torstai 26. syyskuuta 2013

Eeloppiainen

Kun ihmiset eivät enää kuulu yhteisöihin, on maailmasta tullut turvattoman tuntuinen paikka. Ei ole sitä kyläyhteisöä, ei kirkkokansaa eikä yhteiskuntaluokkaa yhdistävää tehdasta, jonka patruuna rakentaisi kyläläisille seurantalon. Nykyihminen ei kuulu mihinkään ja sitä puutetta paikatakseen hakee samanmielisyyden tunnetta brändeistä. Yhteisö syntyy tuotemerkin ympärille, sitä palvotaan ja uskoa tunnustetaan julkisesti työpaikkojen kahvipöydissä palvonnan kohdetta sormeillen. Yhteisö ei ole liian sitova, mutta se antaa silti tunteen kuulumisesta johonkin. 

Ehkä siksi Nokian myyminen viiltää suomalaisia niin syvältä. Taskussa väräjävä matkapuhelin on ollut symboli sille, että pieni maa voi nousta korkeimmalle korokkeelle teknologiaosaamisen ja insinööritaidon olympialaisissa ja näyttää niitä närhen näppäimiä koko maailmalle. Nokian menestys on tehnyt meistä kaikista maailmanmestareita, ihan jokaisesta. Nyt sukukalleudet, perintötila ja isoisän olkihattu on myyty kiittämättömille huijareille, imperialismin kätyreille, jotka viekkaudella ja vääryydellä ovat vieneet Suomi-neidon kaikkein rakkaimman. 

Nokian myymisellä voi kuitenkin olla myös positiivisia kansanterveydellisiä vaikutuksia. Mikäänhän ei yhdistä ihmisiä niin liimakkaasti kuin yhteinen vihollinen. Nyt meillä on uusi pahuuden ja ahneuden ruumiillistuma ja kun se on vielä ulkomaalainen ja pieni, voimme tuupata kaiken pahan olon Eelopin pikkutakin taskuun ja lähettää Kanadaan tai minne se nyt ikinä meneekään. Vieköön mukanaan. Ei tappiollista liiketoimintaa enää olisi pelastanut edes sen liittäminen Unescon maailmanperintöluetteloon. Ja onhan Nokia yhä kaupunki. Siellä se on kartalla vesikriisin ja Tampereen välissä. 

Ja nyt kun susi on ajettu metsään, voidaan siirtyä olennaisempien asioiden pariin eli juhlapyhiin. Kun meillä veronmaksajiksikin kutsutuilla maaorjilla ei ole enää mitään muuta mitä valtiovalta voisi ottaa, on keksitty viedä arkipyhät, ne viimeiset yhteiset ja ylimääräiset vapaapäivät rikkomasta tuotteliasta työviikkoa. Miksi tyrkkiä paria vapaapäivää kun voidaan samalla höykyttää kalenteria oikein kunnolla?

Ehdotan radikaaleja saneeraustoimia: pyhien pakkoliitoksia. Jos juhlapyhät eivät muilla kannustimilla tunnu liikkuvan, liitetään ne toisiinsa. Maallistunut kansa ei kuitenkaan muista enää miksi niitä kaikkia vietetään ja oliko Halloween Kainin vai Abelin veli. Loppiainen, helatorstai ja helluntai voidaan huoletta liittää pääsiäiseen. Loput kirkkovuoden muinaisreliikit lykätään joulun kainaloon tai juhannuksen mukana veneeseen. Vappuun ei kosketa pitkällä cocktail-tikullakaan, koska korkeammat voimat Hakaniemessä voisivat siitä suuttua. 

Mutta markkinahenkisesti voisi kalenterissa vapautuneita juhlapäivien paikkoja myydä eniten tarjoavalle yritykselle samaan tapaan kuin urheiluhalleja sponsoreille. Miten olisi Angrybirdsday vaikka pyhäinpäivän tilalla? Haluaisikohan Microsoft tai vaikka Samsung ostaa loppiaisen? Kyllä me myymme, sovitaan vain hinnasta ja allekirjoitusbonuksista. Eikö oikeudenmukaista ole se, että sille annetaan, joka osaa pyytää? Tai keksitään kokonaan oma ajanlasku, niin kuin muslimeilla. Nyt alkaa vuosi yksi, Nokian jälkeen eli 1 jN. 

Käykö sitten koko Suomelle niin kuin Nokialle? Sitäkin lehdessä kysyttiin toisena päivänä. En jaksa uskoa. Ministerit voivat olla tolloja, mutta jos he myyvät koko maan Microsoftille, täällä ei toimi pian yksikään käyttöliittymä, ei edes kesä, johon on kuitenkin voinut yleensä suurinpiirtein luottaa. Sitäpaitsi kaupalla voi olla arvaamattomia ulkopoliittisia seurauksia. Microsoftin lippu on niin värikäs, että sitä voitaisiin itärintamalla luulla kannanotoksi jonkin vähemmistön oikeuksien puolesta. We come in PC. 

1 kommentti:

  1. Kuinka suomalainen myydään

    Kirjoituksesi sai minut ajattelemaan, miten suppea ”suomalaisuus” on käsitteenä, ja etenkin miten suppeaa sen markkinoiminen ulkomaille onkaan.

    Kansallisylpeys ja Nokia

    Nokiasta olimme kaikki ylpeitä ja niin kuului ollakin, koska se oli varsin pätevä firma. Olimme ylpeitä siitäkin huolimatta, että Nokiaa joskus muistini mukaan luultiin japanilaiseksi firmaksi, kielissä kun on hieman samaa äänneasua. Kyllä siinä äkkiä nousi vastaväitteitä itse kullakin, että ”kyllä mekin osataan tehdä hienoja juttuja!”

    Nyt kun Nokia on karannut rapakon taa, mistä voi olla suomalaisena ylpeä? Onko muuta jäljellä, kuin menneiden sukupolvien muistelut suomalaisten sisusta Talvisodassa, ne miljoonat järvet ja se iänikuinen Joulupukki? Kyllähän Suomea voi markkinoida ulkomaille näiden avulla, ja onhan niin tehty jo pitkän aikaa, mutta miksei uusia asioita tule osaksi ”suomalaisuutta”?

    Miksi emme useammin kulje kadulla rinta rottingilla siitä, että Suomessa on suuri joukko moderneja taiteilijoita, suunnittelijoita ja tiedemiehiä? Miksi valtaosa Suomen kansallisylpeydestä tuntuu edelleen olevan sidottu menneeseen ja perinteisiin? Mennyttä ei toki pidä unohtaa, mutta sen liiallinen palvonta estää eteenpäin menemisen. Nyt kun Nokia on poissa, missä on Suomen pyrkimys tulevaisuuteen ja mahdollisesti parempaan maailmaan?

    Minne nyt, suomalainen?

    Nokiasta tärkeän teki se, että se vaikka sillä oli pitkät juuret menneessä, se oli kiinteä osa nykyaikaa ja ehdottomasti myös pyrki kohti tulevaisuutta. Kun Suomella oli Nokia, hieman kärjistäen sanoen, Suomi ei tuntunut enää Maapallon peräkylältä, vaan osalta kehittynyttä, modernia länsimaailmaa. Suomi oli menossa johonkin, kehittymässä joksikin tärkeäksi.

    Millä nyt korvaamme Nokian? Voiko uutta kansallista identiteettiä alkaa rakentaa Rovion ja muiden pelifirmojen varaan? Onko suomalainen design joskus tulevaisuudessa kiinteä osa ”suomalaisuutta”, kenties vielä tärkeämpi osa käsitettä kuin Joulupukki? Toivottavasti. Paitsi, että Marimekko kopioi kuoseja lastenkirjoista, ja Supercell on jo myyty Japaniin.

    VastaaPoista