maanantai 28. huhtikuuta 2014

Firman tennareissa

7-vuotiaalla tyttärelläni oli matkakenkinä mustat varsitennarit. Pari tavallisia kenkiä onnistui kuitenkin aiheuttamaan myrskyn vesilasissa. Kun tennarit ovat kuuminta muotia myös Romaniassa oli isompi serkkutyttö jopa itkenyt omia halpistennareitaan. Kuulemma jo tarhaikäiset katsovat niskalapuista minkä merkkisissä vaatteissa luokkakaverit kulkevat ja hyväksyvät tai pilkkaavat sitten asiantuntemuksella niitä, joilla ei ole “firman vaatteita”. Tyttären tennarit sattuivat olemaan Converset

Minut tämä muotimaterialismi yllätti kovuudellaan. Kuulin kaikista episodin käänteistä vasta kotimatkalla. Pakkomielle merkkivaatteisiin ei ehkä tule ihan tyhjästä – epäilen lasten vanhemmilla olevan merkittävä osuutensa. Ja yleisesti elintason nousulla. Olin elänyt iloisesti siinä uskossa, että suuri osa romanialaisista kulkee edelleen ihan tyytyväisinä Kiinasta tai Turkista tuodussa torimuodissa. Niissä vaatteissa, joissa lukee Take First Happy Cool tai Elvis Sporting Deluxe kuten lahjaksi saamassani paidassa. Se ei ole ainakaan koko totuus enää. 

Kuvaavaa tarinassa on se, että minä olin meidän perheestä ainoa, joka tiesi lapsellamme olevan New Yorkista ostetut Conversen tennarit, koska olin saanut ne työkaveriltani käytettyinä. Epäonnen tennareiden takia meitä pidetään nyt ilman omaa ansiotamme trenditietoisina ja varakkaina sukulaisina, jotka shoppaavat ulkomailta viimeistä muotia pienille lapsillekin. Skandaali herätti siksikin paljon hämmennystä. Sitä paitsi 7-vuotiaskin tietää nyt, että hänellä on erityisen halutut tennarit. Ei olisi ollut niin väliksi. 

Yleinen trendi kuluttamisessa on länsimaissa jo pidemmän aikaa ollut laadun arvostaminen määrän kustannuksella. Vähemmän mutta parempaa. Tavaraa ei arvosteta enää, vaan sitä miten käytämme aikaa. Romaniassa on kuitenkin toisin: mitä enemmän tavaraa, sitä parempi elämä. Kun suuri enemmistö ei ole oikein saanut laadusta koskaan tolkkua ja tuontitavaraa sekä rahaa on ollut niukasti, on määrä usemmille yhä ymmärrettävämpi statusmittari. Se näkyy muuallakin kuin pääsiäispöydässä. 

Tärkein elintason todiste on tietysti oma talo. Kaikki romanialaiset haluavat rakentaa komean talon – isomman kuin naapurilla – eikä silloin järki tai kohtuus rajoita suunnitelmia. Kunnon “villassa” on vähintään viisi makuuhuonetta ja kolme kerrosta. Jos rakentaisi pienen talon, sosiaalisissa suhteissa ei otettaisi enää vakavasti. Kun kerran alkuun päästään taloista tehdään niin suuria, ettei niitä ole varaa lämmittää ja rakentaminen vie monesti toistakymmentä vuotta. Niin kauan, että lapset ovat ehtineet muuttaa jo kotoa, ennenkuin kaikki lastenhuoneet on saatu valmiiksi. 

Rakentaminen on hidasta myös siksi, että kaiken pitää olla uutta ja kiiltävää. Rakennusmateriaaleja kuljetellaan vaikka toiselta puolelta Eurooppaa. Marmorijäljitelmää ja kultaisia ovenkahvoja ei ole koskaan liikaa. Vaimon siskon perhe asui kolmen lapsensa kanssa isoäidin kaksiossa alivuokralaisina puolitoista vuotta rakentaessaan omaa unelmataloaan muuttokuntoon. Yksi kerros on vieläkin tekemättä, mutta pihaan oli noussut komea grillikatos, jossa on enemmän mukavuuksia kuin suomalaisella kesämökillä keskimäärin. Mukava se on, mutta pieni ei tosiaan ole kaunista. 

Määrä ja laatukin kohtaavat jossain vaiheessa samalla janalla. Kun kukkuraisten grillilihavatien äärellä on kumottu kotitekoista viiniä kahden litran muovipulloista riittävän kauan, ei laadulla ole enää niin väliä. Muovimukit voi myös huoletta täyttää piripintaan, kuten Romaniassa on tapana. Riippumatta siitä, onko pullossa viskiä, vodkaa, konjakkia vai viiniä. Jos lasin jättäisi vajaaksi, joku voisi ajatella ettei isännällä ole varaa tarjota enempää. 

2 kommenttia:

  1. http://viasamsung.blogspot.com/2014/04/haaste.html sinulle on haaste blogissani!

    VastaaPoista
  2. jep tästä olen saanut kuulla.... ja keskeneräisiä taloja näkyi paljon :)

    VastaaPoista