä traditioita ovat siis: puuro, piirakat, graavilohi, joulumakkara, taatelikakku, marmeladimakeiset, suklaan syöminen, piparitalo, jouluelokuvat ja lahjat. Niistä ei tingitä missään olosuhteissa. Muusta voi ehkä joustaa, mutta mieluummin ei. Valitettavasti siihen, onko maassa lunta vai ei, ei joulupukkikaan voi vaikuttaa. Yksi perinne tosin muuttui tänä vuonna – joulupukkia ei nähty meillä. Se oli nuorimman toive. Kuulemma kaikki mysteerit on kuitenkin jo ratkaistu, eikä satuja tarvitse kertoa. Nyt on vuosi aikaa miettiä mitä mieltä tästä olen. Vaikka olenkin ollut useimmiten poissa kotoa, pukin vierailu on silti ollut osa minunkin jouluani. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Selkä vääränä

Olen lukenut toimitusehdot

Käyttäkää terveinä!