perjantai 18. lokakuuta 2013

Occamilainen parturi


Tilasin lasten koulukuvia. Ensin piti rekisteröityä kuvafirman nettisivulla. Syötin annetun kuvauskoodin ja sain nähdä otetut kuvat. Klikkaamalla kuvaa sain valittavaksi 14 erilaista kategoriaa, joista saatoin tilata kuvia. Tai avaimenperiä, hiirimattoja, mukeja tai vaikka tauluja. Tunnin kuluttua ostoskori näytti saldoksi yli 80 euroa. Eiväthän kuvat ennen olleet näin kalliita. Toisen lapsen potretit oli tietysti ottanut eri kuvaaja, joten piti kirjautua toiseen järjestelmään ja opetella sen toimintalogiikka. Valittuani lopulta parhaat kuvat, ostoskori olikin tyhjä ja piti kirjautua uudestaan sisään. 

Siinä vaiheessa menetin hermoni. Ennen kuvat tulivat postissa ja ne sai palauttaa, jos ei tykännyt. Se ei millään voinut viedä puoltatoista tuntia. Nyt yhtään uutta harrastustakaan ei voi aloittaa joutumatta johonkin järjestelmään, johon tarvitaan käyttäjätunnus ja salasana. Ne pitäisi muistaa tai ainakin muistaa mihin ne on laittanut talteen. Perhanan informaatioyhteiskunta, kun mikään ei enää ole yksinkertaista. Entä jos en halua yhtään uutta käyttäjätunnusta. Onko mielipidettäni kysytty? Kerron silti. 

Tiedän kyllä miten tässä on käynyt: tuotetta on haluttu kehittää asiakasystävällisemmäksi. On lisätty valinnan mahdollisuuksia ja säästetty paperia ja postikuluja. Sinänsä ihan oikein. Joku on myynyt valmiin järjestelmän ja hyvät perustelut. Mutta kukaan ei ole kysynyt haluanko käyttää kuvien tilaamiseen puolitoista tuntia niin kallisarvoista vapaa-aikaani. Minä arvostan helppoutta, en sitä, että saan tehdä loputtomasti henkilökohtaisia valintoja. Ihminen on tutkitusti onnellisempi, kun valinnanmahdollisuuksia on vähemmän. Ja vähemmän kiireinen. 

Teknologiasta on tullut mörkö, joka syö kaiken ajan ja energian, vaikka sen piti vain helpottaa elämää. Tuhlaamme muistikapasiteettia opettelemalla tunnuksia ja salasanoja. Yhtä kehittävää olisi kirjoittaa muistiin ohiajavien autojen rekkareita. Pahimpia labyrintteja ovat julkishallinnon palvelut, joiden rakentaminen on maksanut miljoonia. Informaatioarkkitehtuurin suunnittelijat pitäisi viedä pakkohoitoon. Minulle riittäisi selkokielinen, yksinkertainen versio, jossa on isoa tekstiä ja vähän häiriötekijöitä. Ei, en halua personoida etusivua omalla taustatekstuurilla. Haluan, että suunnittelija valitsee, se on hänen työtään. 

Lopulta on kyse samasta ongelmasta kuin itsepalvelussa. Me olemme rakentaneet yhteiskunnan, jossa jokainen opettelee jonkun toisen työn, ikäänkuin se ei olisi mikään vaiva. Olen talonmies, ompelija, putkimies, opas, lipunmyyjä, pankkineiti, lastenhoitaja, puutarhuri ja kirjanpitäjä aina tarpeen mukaan. Me maksamme siitä, että olemme ulkoistaneet toisten työt itsellemme. Jos olisi varaa, antaisin kernaasti jonkun muun silittää ja valita vaatteeni aamuisin ja miettiä viikon ruokalistan ja tehdä valmiit voileivät. En ole laiska, minulla vain olisi paljon muutakin tekemistä. 

Kun joka firmassa yksi tekee monen ihmisen työt, selitykseksi tarjotaan aina säästöä. Miten me säästämme aikaa sillä, että jokainen tekee jotain mitä ei osaa? Todellisuudessa aiheutamme ylimääräisiä kuluja tekemällä asiat huonosti tai väärin ja joudumme korjailemaan virheitä. Jokainen oman toimen ohella tehty työtehtävä vie työtä joltakin toiselta. Teollisuustyötä on pari sataa vuotta pyritty automatisoimaan. Sama ideologia ojentaa lonkeroitaan kaikkeen. Pian minkä tahansa työn saattaa viedä robotti, pystyy se siihen tai ei. Riittää, että se tuo jonkun mielestä laskennallista säästöä. Kuinka kauan vielä menee ennenkuin ihmiset syövät ravintolassa, jonka annokset on valmistanut robotti? Sitäkin tullaan nimittämään kehitykseksi. 

Nyt olen kaiken muun lisäksi myös parturi. Ostin oman leikkurin ja ajoin tukan lyhyeksi. Kiitos vain huonosta palvelusta kaikille niille kalliille partureille, joissa jouduin istumaan. Robottikin olisi leikannut tukkani paremmin. Olen nyt vienyt partureilta työn. Säästän siinä aikaa, rahaa ja hermoja. Olen itsepalveluyhteiskunnan tuote ja palvelen itse itseäni. Sitäpaitsi meille sanotaan aina, että palvelua kyllä saa, mutta siitä pitää sitten maksaa. Jos ei sillä rahalla, mitä parturikäynti Suomessa maksaa, saa palvelua samaan hintaan, enempään ei valitettavasti ole varaa. 

Fransiskaaniveli Vilhelm Occamilainen oivalsi jo useampi vuosisata sitten, että yksinkertainen on parempi kuin monimutkainen. Occamilaisen logiikan mukaan keskenään kilpailevista teorioista tulisi valita aina yksinkertaisin. Kaikki eivät kuitenkaan ole tätä periaatetta vielä sisäistäneet. Eikä Vilhelmin aikaankaan täysin ymmärretty minimalismin logiikkaa, koska paavi syytti tätä harhaoppisuudesta. Heti kun kaikki kyttyräselkäiset käyttöliittymien rakentelijat pakotetaan tutustumaan occamilaiseen ajatteluun, maailmasta tulee paljon parempi paikka.