Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2014.

Joulubanaani

Kuva
Köyhää joulua! Emme saaneet pukilta selfie-tikkua, höyrysilitintä, popcorn-konetta, aktiivisuusranneketta, ikkunanpesurobottia, radio-ohjattavaa helikopteria, jalkahierontalaitetta, suklaata ampuvaa leikkipyssyä emmekä yhtään korvavaloakaan. Lasten pettymykseksi myöskään tablettia tai konsolipeliä ei paketeista paljastunut. Itse ostin ensimmäistä kertaa käytettyjä lahjoja tietämättä, että se onkin uusin trendi. Paketteihin päätyi kirjoja, jotka näyttivät siltä, ettei niitä ollut kukaan viitsinyt avata. En tiedä vastaanottajista, mutta lahjojen ostajalla oli hauskaa.  Kaksi kirjaa tosin jäi käsiin. Marxilais-leniniläisen filosofian perusteet ja Eniten vituttaa kaikki. Kummallekaan en lopulta keksinyt sopivaa vastaanottajaa, mikä ei ole kirjojen vika. Ihmettelin myös miten paljon lahjoja pitää olla, jotta joulu olisi onnistunut. Muistan itse laskeneeni lapsena paketit. Ilmeisesti meillä oli siskon kanssa siitäkin asiasta kisa. Jos kokonaisluku jäi alle kolmenkymmenen oli laiha vuo

Luovuusvaje

Kuva
Luovuus on kova juttu. Elämme luovassa taloudessa. Ihannoimme innovaatioita, digitaalisia palvelukonsepteja, strategista kumppanuutta, brändäystä ja hehkutamme ennakkoluulottomia uusia ajatusmalleja, joiden hautomisessa meidän väitetään olevan maailman huippuja.  Samaan aikaan maa hukkuu ongelmiin, joista pienimpänä ei tunnu olevan turvattomuuden tunne suuren ja arvaamattoman naapurin kainalossa. Silti meille vain jankataan samaa diplomatiaa ja idänsuhteiden osaamista. Nyt kaivataan selvästikin uusia innovaatioita tai muuten meille käy vielä huonosti.  Veli venäläinen roudaa rautaa rajalle minkä ehtii ja agentti P kiusaa kaikkia naapureitaan. Meillä heilutetaan sateenkaarilippua ja tviittaillaan.  Tässä siis muutama konkreettinen ehdotus uudeksi luovaksi turvallisuuspolitiikan strategiaksi. Ettei taas väitetä jälkiviisaasti, että "ei meillä ollut vaihtoehtoja". On niitä, olkaapa hyvä. A. Muodostetaan valtioliitto Viron kanssa. Suomi ei pääse enää Naton jäs

Uurnissa tavataan

Kuva
Romaniassa äänestettiin reilu viikko sitten. Maassa on vähän yli 20 miljoonaa asukasta. Neljätoista heistä halusi presidentiksi. Kun voittajaa ei suoralla enemmistöllä löytynyt, edessä on toinen kierros. Nyt sunnuntaina kohtaavat sosiaalidemokraattien (PSD) Victor Ponta, joka on myös istuva pääministeri ja Liberaalien (PNL) Klaus Iohannis, joka kuuluu Romanian saksankieliseen ja luterilaiseen vähemmistöön. Kuulostaa tavalliselta demokraattiselta presidentinvaalilta tähän saakka, mutta kävi niin hassusti, etteivät kaikki ulkomailla asuvat romanialaiset päässeetkään äänestämään.  Aikaa oli vain yksi sunnuntai. Ennakkoäänestystä ei jostakin syystä tunneta. Vaalilautakunta oli keksinyt lisäksi uuden monimutkaisen lomakkeen, joka piti täyttää ennen äänestämistä – vaalivilpin estämiseksi, kuinkas muuten. Suurlähetystö Helsingissä kuulemma oli pahoitellut sateessa jonottaville kansalaisille, että heillä on vain kaksi leimasinta. Mahtoiko kyniä ja lomakkeita olla tarpeeksi? Aikaa kulu

Olen lukenut toimitusehdot

Kuva
Onneksi olkoon! Olet siis hankkinut itsellesi ulkomaalaisen puolison. Ja olette sitten muuttaneet Suomeen, kun jossakin on pakko asua. Puoliso ei osaa suomea? No, kukapa osaisi. Hän haluaa kuitenkin kokea tämän eksoottisen maan, jossa kukaan hänen ystävistään ei ole edes käynyt. Niinpä olette tehneet ikäänkuin yhteisen päätöksen. Suomeen ei muuteta ilmaston, verotuksen, eikä kuuluisan vieraanvaraisuuden houkuttelemina. Tänne muutetaan vain äärimmäisessä hädässä, työn pakottamana tai rakkaudesta. Järkeviä syitä muuttamiseen ei ole, ei teillä eikä meilläkään, eikä rakkautta lasketa niihin.  Ulkomaalaisen kannattaa alussa antaa ihan rauhassa totutella uuteen kotimaahansa. Älä neuvo liikaa, älä tuputa omia käsityksiäsi, koska niitä ei kuitenkaan uskota. Anna mieluummin hänen toikkaroida kaupungilla, eksyä vääriin paikkoihin, pujotella itse byrokratian viidakoissa ja tavata kummallisia ihmisiä. Kommelluksista riittää koko perheelle naurunaiheita vuosiksi eteenpäin. Voit tarvittaessa

Kiva kivaa vastaan

Kuva
Sattuipa niin, että vanhemmat tapasivat kesällä entisen oppikoulun opettajansa. Kuten ikäihmisillä on tapana, he muistelivat vanhoja aikoja ja isä tuli kysyneeksi opettajalta mitä mieltä tämä on nykypäivän koulukurista. Opettaja kertoi esimerkin. Hän oli puhumassa kerran salilliselle oppilaita ja jostain kuului ylimääräistä pulinaa. Niinpä opettaja oli keskeyttänyt puheensa ja nostanut sormensa pystyyn. Koko sali hiljeni, koska sellainen oli opettajan auktoriteetti siihen aikaan. Muistan omasta kouluajastanikin, että monia opettajia pelättiin ja rehtoria vielä enemmän. Ajat ovat kuitenkin muuttuneet. Yhtenä päivänä ekaluokkalaisemme tuli itkien koulusta ja kertoi saaneensa vähän höykytystä. Asiaa päädyttiin selvittelemään kovakouraisen luokkakaverin vanhempien kanssa. Keskustelua seuranneessa viestissä he totesivat, ettei heidän poikansa muista mitään tapahtuneen. Ehkä syyllinen onkin ollut joku muu, he epäilivät. Jos kuitenkin, kaikesta huolimatta, asialla oli heidän poikansa,

Komiikan autonominen tasavalta

Kuva
Myönnän syyllisyyteni. Olen katsonut televisiosta kovasti parjattua Vain elämää -ohjelmaa, niin juuri sitä jossa kyynelehditään ruokapöydässä kun toiset laulavat. Olen näyttänyt sitä myös lapsilleni, vaikka he eivät ymmärräkään miksi aikuiset itkevät. Formaatti voi olla melodramaattinen ja korni, mutta tunteet ovat sittenkin aitoja. Kyllä, siinä koetaan aitoa empatiaa ja joukko ihmisiä oppii tuntemaan toisensa, ja samalla yleisö saa tutustua heihin. Ja lauletaan. Se koskettaa, siinä ei voi olla mitään pahaa. Ei, en ole itkenyt sitä katsoessani, mutta eihän sitä vielä tiedä.  On äärettömän arvokasta, jos ympärillä on ihmisiä, joihin voi luottaa ja jotka ovat samalla puolella ja samassa pöydässä. Parhaassa tapauksessa on jopa niin, että niiden ihmisten ansiosta voi tuntea olevansa paljon hauskempi, viisaampi ja kauniimpi kuin onkaan. Työelämän valintojakaan ei pitäisi tehdä sen perusteella, missä saa parasta palkkaa, vaan sen mukaan minkälaisten ihmisten kanssa voi viettää aika

Kiireettömyyden kantapää

Kuva
Ei ole kiire. Ja vaikka välillä tuntuisikin siltä, että on, tuskin  sitä kehtaisi sanoa. Ihminen saa olla kiireinen vain jos tekee töitä. Jos tekee tärkeitä töitä, kuuluukin olla kiireinen, muutenhan se ei vaikuttaisi lainkaan tärkeältä. Mutta kun en enää tee oikeita töitä, olen huomannut hämmentävän nopeasti ettei terve sielu työtä kaipaa. Ei se kaipaa kiirettä eikä tärkeältä kuulostavia tapaamisia, matkoja, titteleitä tai kokousmuistioitakaan. Se lepää oikein mielellään. Kun nyt on tällainen aikakin.  Uusi aika on ollut merkillinen tuttavuus. Se on kuin valuutta, jonka arvo on yhdessä yössä romahtanut. Taskut ovat täynnä seteleitä, joilla ei saa mitään. Ei ole mitään syytä hakea nopeinta reittiä perille tai kävellä vaihdikkaasti.  Miksi tehdä tänään se, minkä voi yhtä hyvin jättää tekemättä huomennakin.  Se on vapauttava, huumaava tunne. Ei tarvitse priorisoida. Voi pysähtyä, katsella ja kuunnella, olla jouten. Voi tuijotella muita ihmisiä, jotka juoksevat kello kaulassa k

Sukkaillaan

Kuva
Amerikkalainen serkun mies vieraili vaimoni siskon kotona Romaniassa kesällä. Leppoisasti hän asteli sisälle kengät jalassa, oli kuin kotonaan. Tiedoksi lukijoille, että Romaniassa riisutaan kengät ovella niin kuin meilläkin. Vastineeksi tuputetaan, kuten kaikkialla Itä-Euroopassa, sisätossuja tai rantasandaaleja. Ja tiedoksi niille, jotka aikovat vierailla vaimoni siskon luona, että hän suhtautuu siisteyteen erityisen tiukkapipoisesti. Vierailu synnytti siis kauhua, traumoja ja laskimotukoksia. Lattioita kuurataan varmasti vieläkin.  En ole koskaan ymmärtänyt miksi amerikkalaiset ja yleensä englanninkielisistä maista tulevat kävelevät sisällä kengät jalassa. Irlannissakin se oli täysin normaalia. Paikalliset tulivat keittiön ovesta, pihan puolelta sisään kengät jalassa ja poistuivat samaa tietä. Meitä huvitti ja kauhistutti loputtomasti katsoa miten he loikkivat kuraisilla kengillä kokolattiamattoja pitkin yläkertaan ja asettelivat  sneakersinsä yöksi ikkunan ulkopuolelle tuu

Myönteismyrkkyä

Kuva
Jo alkukesästä meille tunki kesäkylään isoja mustia koppakuoriaisia. Niitä möngersi alakerran vierashuoneen sohvan takaa ja yläkerran makuuhuoneen ylänurkista. Viikon verran vieraita katseltuani hain kaupasta pullon Raidia. Kuoriaispopulaatio hiljeni kerrasta, mutta hyönteismyrkky herätti rakkaiden lapsuusmuistojen metamorfoosin. En tarkkaan tiedä mitä mieleen tulvahti, mutta tuoksut eivät koskaan unohdu. Pistävän turvallinen Raidin tuoksu on koteloitunut pysyvästi tajuntaan. Siitä tuli mieleen kesä ja ötökät, jossain kaukana toisessa ajassa.   Meteorologi Asko Hutila määritteli kesän perusteella ilmastomme kaoottiseksi ja arvaamattomaksi. Vaikka tilastollisesti päästiinkin ääri-ilmiöiden kanssa tekemisiin, on meillä todellisuudessa aika tasainen ja turvallinen ilmasto. Kaoottinen ja arvaamaton tarkoittaa minusta sitä, että tehdään kolme lasta ja sitten lasketaan ne ilman kenkiä ulos koko kesäksi. Sen jälkeen vanhemmat voivat rentoutua terassilla pakastepussi ja laastaripaket

Das elämä

Kuva
Viime matkalla Romaniassa päädyin pitkän junamatkan aikana juttelemaan ystävällisen vanhan herran kanssa. Tämä kovin nuhjuisen näköinen, mutta herttainen vanhus kertoi olevansa 86-vuotias ja menevänsä pääkaupunkiin myymään puusta veistämiään ikoneita. Ja pitävänsä kovasti lapsista. Sitten hän totesi muina miehinä, kaivaessaan virttyneestä kassistaan ikonia näytettäväksi, viettäneensä nuorempana 25 vuotta vankilassa. En ollut ihan varma, olinko kuullut oikein. Ihan niin kuin Mandela . Epäilin, haluaako vanhus muistella sellaista kokemusta. Hän kertoi oikein mielellään.  Elettiin vuotta 1945. Kommunistit olivat ottaneet vallan. Sotilaat tulivat kotiin pidättämään perheen isää, joka oli kuulunut oikeistolaisiin legioonalaisiin. 17-vuotias Silviu hyökkäsi isäänsä puolustaakseen sotilaiden kimppuun ja sattui puhkaisemaan silmän yhdeltä. Niinpä sekä isä että poika lähtivät vankilaan. Isä kituutti hengissä neljä vuotta, poika istui kaikissa mahdollisissa pakkotyölaitoksissa nel

Eksynyt käännöksessä

Kuva
Lasten kieli on rikasta. Ainakin kouluikään asti he ovat aktiivisesti kehittäneet omia sanojaan ja ilmaisujaan ja monet niistä ovat juurtuneet perheen arkikieleen. Meillä nuhastutaan , ollaan suuttusia tai surutetaan , ollaan tärkeellisiä , saksataan . Autossa pahaolottaa ja hanhet lentävät nippuna. Tukka on pökkyräinen . Kesällä tulee sattumajälkiä ja mökillä tarvitaan hyttyslyömätintä . Toissapäivä oli ylieilen . Etana on liimakas . Oikein kohteliaasti pyydetään voisisitko .  Meillä on siis kaksikielinen perhe, puhumme suomea ja romaniaa , yhdessä ja erikseen. Olen vasta nyt tullut ajatelleeksi, että iso osa lasten kielenkäytön rikkaudesta juontuukin kenties kaksikielisyydestä. Eri kielellähän ei vain sanota, vaan myös ajatellaan eri tavalla. Osa hassuista ilmaisuista tulee suorista käännöksistä, kuten maalin antaminen. Osa taas monimutkaisemman ajatuskuvion tuloksena. Monia ei pysty jäljittämäänkään. Kaikki ne kuitenkin stimuloivat sekä keksijän että kuulijan mielikuvitu

Neuvojen valtakunta

Kuva
Isä jakoi säästeliäästi neuvoja tietäen, että ne menevät kuitenkin huonosti perille. Ehkä siitä oli se hyöty, että muistan ne mitkä sain. “Koeta tulla toimeen kaikkien kanssa.” Olen koettanut, mutta epäonnistunut usein. “Älä liity mihinkään seuraan, joka sulkee oven johonkin toiseen.” Sitäkään en ole onnistunut noudattamaan, mutta ainahan seuroista voi erota. “Älä mieti liikaa.” Oikein hyvä neuvo. Monta hyvää ideaa on jäänyt toteuttamatta turhan jahkailun ja saamattomuuden takia.  Isä oli koko työuransa toimittaja, eikä siihen aikaan tarvinnut käydä koulua tullakseen journalistiksi. Työ ja kollegat neuvoivat. Eikä vapaa-aikaa tunnettu. Kaikki opit ovat olleet epäilemättä oman elämänkokemuksen ja erityisesti työn kautta hankittuja. Isällä oli tapana sanoa ironisesti myös, että “kaikki mikä lukee lehdessä on totta, varsinkin jos sen on itse sinne kirjoittanut" . Eli ajattele itse. Ja tarkista tiedot.  Elämänopit kuulostavatkin itse asiassa aika lailla suoraan journali

Selkä vääränä

Kuva
Selkä alkoi kiukutella taas vuoden vaihteessa. Näitä on tullut ja mennyt aina muutaman vuoden välein. Ajattelin jumiutumisen johtuvan työasennosta ja työpaikan vaihdoksesta tai vääränlaisesta liikunnasta. Vaihtelin tuoleja, vääntelin ja kääntelin. Lopulta vihlova kipu äityi niin pahaksi, että kävelin koko ajan vinossa ja oli vaikea ajaa autoa. Olen hoidattanut eriasteisia selkäkipuja milloin osteopaatilla, fysioterapiassa, kuntosalilla, kantamalla rinkkaa, syömällä kipulääkkeitä ja vaihtamalla työtuoleja. Niin ovat tehneet monet muutkin suomalaiset, kuten sunnuntain Hesarin jutussa todettiin.  Menin käymään tutulla hierojalla, joka kuunteli rauhallisesti valitusvirteni loppuun ja ilmoitti kokeilevansa minuun kraniosakraalihoitoa, mihin suostuin, koska kauniille naiselle ei koskaan voi sanoa ei. Sitten makasin hoitopöydällä selälläni erittäin väsyneenä ja erittäin skeptisenä. “Oletko viihtynyt töissä” , hieroja kysyi kuin ohimennen. Tunnin rentoutusterapia oli kummallinen ja d

Ihmisten eläintarhassa

Kuva
Hyvät kaupungin päättäjät. Löysin sanomalehdestä työpaikkailmoituksenne , koskien avoinna olevaa eläintarhan johtajan vakanssia. Haluaisin kovasti tulla valituksi tähän maassamme ainutlaatuiseen ja siksikin kiehtovaan virkaan. Olen vieraillut Korkeasaaressa lukemattomia kertoja lapsesta asti ja viihtynyt muutenkin eläinten kanssa. Meillä oli kotona kolme koiraa. Olen myös aina pitänyt kovasti saarista, tosin enemmän trooppisista.  Kelpoisuusvaatimuksena edellytetään ylempää korkeakoulututkintoa ja kokemusta hallinto- ja johtamistehtävissä. Mitään näistä minulla ei valitettavasti oikein ole, mutta nautin uusista haasteista. Korkeakoulututkinnon voin toki hankkia myös työnohessa opiskellen tai sopivasta ulkomaisesta oppilaitoksesta vaikka ostamalla, jos tämä katsotaan virantoimituksen kannalta välttämättömäksi.  Olen puurtanut valtaosan työvuosistani mainostoimistoissa, mikä omalta osaltaan antaa varmasti paljonkin valmiuksia tähän tehtävään ja kompensoi ehkäpä pätevyysvaati

Firman tennareissa

Kuva
7-vuotiaalla tyttärelläni oli matkakenkinä mustat varsitennarit. Pari tavallisia kenkiä onnistui kuitenkin aiheuttamaan myrskyn vesilasissa. Kun tennarit ovat kuuminta muotia myös Romaniassa oli isompi serkkutyttö jopa itkenyt omia halpistennareitaan. Kuulemma jo tarhaikäiset katsovat niskalapuista minkä merkkisissä vaatteissa luokkakaverit kulkevat ja hyväksyvät tai pilkkaavat sitten asiantuntemuksella niitä, joilla ei ole “firman vaatteita” . Tyttären tennarit sattuivat olemaan Converset .  Minut tämä muotimaterialismi yllätti kovuudellaan. Kuulin kaikista episodin käänteistä vasta kotimatkalla. Pakkomielle merkkivaatteisiin ei ehkä tule ihan tyhjästä – epäilen lasten vanhemmilla olevan merkittävä osuutensa. Ja yleisesti elintason nousulla. Olin elänyt iloisesti siinä uskossa, että suuri osa romanialaisista kulkee edelleen ihan tyytyväisinä Kiinasta tai Turkista tuodussa torimuodissa. Niissä vaatteissa, joissa lukee Take First Happy Cool tai Elvis Sporting Deluxe kuten lah

Irlantilainen testamentti

Kuva
Ensimmäisen vuoden odotin näkeväni horisontissa vuorten silhuetteja, jossakin usvan takana. Aina kun oli hämärää, kun taivaanrantaan kerääntyi sopivia pilvimuodostelmia, kuvittelin, että he ovat siellä. Kai tunteakseni oloni kotoisaksi tässä harmaassa ja tasaisessa maassa, jossa ihmiset ovat yhtä tasaisia kuin maisemakin. On kulunut seitsemän vuotta siitä, kun muutimme Dublinin vuorten keskeltä takaisin Suomeen.  En tiedä miksi kaikkein eniten kaipaan niitä vuoria. Vuorten lisäksi olen kaivannut sitä, että vieraat ihmiset voivat tulla juttelemaan ilman, että on erityistä asiaa. Olen kaivannut pirullista, irlantilaista huumorintajua, joka vaatii ehdottomasti, ettei kukaan ota itseään liian vakavasti. Kipeää on tehnyt myös irlantilaisen aksentin menetys, jolle en ole voinut mitään. Kerran vuodessa ikävöin irlantilaista verojärjestelmää. En ole muistanut lähettää verottajalle edes joulukorttia.  Viime vuoden aikana Irlantilaisia muutti maasta 250 henkeä päivässä. Olen ihan

Perintöhevonen

Kuva
Strateginen valinta tehdään laskiaisen aikaan mantelimassan ja vadelmahillon välillä. Jotkut ovat keksineet ratkaista ongelman laittamalla pullan väliin molempia, mikä taas aiheuttaa omat pulmansa. Jos lapsille opettaa, että voi saada kaiken mitä haluaa, heistä saattaa kasvaa pieniä putineita , joilta puuttuu suhteellisuudentaju ja kyky empatiaan. Ei sillä tavalla elämästä mitään tule. Lapsilta puuttuu muutenkin käsitys kohtuullisuudesta. Jokaisilla synttäreillä on vähintään yksi, joka lastaa lautasen täyteen herkkuja, pystymättä syömään niistä puoliakaan. Meillä syötiin siis pullat mantelimassalla ja pullien jälkeen loput massat suoraan paketista. Hyvää oli. Viikonloppuna juhlittiin myös kevään tuloa. Tämä johtui ensisijaisesti romanialaisesta perinteestä antaa maaliskuun ensimmäisenä lahjaksi värikkäitä martisoareja rintapieleen kiinnitettäväksi, kevään merkiksi. Saamme näitä hellyttäviä muovikoruja aina postissa. Poikkeuksellisesti myös sää suosi kevään juhlaa. Ensim

Olibaanien armoilla

Kuva
Olen allerginen. Ongelma ei ole niinkään allergia itse vaan se, etten tiedä mille olen allerginen. Samanlaisia oireita on ilmennyt useamman kerran. Ensimmäisen kerran luulin, jonkun polttavan tupakkaa sisällä kun nenässä tuntui tukehduttava savun haju. Toisella kerralla tunnistin tutun oireen ja aloin epäillä jonkinlaista ärsytystä hengitysteissä, koska kukaan ei edelleenkään polttanut. Nenä oli tukkoinen ja hajuaisti jotenkin turtunut. Oireet kestivät pari päivää.  Sitten ajattelin, että sen täytyy liittyä johonkin ruokaan.  Ensimmäisellä kerralla olin syönyt pizzan, jossa oli listan mukaan kananmunaa, tonnikalaa ja parsaa. Toisella kertaa olin syönyt mustajuurikeittoa. Mustajuuri kuulosti sopivan epäilyttävältä syylliseltä. Olisiko pizzassa käytetty parsan sijaan mustajuurta. Haa! Menin ravintolaan kysymään, mutta tarjoilija vakuutti keittiössä olevan vain italialaisia, jotka eivät taatusti tiedä mikä on mustajuuri. Seuraavan kerran oireita tuli texmex-piirakasta. Sitte